Einsatzgruppen: Natsi-Saksan kuolemajoukot ja holokaustin murhat

SS-johtaja Reinhard Heydrich perusti Einsatzgruppenin noin vuonna 1938.

Aluksi, lokakuussa 1938, Heydrich lähetti Einsatzgruppenin Sudeettimaahan. Natsi-Saksan johtaja Adolf Hitler halusi vallata Sudeettimaan. Hän oli valmis käyttämään natsiarmeijaa alueen valtaamiseen. Münchenin sopimuksessa maailmanvallat kuitenkin sopivat, että Hitler sai Sudeettimaat. Einsatzgruppen auttoi valtaamaan hallituksen rakennuksia ja vei kaikki löytämänsä hallituksen paperit. He myös pidättivät noin 10 000 tšekkiläistä kommunistia ja Saksan kansalaista.^{pp. 405, 412}

Syyskuusta joulukuuhun 1939 Einsatzgruppen osallistui natsien Action T4 -ohjelmaan. Natsit uskoivat, että fyysisesti, älyllisesti ja henkisesti vammaiset ihmiset eivät ansainneet elää. Action T4 oli suunnitelma tappaa heidät kaikki. Aluksi Einsatzgruppen ja muut natsit ampuivat näitä ihmisiä. Keväällä 1940 natsit alkoivat kuitenkin käyttää kaasukammioita, jotta he voisivat tappaa vammaiset nopeammin.^{pp. 138–141}

Vuonna 1939 Hitler päätti hyökätä Puolaan. Heydrich päätti, että Einsatzgruppen seuraisi Saksan armeijaa.^p. 425 Heidän tehtävänään olisi tappaa Puolan yhteiskunnan tärkeimpiä ihmisiä, kuten papistoa, opettajia ja akateemisen maailman edustajia. He tappaisivat myös kaikki, jotka kieltäytyisivät hyväksymästä natsien ajatuksia tai sääntöjä.^p. 144 Adolf Hitler sanoi: "...puolalaisia johtajia ei saa olla; siellä missä puolalaisia johtajia on olemassa, heidät on tapettava[.]."^p. 143 Einzatsgruppen noudatti tätä suunnitelmaa tappamalla noin 65 000 siviiliä vuoden 1939 loppuun mennessä. Näihin ihmisiin kuului puolalaisia johtajia, juutalaisia, prostituoituja, romaneja ja mielisairaita ihmisiä.^{pp. 430–432}

Lopuksi Einsatzgruppen pakotti Puolassa eloonjääneet juutalaiset muuttamaan suurissa Puolan kaupungeissa sijaitseviin ghettoihin. Natsit suunnittelivat pääsevänsä eroon kaikista Puolan juutalaisista, mutta he eivät olleet vielä päättäneet, minne heidät lähetettäisiin.^{pp. 227–228, 242-245} Saksan armeijan avustuksella Einsatzgruppen pakotti myös kymmeniätuhansia juutalaisia itään Puolaan, jonka Neuvostoliitto oli ottanut haltuunsa.^p. 429

Vuonna 1941 Hitler päätti hyökätä Neuvostoliittoon. Hän kutsui suunnitelmaa operaatioksi Barbarossa. Hitler vihasi kommunismia. Hän halusi vallata kommunistisen Neuvostoliiton ja tappaa kommunismin lopullisesti.^{pp. 95–96}

Toukokuussa 1941 Heydrich antoi Einsatzgruppenille käskyn tappaa Neuvostoliiton juutalaiset.^{pp. 94–95}

Kesäkuussa 1941 SS:n johtaja Heinrich Himmler kertoi muille SS-johtajille, että natsit suunnittelivat tappavansa jopa 30 miljoonaa ihmistä Neuvostoliitossa. Einsatzgruppenilla olisi tässä tärkeä rooli murhaamalla ihmisiä, joita natsit pitivät alempiarvoisina. Natsit käyttäisivät kuitenkin myös muita strategioita, kuten nälänhätää, tappaakseen muita neuvostoliittolaisia.^p. 181

Einsatzgruppen jaettiin seitsemään pataljoonaan.^p. 225 Hitlerin armeija hyökkäsi Neuvostoliittoon 22. kesäkuuta 1941. Muutamaa viikkoa myöhemmin Einsatzgruppen aloitti työnsä Neuvostoliiton hallitsemassa Itä-Puolassa.^p. 185 Heydrich antoi heille kolme päätehtävää:^p. 177

1. Ottaa haltuunsa kaikki Neuvostoliitolle ja kommunistiselle puolueelle kuuluvat toimistot ja paperit;
2. tappaa kaikki Neuvostoliiton huippujohtajat; ja
3. aloittaa ja rohkaista juutalaisia vastaan suunnattuja pogromeja (mellakoita ja murhia).

Einsatzgruppen teki näitä töitä monin tavoin. Joskus he laativat listoja ihmisistä, joita he pitivät vihollisina, ja murhasivat heidät sitten. Toisinaan he suorittivat tuhansien ihmisten joukkomurhia muutaman päivän aikana. Esimerkiksi Babi Jarissa yksi Einsatzgruppen-pataljoona tappoi 33 771 juutalaista kahdessa päivässä; Rumbulan verilöylyssä toinen pataljoona tappoi noin 25 000 ihmistä kahdessa päivässä.

Kun natsit valtasivat yhä useampia maita, he perustivat lisää Einsatzgruppen. He perustivat myös pienempiä ryhmiä nimeltä Einsatzkommando ja Sonderkommando. Näihin kuuluivat mm:

• Einsatzgruppe E, joka toimi Kroatian itsenäisessä valtiossa.
• Einsatzgruppe G Romaniassa, Unkarissa ja Ukrainassa.
• Einsatzgruppe H, Slovakiassa^p. 419
• Einsatzgruppe Iltis, Slovenian ja Itävallan rajalla.
• Einsatzgruppen Jugoslawien ja Serbien, Jugoslaviassa
• Einsatzkommando Luxemburg, Luxemburgissa
• Einsatzgruppe Norwegen, Norjassa
• Einsatzkommando Tilsit, Liettuassa ja Puolassa^p. 197
• Einsatzgruppe Tunis, Tunisissa

Tappamiskäskyt

Natsien hyökättyä Neuvostoliittoon Einsatzgruppenin päätehtävänä oli edelleen tappaa siviilejä, kuten he tekivät Puolassa. Tällä kertaa Heydrich kuitenkin määräsi Einsatzgruppenin tappamaan:

• komissaarit (neuvostohallituksen upseerit)
• Kaikki maailman kommunismia tukevan Kominternin ylimmän ja keskijohdon jäsenet.
• Kaikki kommunistisen puolueen ylimmän ja keskijohdon jäsenet.
• Kaikki äärikommunistisen puolueen jäsenet
• Kaikki juutalaiset, jotka toimivat hallituksessa tai yhteisöpuolueessa.

Heinäkuun 8. ja 17. päivän välisenä aikana Heydrich määräsi Einsatzgruppenin myös tappamaan:

• Kaikki 15-45-vuotiaat miespuoliset juutalaiset.^p. 198
• Kaikki Neuvostoliiton puna-armeijan juutalaiset sotavangit -
• Kaikki puna-armeijan sotavangit Georgiasta ja Keski-Aasiasta, koska hekin saattavat olla juutalaisia.^p. 97
• Kaikki romanit, joita he löysivät, ja kaikki mielisairaat ihmiset -

Tappamiset

Puna-armeija vetäytyi. Heydrich uskoi kuitenkin, että alueella oli yhä neuvostoliittolaisia sissitaistelijoita, ja hän arveli paikallisten juutalaisten auttavan heitä. Hän määräsi Einsatzgruppenin rohkaisemaan juutalaisvastaisia pogromeja vastamiehitetyillä alueilla. Pogromeja (joista osan Einsatzgruppen aloitti) puhkesi Latviassa, Liettuassa ja Ukrainassa.^p. 526 Operaatio Barbarossan ensimmäisten viikkojen aikana 10 000 juutalaista tapettiin 40 eri pogromissa. Vuoden 1941 loppuun mennessä oli tapahtunut noin 60 pogromia, joissa kuoli jopa 24 000 ihmistä.^p. 526

Kaikki tärkeimmät Einsatzgruppen osallistuivat joukkoampumisiin sodan alusta lähtien.^{pp. 196–202} Aluksi he ampuivat vain aikuisia juutalaismiehiä. Elokuuhun mennessä he kuitenkin ampuivat kaikkia juutalaisia, myös naisia, lapsia, pikkulapsia ja vanhuksia. Aluksi he tappoivat ihmisiä teloitusryhmissä. Kun tämä kävi liian hitaaksi, Einsatzkommandot alkoivat ampua suurempia ryhmiä joukkohautojen vieressä tai jopa niiden sisällä.^p. 207 Kun uutiset näistä murhista levisivät, monet juutalaiset pakenivat.

Natsit alkoivat lähettää ihmisiä keskitysleireille ja ghettoihin. Maaseutualueet olivat enimmäkseen juutalaisvapaita.^{pp. 211–212} Natsit perustivat pakkotyöjoukkoja, jotta he voisivat käyttää juutalaisia orjina, kunnes natsit olisivat tappaneet heidät kaikki. Natsit olivat lykänneet tätä tavoitetta vuoteen 1942 asti.^{pp. 212–213}

Einsatzgruppe A toimi Baltian maissa Virossa, Latviassa ja Liettuassa. Nämä maat olivat olleet Neuvostoliiton miehittämiä ennen kuin natsit ottivat ne haltuunsa. Einsatzgruppe A tappoi noin 140 000 ihmistä kesäkuun ja marraskuun 1941 välisenä aikana.^p. 98

Kun Einsatzgruppe A saapui Kaunasiin, Liettuaan, oli meneillään pogromi. He päästivät kaikki rikolliset vankilasta ja rohkaisivat heitä osallistumaan pogromiin. Neljässä päivässä 4 000 juutalaista tapettiin pogromissa.^p. 41

Einsatzgruppe A:n johtaja antoi väkivaltaisen antisemitistisen Viktors Arājs -nimisen miehen perustaa pienemmän Einsatzgruppe Arājs Kommandon. Yhdessä nämä kaksi ryhmää tappoivat 2 300 juutalaista Riikassa, Liettuassa. Kuuden kuukauden kuluessa Arājs Kommando tappoi noin puolet Latvian juutalaisista.

Myös Liettuassa ja Virossa perustettiin Arājs Kommandon kaltaisia ryhmiä. Niiden avulla Einsatzgruppe A pystyi tappamaan lähes kaikki alueensa juutalaiset.^p. 182

Rumbulan verilöyly

Marraskuussa 1941 Himmler päätti, että latvialaisia ei tapettu tarpeeksi nopeasti. Hän halusi siirtää juutalaisia Saksasta Latviaan. Hän määräsi, että kaikki Latvian Riian ghetossa asuvat murhattiin.^{pp. 206–209}

Natsit kertoivat gheton asukkaille, että heidät lähetetään muualle asumaan. He käskivät heitä tuomaan tavaransa ja arvoesineensä.^{pp. 208–210}

Natsit siirsivät ihmisiä kohti läheistä metsää tuhat kerrallaan. He ampuivat ihmisiä, jotka yrittivät paeta tai eivät pystyneet kävelemään tarpeeksi nopeasti. He ottivat juutalaisten mukanaan tuomat tavarat ja pakottivat heidät riisumaan vaatteensa. Sitten he pakottivat viisikymmentä uhria kerrallaan makaamaan joukkohautaan ja ampuivat heidät.^{pp. 208–210}

Einsatzgruppen murhasi kahdessa päivässä noin 25 000 ihmistä.^{pp. 210–214}

Jonkin ajan kuluttua Himmler ymmärsi, että Einsatzgruppenin menetelmät eivät olleet paras tapa tappaa ihmisiä mahdollisimman nopeasti ja halvalla.^p. 197 Hän huomasi myös, että monilla Einsatzgruppenilla oli vaikeuksia tappaa niin paljon ihmisiä. Joillakin oli fyysisiä ja psyykkisiä terveysongelmia, ja toisista tuli alkoholisteja.^{pp. 52, 124, 168} Himmler teki lopullisen päätöksensä nähtyään joukkoteloituksen elokuussa 1941. Hän päätti, että juutalaisten ampuminen oli liian stressaavaa hänen miehilleen.^{pp. 547–548}

Himmler päätti, että vastaus tähän ongelmaan oli tappaa juutalaisia (ja muita) myrkkykaasulla.^p. 167 Vuodesta 1942 alkaen kaikki tärkeimmät Einsatzgruppen alkoivat tappaa ihmisiä kaasuvaunuilla, joita oli käytetty vammaisten tappamiseen jo varhain toiminnassa T4. Näissä pakettiautoissa pakettiauton moottorin hiilimonoksidipakokaasut pumpattiin kuorma-auton takaosaan, mikä tappoi sisällä olevat uhrit. Syyskuuhun 1941 mennessä natsit olivat kuitenkin alkaneet Auschwitzin keskitysleirillä kokeilla syanidia muistuttavaa torjunta-ainetta Zyklon B:tä.^{pp. 280–281}

Wannseen konferenssissa 20. tammikuuta 1942 natsit päättivät virallisesti tappaa kaikki Euroopan juutalaiset (11 miljoonaa ihmistä). Osa heistä työstettäisiin kuoliaaksi. Toiset tapettaisiin tuhoamisleireillä (saksaksi: Die Endlösung der Judenfrage).^p. 555-556 Natsit loivat Auschwitz-Birkenaun ja Bełżecin tuhoamisleirien kaltaisia kuolemanleirejä tavoitteenaan tappaa mahdollisimman monta ihmistä mahdollisimman nopeasti. Nämä kuolemanleirit korvasivat Einsatzgruppenin natsien tärkeimpänä joukkomurha- ja kansanmurhastrategiana.^{pp. 279–280}

Aluksi Einsatzgruppen lähetettiin taistelemaan partisaaneja vastaan - natsien miehittämillä alueilla asuvia ihmisiä, jotka jatkoivat taistelua natseja vastaan.^p. 248 Vuoteen 1944 mennessä suurin osa Einsatzgruppenista oli kuitenkin liittynyt Waffen-SS:n taisteluyksiköihin tai lähetetty vartioimaan kuolemanleirejä.

Einsatzgruppen piti tarkkaa kirjaa joukkomurhistaan, jotta he pystyivät kirjoittamaan raportteja esimiehilleen. Einsatzgruppe A:n komentaja jätti Jäger-raportin 1. joulukuuta 1941. siinä kerrotaan Einsatzgruppe A:n toimista Liettuassa.

Raportin mukaan Einsatzgruppen A tappoi 137 346 ihmistä.^p. 215 Suurin osa oli juutalaisia, mutta muut olivat kommunisteja, rikollisia ja muita natsien "vihollisia".^p. 126 Elokuun puolivälistä alkaen, jolloin murhattiin 3 207 ihmistä, uhrien joukossa oli myös lapsia.^p. 126

Helmikuussa 1942 Jäger muutti arviotaan Einsatzgruppenin tappamien ihmisten määrästä. Hänen mukaansa uhreja oli 138 272, joista:^p. 126

• 48 252 miestä (35 %)
• 55 556 naista (40 %)
• 34 464 lasta (25 %)

Jäger sanoi myös, että vain 1 851 uhria (1,3 %) ei ollut juutalaisia.^p. 126

Monissa muissa Einsatzgruppenin kirjoittamissa asiakirjoissa ja raporteissa kerrotaan, kuinka monta ihmistä eri yksiköt tappoivat. Eräs tutkija esimerkiksi tutki yli 200 operatiivista tilanneraporttia (Einsatzgruppenin raportteja esimiehilleen siitä, mitä he tekivät). Hän tutki myös Einsatzgruppen-pomojen kirjoittamia kirjeitä ja raportteja. Hän havaitsi, että vuoteen 1942 mennessä Einsatzgruppen A, B, C ja D olivat tappaneet lähes miljoona ihmistä: