Oregonin reitti: 1800-luvun vaellustie Yhdysvaltojen länteen

Kukaan ei kulkenut Oregon Trailia yksin. Sen sijaan matkustajat muodostivat ryhmiä, jotta he voisivat auttaa ja suojella toisiaan. Usein sukulaiset tai samasta kaupungista kotoisin olevat ihmiset matkustivat yhdessä. He palkkasivat oppaan, joka tunsi polun, ja valitsivat johtajat. Ryhmät, jotka pärjäsivät matkalla parhaiten, laativat perustuslain tai säännöt, joita he saattoivat käyttää erimielisyyksien tai ongelmien ratkaisemiseen matkalla.

Tarvikkeet

Eläimet

Oregon Trail -reittiä kulkeneet ihmiset saattoivat käyttää kolmenlaisia eläimiä vaunujensa vetämiseen: härkiä, muuleja tai hevosia. Useimmat ihmiset käyttivät härkiä. Ne olivat edullisempia kuin hevoset ja muulit, ja ne olivat myös vähemmän itsepäisiä kuin muulit. . ^{pp. 79–80}

Ne pystyivät syömään ruohoa polun varrella, toisin kuin hevoset, jotka tarvitsivat erityisruokaa. Härkä oli helppo kouluttaa, ja ne kulkivat yleensä tasaista 2 mailin tuntivauhtia, jopa mudassa ja lumessa. . ^{pp. 79–80}

Ruoka

Matkustajien oli erittäin tärkeää kuljettaa mukanaan riittävästi ruokaa ja vettä matkaa varten. Ruoka matkalle oli kuitenkin kallista. Neljän ihmisen ruokkiminen kuuden kuukauden ajan maksoi noin 150 dollaria, mikä on nykyrahassa yli 4 500 dollaria. . ^p. 274

Matkailijat toivat usein mukanaan paljon kuivattua lihaa ja "leipätavaraa" (kuten jauhoja, keksejä ja hardtackia). Veden keittäminen oli matkalla vaikeaa, joten ruoanlaitto ei aina ollut mahdollista. Jotkut matkustajat toivat mukanaan myös muita elintarvikkeita, kuten riisiä, herneitä, kuivattuja papuja tai kuivattuja hedelmiä.

Polun varrella matkustajat saattoivat kalastaa ja metsästää ruokaa. Biisonit, antiloopit ja peurat olivat parhaita eläimiä ruoan metsästykseen. Matkustajat söivät myös polun varrella kasvaneita marjoja, osittain ehkäistäkseen keripukin syntymistä.

Vaunut

Useimmat matkustajat käyttivät polun kulkemiseen katettuja vaunuja. Katettuja vaunuja oli muutamaa eri tyyppiä. Yksi yleinen tyyli, jota kutsuttiin "Independence-tyyliseksi" vaunuksi, oli yleensä noin 11 jalkaa pitkä, neljä jalkaa leveä ja kaksi jalkaa syvä. Puupalat pitivät pystyssä kannen, joka oli tehty kuivatusta härän nahasta ja joka kohosi noin viisi jalkaa vaunun pohjan yläpuolelle.

Oregon Trailin varrella oli monia vaaroja, kuten tauteja, huono sää, hukkuminen jokien ylityksissä, intiaanien hyökkäykset ja monia muita.

On vaikea tietää, kuinka monta ihmistä kuoli Oregon Trailin varrella. Monet matkustajat hautasivat vainajansa merkitsemättömiin hautoihin ja peittivät haudat. Ihmiset haudattiin esimerkiksi keskelle polkua, ja härät ajoivat hautojen yli. Näin tehtiin, jotta eläimet ja rosvot eivät kaivaisi hautoja esiin. Tämän vuoksi historioitsijat voivat vain arvioida Oregon Trailin varrella kuolleiden ihmisten kokonaismäärän.

Taudit

Sairaudet olivat yleisin kuolinsyy polulla. Matkustajat toivat yleensä mukanaan lääkkeitä, mutta niistä ei yleensä ollut paljon apua.

Kolera

Kolera oli yleisin sairaus ja kuolinsyy matkalla. Vuosina 1849-1855 polun varrella oli koleraepidemia. Jopa 3 prosenttia kaikista matkustajista saattoi kuolla koleraan tuona aikana. Yksi epidemian syistä oli se, että polun varrella ei ollut hygieniaa.

Esimerkiksi Coloradossa matkaajat leiriytyivät mielellään Platte-joen varrelle, josta he saivat helposti raikasta vettä. Kun tuhannet matkailijat kuitenkin käyttivät samoja leirintäalueita yhä uudelleen, koleraan sairastuneiden matkailijoiden jätevedet päätyivät Platte-jokeen. Tämän jälkeen jokainen matkailija, joka joi vettä Platte-joesta tai valmisti ruokaa kyseisestä vedestä, saattoi sairastua koleraan. Usein koleran oireet olivat niin pahat, että matkustajat kuolivat 12 tunnin kuluessa sairastumisesta.

Muut sairaudet

Muita polulla yleisiä tauteja olivat mm:

• Kurkkumätä ja muut ripulia aiheuttavat sairaudet. Matkailijat hoitivat näitä tauteja risiiniöljyllä.
• "vuoristokuume", joka saattoi olla Rocky Mountain -pilkkukuume, lavantauti, lavantauti ja/tai tulirokko. Matkustajat käyttivät kiniinivettä näiden sairauksien hoitoon.
• Tuhkarokko
• Ruokamyrkytys
• keripukki, jota matkustajat yrittivät ehkäistä syömällä marjoja polun varrella ja juomalla sitruunahappoa. Koska he kuitenkin söivät matkan varrella lähinnä lihaa ja leipää, monet matkustajat eivät saaneet riittävästi C-vitamiinia. Jotkut kuolivat keripukkiin, ja monilla muilla oli keripukki, kun he saapuivat matkan päähän.
• Isorokko
• Keuhkokuume

Matkustajat käyttivät tärpättiä (myrkkyä), etikkaa ja viskiä päänsärkyjen, lihaskipujen ja yskän hoitoon.

Historioitsijat eivät ole yhtä mieltä siitä, kuinka monta ihmistä kuoli tauteihin polun varrella. Eräs historioitsija, John Unruh, arvioi, että 6 000-12 500 matkustajaa kuoli tauteihin matkan varrella, ja 300-500 kuoli nimenomaan keripukkiin. Yhdysvaltain kansallispuistopalvelun mukaan jopa 30 000 ihmistä on saattanut kuolla tauteihin Polun varrella.

Muut vaarat

Polun varrella oli monia muitakin vaaroja. John Unruh arvioi, kuinka monta ihmistä kuoli näihin muihin vaaroihin:

• 3 000-4 500 intiaanien hyökkäysten seurauksena.
• 300-500 jäätymiseltä kuoliaaksi
• 200-500 vaunujen tahattomasta yliajosta.
• 200-500 hukkuu jokien ylittämistä yrittäessään.
• 200-500 vahingossa ammutuksi tulemisesta (esimerkiksi metsästysonnettomuuksissa).
• 200-500 muista syistä, kuten murhasta, salamaniskusta, synnytykseen kuolemisesta, ryntäyksistä, käärmeenpuremista, äkkitulvista, kaatuvien puiden osumisesta ja eläinten potkimisesta.

Unruh arvioi, että 4 prosenttia Oregon Trailin kulkijoista kuoli: 16 000 matkustajaa 400 000:sta. Kansallispuistopalvelu kuitenkin sanoo:

Oregon Trail on maan pisin hautausmaa. Lähes joka kymmenes polulle lähteneistä [matkalaisista] ei selvinnyt hengissä.

Tavallinen päivä Polulla alkoi hyvin aikaisin, juuri ennen aamunkoittoa. Kukaan ei oikeastaan matkustanut vaunuissa, ellei ollut sairas tai hyvin nuori. Matka oli liian kuoppainen ja pölyinen, ja se lisäsi liikaa työtä härille. Sen sijaan ihmiset kävelivät vaunujensa vierellä. Yleensä ryhmät kulkivat lähes koko päivän lukuun ottamatta lounastunnin verran keskipäivän aikaan. Sitten he jatkoivat matkaa juuri ennen auringonlaskua, jolloin he pysähtyivät leiripaikalle. Useimmat ryhmät kulkivat noin 15 mailia päivässä, mutta parhaina päivinä he saattoivat kulkea 20 mailia päivässä. Koska härät kulkivat noin kaksi mailia tunnissa, päivän matka saattoi kestää jopa kymmenen tuntia.

Matkustajista noin 40 000 oli lapsia. Elleivät he olleet vauvoja, he kulkivat vaunujen mukana ja työskentelivät aivan kuten aikuisetkin. Heidän tehtäviinsä kuuluivat eläinten paimentaminen, vaunujen ajaminen, astioiden peseminen, ruokailussa auttaminen, nuorempien lasten vahtiminen sekä polttopuiden ja "puhvelinlastujen" (puhvelin kuivaa lantaa, jota voitiin käyttää nuotion sytyttämiseen, jos polttopuita ei ollut) kerääminen.

Yöllä ryhmä siirsi vaunut ympyrään ("ympyröi vaunut") ja laittoi eläimet ympyrän sisälle. Tämä esti eläimiä harhailemasta pois tai joutumasta tapetuiksi tai varastetuiksi. Jos sää oli kuiva, ihmiset nukkuivat ulkona. Jos sää oli märkä, nukuttiin vaunujen alla.

Monet matkustajat pelkäsivät suuresti intiaanien hyökkäyksiä. Useimmat intiaanit jättivät kuitenkin matkustajat rauhaan tai jopa auttoivat heitä käymällä kauppaa heidän kanssaan ja auttamalla heitä kanootilla jokien ylittämisessä. Kun intiaanit hyökkäsivät matkalaisten kimppuun, tarinoita kerrottiin yhä uudelleen ja uudelleen, mikä saattoi saada hyökkäykset näyttämään yleisemmiltä kuin ne todellisuudessa olivat.

Oregoniin päässeet matkustajat muistelivat polkua erilaisin tuntein. Eräs mies nimeltä Loren Hastings sanoi vuonna 1847:

Minä muistelen pitkää, vaarallista ja epävarmaa siirtolaistietä jossain määrin romanttisesti ja nautinnollisesti, mutta toisille se on ystävien hautausmaa.

1970-luvulla kolme opettajaopiskelijaa Minnesotassa teki opetuksellisen tietokonepelin, joka perustui Oregon Trailiin. Pelin tavoitteena oli kulkea polkua pitkin Independencesta, Missourista Oregon Cityyn, Oregoniin. Polun vaaroja olivat muun muassa jokien ylitykset, sairaudet, sairaat härät ja nälkä. Seuraavien kahden vuosikymmenen aikana pelistä tehtiin uusia versioita, joihin lisättiin lisää vaihtoehtoja ja joissa oli parempi grafiikka. Toinen versio sisälsi zombeja ja härkiä. Tavoitteena oli selvitä hengissä mahdollisimman pitkään ennen kuolemaa.