Horatio Alger Jr. – 'Ryysyistä rikkauksiin' -kirjojen amerikkalainen poikakirjailija

Boyhood

Horatio Alger Jr. syntyi Chelseassa Massachusettsissa 13. tammikuuta 1832. Hänen vanhempansa olivat Horatio Alger, unitaarinen pappi, ja hänen vaimonsa Olive Augusta Fenno Alger. Horatio oli vanhin pariskunnan viidestä lapsesta. Hän oli useiden Plymouthin pyhiinvaeltajien jälkeläinen, Yhdysvaltain vallankumouksen prikaatikenraali ja perustuslakikokouksen jäsen.

Horatio oli sairas lapsi. Hänellä oli astma ja likinäköisyys. Hän oli arka ja ujo. Naapuruston isommat pojat kiusasivat häntä. Hänen isänsä päätti, että Horatiosta tulisi pappi. Hän opetti pojalle kreikkaa ja latinaa. Hän otti Horation mukaansa seurakunnan kotikäynneille antaakseen pojalle käsityksen papin tehtävistä.

Koulutus

Vuonna 1842 Horatio pääsi Chelsean lukioon. Hän oli hyvä oppilas. Hänen isällään oli tähän aikaan rahahuolia. Hän otti paremmin palkatun työpaikan Marlborough'sta, Massachusettsista, joka oli maanviljelijäyhteisö noin 25 mailia Bostonista länteen. Algerin perhe muutti sinne joulukuussa 1844.

Marlborough'ssa Horatio kävi Gates Academy -nimistä valmistavaa koulua. Hän alkoi kirjoittaa runoja ja novelleja. Hän lähetti kirjoituksiaan paikallisiin sanomalehtiin. Perheen rahahuolet tekivät Horatioihin pysyvän vaikutuksen. Rahavaikeuksista, kuten ulosmittauksesta ja konkurssista, tuli hänen kirjojensa aiheita. Hänellä oli Marlborough'sta hyviä muistoja perheen vaikeuksista huolimatta. Rauhalliset maalaiskylät ovat monien hänen poikakirjojensa tapahtumapaikkoja.

Alger pääsi Harvard Collegeen vuonna 1848. Hänestä tuli ammattikirjailija seuraavana vuonna, kun hän myi kaksi esseetä ja runon bostonilaiselle lehdelle. Hänet valittiin Phi Beta Kappan jäseneksi, joka on erinomaisille oppineille tarkoitettu veljeskunta. Hän valmistui vuonna 1852 ja sijoittui kahdeksanneksi kahdeksankymmentäkahdeksan hengen luokassaan. Hän meni Harvardin jumaluusopistoon vuonna 1853. Samana vuonna hän lopetti opinnot ja siirtyi apulaistoimittajaksi bostonilaiseen lehteen. Hän vihasi toimitustyötä ja lopetti vuonna 1854.

Hän opetti lyhyen aikaa kahdessa uusenglantilaisessa poikien sisäoppilaitoksessa. Vuonna 1856 hän julkaisi Bertha's Christmas Vision -kirjan, joka sisälsi novelleja ja runoja. Hän palasi Harvardin jumaluusopistoon vuonna 1857 ja valmistui vuonna 1860. Hänen terveytensä oli heikko. Hänet hylättiin asepalvelukseen Yhdysvaltain sisällissodan aikana, mutta kirjoitti sen sijaan unionin puolesta. Hänen ensimmäinen poikakirjansa Frank's Campaign julkaistiin vuonna 1864.

Algerin ministeriö

Joulukuun 8. päivänä 1864 Algerista tuli Massachusettsin Brewsterissa sijaitsevan First Unitarian Church and Society -seurakunnan pastori. Brewsterin asukkaat pitivät hänestä. Hän oli hyvä puhuja. Hän pelasi pallopelejä poikien kanssa ja kävi heidän kanssaan kävelyllä. Hän jatkoi tarinoiden kirjoittamista ja lähetti niitä bostonilaiseen poikien lehteen nimeltä Student and Schoolmate. Hän kirjoitti toisen poikakirjan, Paul Prescott's Charge. Se julkaistiin syyskuussa 1865. Kriitikot antoivat sille hyvät arvostelut.

Vuoden 1866 alussa Brewsterin asukkaat syyttivät Algeria kahden pojan seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Pojat olivat 13- ja 15-vuotiaita. Kolme seurakunnan miestä sai selville, että tämä oli totta. Alger sanoi olleensa "epäviisas" ja irtisanoutui Brewsterin kirkon palveluksesta. Hän lähti kaupungista nopeasti ja meni vanhempiensa kotiin South Natickiin, Massachusettsiin.

Hänen isänsä otti yhteyttä Bostonin unitaristikirkon viranomaisiin. Hän lupasi heille, ettei hänen poikansa enää koskaan ottaisi työtä kirkossa. Viranomaiset olivat tyytyväisiä. Lisätoimiin ei ryhdytty. Näin tehtiin luultavasti, jotta Algerin isä ei joutuisi julkisesti nolatuksi. Jotkut Brewsterin kirkon jäsenet halusivat Algerin teloitettavaksi, kuten Raamattu määräsi. Alger ei enää koskaan maininnut päiviään Brewsterissä.

Elämä New Yorkissa

Huhtikuussa 1866 Alger muutti New Yorkiin ryhtyäkseen ammattikirjailijaksi. Kesällä 1866 hän kirjoitti "John Maynardin". Kyseessä on runo Erie-järvellä tapahtuneesta todellisesta haaksirikosta. Se toi Algerin muiden kirjailijoiden tietoisuuteen, kun se julkaistiin Student and Schoolmate -lehdessä tammikuussa 1868. Esimerkiksi Henry Wadsworth Longfellow lähetti Algerille kohteliaisuuskirjeen. Lapset rakastivat runoa ja lukivat sitä ääneen luokkahuoneissa monta vuotta.

Alger rakasti huomiota, mutta hän tarvitsi rahaa. Hän kirjoitti uudelleen joitakin vanhoja tarinoitaan. Yhdestä tuli hänen kolmas poikakirjansa Charlie Codmanin risteily. Vaikka lukijat pitivät kirjasta, se ei tuottanut paljon rahaa. Alger ansaitsi enemmän rahaa poikien tarinoilla, jotka hän julkaisi Student and Schoolmate -lehdessä. Poikakirjoitukset tyydyttivät hänen kaksi suurinta huolenaihettaan tällä hetkellä - tarpeen saada hyvät tulot ja tarpeen sovittaa Brewsterissa tekemänsä rikokset.

Alger tapasi monia köyhiä poikia New Yorkin satamassa ja kaduilla. Nämä pojat olivat jääneet kodittomiksi sisällissodan seurauksena. He olivat ajautuneet kaupunkiin etsimään työtä. Alger keräsi heiltä aineistoa heidän elämästään kaupungissa ja köyhien elämästä. Hän sisällytti tämän aineiston kirjoihinsa.

Joistakin näistä todellisista pojista tuli hänen kirjojensa hahmoja. Esimerkiksi Johnny Nolan oli yksi ensimmäisistä pojista, jotka Alger tapasi New Yorkissa. Hän esiintyy useissa Algerin varhaisissa kirjoissa laiskana ja huolettomana katupoikana. Algerilla oli usein asunnossaan katupoikien joukko. He leikkivät sillä aikaa, kun Alger istui rauhallisesti työpöytänsä ääressä kirjoittamassa sivua tai kahta uusinta kirjaansa varten. Algerin seksuaalisista väärinkäytöksistä ei ole mitään merkintöjä tältä ajalta.

Newsboys Lodging House

Vuonna 1866 Alger alkoi vierailla kaupungin kodittomien poikien suojissa, kuten YMCA:ssa, Five Points Missionissa ja Newsboys Lodging Housessa. Viimeksi mainitun turvakodin avasivat vuonna 1854 katulasten hyvinvoinnista huolestuneet ihmiset.

Tässä turvakodissa koditon poika sai lämpimän aterian ja puhtaan sängyn muutamalla pennillä. Hän saattoi tulla ja mennä miten tahtoi. Turvakodissa oli jopa jonkinlainen säästöpankki.

Algerilla oli oma huone, kirjoituspöytä ja sänky Newsboys Lodging Housessa. Hän kuljeskeli tohveleissa ja vanhassa villapaidassa ja jutteli poikien kanssa. Näin hän keräsi tarvitsemansa materiaalin tarinoitaan varten. Kirjojensa esipuheissa Alger pyysi lukijoitaan lahjoittamaan anteliaasti tällaisille suojapaikoille.

Menestys Ragged Dickin kanssa

Lokakuussa 1866 pastori Henry Morgan julkaisi Ned Nevins, the Newsboy; or, Street Life in Boston. Se oli suuri menestys. Alger teroitti kynänsä ja aloitti samanlaisen tarinan. Hän halusi lukijoiden uskovan, että hänen tarinansa oli realistinen kuva katuelämästä, mutta todellisuudessa se oli sentimentaalinen tarina, jossa vältettiin huolellisesti mainitsemasta seksiä ja väkivaltaa, jotka uhkasivat katupoikia päivittäin.

Tammikuussa 1867 Algerin Ragged Dick -teos alkoi ilmestyä sarjamuodossa (julkaisu osissa) Student and Schoolmate -lehdessä. Tarina kertoo köyhän kengänkiillottajan noususta keskiluokan mukavuuteen ja turvallisuuteen. Kirja oli valtava menestys. Pojat rakastivat sitä. Siinä oli kaikenlaisia jännittäviä seikkailuja suurkaupungissa. Siinä oli paljon katuslangia. Se paljasti suurkaupungin roistojen tekemät huijaukset ja rikokset. Tarina yllätti ja ilahdutti amerikkalaisen pikkukaupungin poikia. He eivät olleet koskaan lukeneet sellaisista asioista.

Tarinan osat koottiin yhteen ja julkaistiin kirjana vuonna 1868. Siitä tuli Algerin kaikkien aikojen bestseller. Se on ensimmäinen teos Ragged Dick -sarjassa, joka käsittää kuusi osaa. Sarjassa seurataan Ragged Dickin ja hänen ystäviensä seikkailuja. Ragged Dickin menestyksen jälkeen Alger kirjoitti lähes kokonaan pojille. Hän oli löytänyt paikkansa kirjallisessa Amerikassa.

Matkat länteen

Vuonna 1875 Algerin tarinat katupojista alkoivat jo olla vanhanaikaisia. Poikien maku oli muuttunut. He halusivat jännittäviä tarinoita metsästäjistä, cowboyista ja intiaaneista. Alger lähti länteen etsimään materiaalia.

Hän saapui Kaliforniaan helmikuussa 1877. Hän kiersi koko länsirannikon ja palasi New Yorkiin loppuvuodesta. Vuonna 1878 Alger lähti jälleen länteen.

Näillä kahdella matkalla ei ollut juurikaan vaikutusta hänen tarinoihinsa. Seuraavina vuosina hän kirjoitti muutaman tylsän lännenkirjan, mutta jäi jumiin "köyhä poika tekee hyvää" -kaavaansa.

Takaisku

1870-luvun alussa kirjastonhoitajat, opettajat, papit ja muut nuorten hyvinvoinnista kiinnostuneet sanoivat, että Algerin ja muiden poikakirjailijoiden tarinat eivät sopineet lapsille. Heidän mielestään tällaiset kirjat olivat liian väkivaltaisia.

Kriitikot sanoivat, että hänen suosionsa poikien keskuudessa johtui hänen "sensaatiomaisesta" tyylistään. Vuonna 1877 eräs ministeri ihmetteli, miksi julkinen kirjasto salli lasten lukea kirjoja, jotka voivat vain demoralisoida ja heikentää heitä. Hän valitti "Horatio Alger Jr:n loputtomia määriä tällaista hölynpölyä". Vuonna 1879 Vermontin julkinen kirjasto oli ensimmäinen kirjasto Amerikassa, joka heitti Algerin kirjat pois. Muut yleiset kirjastot tekivät sen jälkeen samoin.

Algerin kustantaja A. K. Loring Bostonista, Massachusettsista, oli tämän sensuuripyrkimyksen uhri. Yhtiö oli luottanut siihen, että Algerin tarinat toivat sille rahaa, mutta Loring meni konkurssiin vuonna 1881. Nämä yritykset päästä eroon Algerin kirjoista kaatuivat. Ihmiset alkoivat lukea niitä uudelleen hänen kuolemansa jälkeen.

Elämäkerrat

Vuonna 1881 Alger kirjoitti presidentti James A. Garfieldin elämäkerran, From Canal Boy to President. Hän piti tätä vakavana kirjallisena työnä. Hän toivoi, että kirja tekisi hänestä kuuluisan. Hän ei kuitenkaan kiinnittänyt huomiota tosiasioihin. Sen sijaan hän täytti kirjan jännittävillä yksityiskohdilla, joilla hän halusi innostaa lukijapoikia. Kirja oli menestys. Sitä myytiin 20 000 kappaletta. Kustantaja halusi julkaista kokonaisen sarjan Amerikan suurista miehistä.

Alger palkattiin kirjoittamaan Abraham Lincolnin elämäkerta. Jälleen kerran hän ei kiinnittänyt huomiota tosiasioihin. Hän kirjoitti jännittäviä yksityiskohtia poikalukijoille. Kirja ei myynyt hyvin. Hän jatkoi Daniel Websterin elämäkerran kirjoittamista. Sitten hän lopetti elämäkertojen kirjoittamisen. Hän sanoi, että tällaiset kirjat olivat aikaa vieviä ja vaativat liikaa työtä. Kustantaja luopui ajatuksesta sarjasta.

Viime vuodet

Alger eli hiljaista elämää kuolemaansa edeltävinä vuosina. Hän söi ulkona, kävi teatterissa ja vieraili vanhojen ystävien luona. Hän piti yhteyttä poikiin, joista hän oli vuosien varrella kiinnostunut. Hän luki osia Ragged Dickistä poikaryhmille.

Hän oli republikaani ja kiinnostunut politiikasta. Hän unohti menneen elämänsä Brewsterissa ja kirjoitti papin päivistään: "Opiskelin teologiaa lähinnä kirjallisen sivistyksen haarana ja ilman aikomusta omistautua sille ammattina." Hän ei ollut koskaan tehnyt sitä.

Hänen kirjoitustensa laatu heikkeni hänen viimeisinä vuosinaan. Hän työsti uudelleen vanhoja kirjojaan. Ajat olivat muuttuneet. Pojat halusivat kirjoista enemmän jännitystä ja väkivaltaa. Alger antoi heille, mitä he halusivat.

Kriitikot valittivat hahmojen, teemojen ja muiden yksityiskohtien samankaltaisuudesta. Alger puolusti työtään. Hän sanoi, että hänen lukijansa eivät vastustaneet "perhemäisiä yhtäläisyyksiä", joten miksi kriitikoiden olisi pitänyt?

Kuolema

Algerin kirjat eivät myyneet hyvin 1890-luvun viimeisinä vuosina. Hänen tulonsa vähenivät. Vuonna 1896 hän sai hermoromahduksen, jota hän itse kutsui hermoromahdukseksi. Hän muutti sisarensa taloon South Natickiin, Massachusettsiin. Hän kuoli siellä 18. heinäkuuta 1899 astmakohtaukseen. Viimeisinä vuosinaan hän oli lähes unohdettu yleisön keskuudessa. Hänen kuolemaansa ei juurikaan käsitelty sanomalehdissä.

Alger arvioi kerran, että hän tienasi New Yorkin-vuosinaan (1866-1896) enintään 100 000 dollaria. Hänelle maksettiin noin 250 Yhdysvaltain dollaria kustakin tarinasta, joka julkaistiin osissa aikakauslehdissä. Hän sai pienen summan rahaa, kun kukin tarina julkaistiin kirjana. Hän ei ollut elämänsä lopussa rikas, mutta ei myöskään köyhä. Hän jätti vain pieniä summia rahaa perheelleen ja ystävilleen. Hän jätti heille myös tekijänoikeutensa, käsikirjoituksensa ja henkilökohtaisen kirjastonsa.

Ihmiset kiinnostuivat Algerin kirjoista parinkymmenen vuoden kuluttua hänen kuolemastaan. Tämä oli progressiivista aikakautta. Se oli aikaa, jolloin ihmiset halusivat rehellisiä liiketoimintatapoja, yhtäläisiä mahdollisuuksia ja paluuta vanhanaikaisiin arvoihin. Algerin kirjoja painettiin ja myytiin tänä aikana noin seitsemäntoista-kaksikymmentä miljoonaa kappaletta.

Ihmiset menettivät kiinnostuksensa Algerin kirjoihin 1920-luvun alussa. Hänen johtava kustantajansa lopetti kirjojen painamisen. Alger kilpaili tuolloin Rover Boysin, Tom Swiftin ja muiden suosittujen poikakirjojen kanssa. Vuosina 1932 ja 1947 tehdyt kyselytutkimukset osoittivat, että hyvin harvat lapset olivat lukeneet Algeria tai edes kuulleet hänestä. Vuonna 1932 (sata vuotta Algerin syntymän jälkeen) The Literary Digest julisti hänet "unohdetuksi".

Juuri ennen kuolemaansa Alger väitti myyneensä 800 000 kirjaa kirjailijavuosiensa aikana. Hänen kuolemansa jälkeen hänen kirjojaan myytiin miljoona vuodessa. Algerin kuoleman jälkeen Algerin kirjoja myytiin vuodessa enemmän kuin kirjailijan elinaikana. Edward Stratemeyer, joka johti yhtiötä, joka julkaisi paljon poikien kaunokirjallisuutta, otti Algerin sankarillisen moraalisen asenteen omiin poikakirjoihinsa. Muut kirjailijat muokkasivat Algerin moraalia ja etiikkaa vastaamaan rahapainotteisempaa aikaa. Nämä tarkistukset säilyivät voimakkaina aina suuren laman alkuun vuonna 1929.

Kirjallisten viittausten laatu tekee kuitenkin hänen kirjoituksestaan omaleimaisen. Nämä viittaukset erottavat hänen teoksensa ajan "kaunokirjallisuustehtaiden" tuottamista kirjoista. Algerin poikien kirjassa viitataan muun muassa Shakespeareen, Miltoniin, Longfellowiin, Ciceroon, Horatiukseen, Alexander Popeen, Joseph Addisoniin ja kymmeniin muihin suuriin kirjailijoihin. Raamattuun viitataan yli puolessa hänen teoksistaan. Nämä viittaukset paljastavat Algerin kirjallisuuden tuntemuksen ja "lisäävät hänen teoksensa kirjallista laatua".

Algerin romaanien yleisin teema on "nousu kunniaan". Nuorelle Algerin sankarille oli tärkeää menestyä liike-elämässä, mutta vielä tärkeämpää oli tulla kunnioitetuksi kansalaiseksi. Tämä ei tarkoita nousua varallisuuteen ja rikkauksiin. Monet Algerin kirjat päättyvät siihen, että nuoret sankarit saavat vaatimattomia toimistotöitä suurissa yrityksissä. Nämä työt tarjoavat mahdollisuuksia nousta pidemmälle. Algerin sankarit ansaitsevat hyvän onnensa, koska he ovat hyveellisiä nuoria miehiä. Alger oli ennen kaikkea nuorten moraalinopettaja. Hän tyytyi opastamaan poikia pikemminkin hurskauden ja moraalisen hyveellisyyden kuin liikemenestyksen tielle. Muita hänen teostensa teemoja ovat muun muassa Vahvuus vastoinkäymisten kautta, Kauneus vastaan raha, Maaseutu vastaan kaupunki, Vanha maailma vastaan uusi maailma ja Identiteetin etsintä.

Algerin kirjat ovat täynnä stereotyyppisiä hahmoja ja dramaattisia kohokohtia (lavasteita), jotka toistuvat yhä uudelleen kirja toisensa jälkeen. Yksi tällainen kohtaus on hyveellisen nuoren sankarin ja snobistisen nuorukaisen välinen kamppailu. Nämä tapahtumat päättyvät aina siihen, että snobistinen nuorukainen saa ansionsa mukaan. Tämä kulissi juontaa juurensa Algerin lapsuuden kiusaamisesta, jota hän kärsi naapuruston poikien taholta Chelseassa.

Muita lavasteita ovat kylmä, tunteeton asianajaja, joka uhkaa nuorta sankaria ja hänen leskeksi jäänyttä äitiään ulosmittauksella (toinen lavaste Algerin lapsuudesta), ja köyhäintalon julma henkilökunta, joka tekee nuoren sankarin elämästä kurjaa, kun hän asuu heidän kattonsa alla. Algerin nuoret lukijat eivät koskaan kyllästyneet näihin vakiohahmoihin ja -asetelmiin.

1970-luvulla lukijat ja tutkijat pitivät Algerin teoksia lähes lukukelvottomina. Hän sai uutta puhtia kirjalliseen elämään, kun hänen homoseksuaalisuutensa tuli tunnetuksi. Edwin Hoyt arveli Horatio' Boys -teoksessa (1974), että Alger saattaisi kiinnostaa myös muita kuin kirjallisuuden piiriin kuuluvia yhteisöjä ja että hän saattaisi jopa saavuttaa Oscar Wilden kanssa kilpailevan aseman.

Algerin menestystarinat tarjosivat materiaalia satiirikoille. Yksi varhaisimmista satiireista on William Dean Howellsin The Minister's Charge; or, The Apprenticeship of Lemuel Barker (1887). Tämä romaani satiirisoi vakavalla, realistisella tavalla Algerin "maalaispoika pärjää" -teemaa. Stephen Crane satiirisoi Algerin menestystarinaa naurettavassa versiossaan A Self-Made Man: An Example of Success That Anyone Can Follow" (1899).

1900-luvulla F. Scott Fitzgerald satiirisoi Algeria näytelmässään The Vegetable: or From President to Postman (1922), Dan Cody -episodissa elokuvassa The Great Gatsby (1925) ja novellissa "Forging Ahead" (1929). Nathaniel West parodioi Algeria teoksessa A Cool Million (1934). John Seelye teki saman teoksessa Dirty Tricks; or, Nick Noxin's Natural Nobility (1973). Glendon Swarthout seurasi Algerin antisankarin seksuaalisia seikkailuja teoksessa Luck and Pluck (1973). William Gaddis vei Algerin menestystarinan absurdeihin mittoihin teoksessa JR.

Horatio Alger Association on "voittoa tavoittelematon koulutusorganisaatio, [joka] perustettiin vuonna 1947 hälventämään maan nuorison keskuudessa kasvavaa uskoa siitä, että amerikkalainen unelma ei ole enää saavutettavissa". Yhdistys myöntää stipendejä nuorille, jotka tavoittelevat omaa käsitystään amerikkalaisesta unelmasta.

Massachusettsin Marlborough'ssa järjestettiin vuosittain lokakuussa katumessut (aikoinaan Horatio Alger Street Fair). Vuonna 2006 messuista tuli Heritage Festival, ja Algerin nimi poistui tapahtumasta. Alun perin Algerin nimeä käytettiin, koska hän asui teini-ikäisenä kaupungissa sijaitsevassa talossa, mutta syytökset lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä pakottivat messujen järjestäjät eroamaan Algerista.