1896 Ateena – ensimmäiset nykyaikaiset olympialaiset

1700-luvulla useita pienimuotoisia urheilujuhlia Euroopassa nimettiin antiikin olympialaisten mukaan. Vuoden 1870 olympialaisissa Panathenaiksen stadionilla oli 30 000 ihmistä. Coubertin omaksui tohtori William Penny Brooken ajatuksen monikansallisesta ja -urheilullisesta tapahtumasta - antiikin kisat olivat tavallaan kansainväliset, koska niissä oli edustettuina eri kreikkalaiset kaupunkivaltiot ja siirtomaat, mutta vain vapaat kreikkalaista alkuperää olevat miespuoliset urheilijat saivat osallistua. Vuonna 1890 Coubertin kirjoitti La Revue Athletique -lehteen artikkelin, jossa hän kertoi Much Wenlockin - maaseutumaisen kauppakaupungin - merkityksestä Englannin Shropshiren kreivikunnassa. Täällä paikallinen lääkäri William Penny Brookes aloitti lokakuussa 1850 Wenlockin olympialaiset, urheilu- ja virkistysfestivaalin, johon kuului yleisurheilua ja joukkuelajeja, kuten krikettiä, jalkapalloa ja kvoitsia. Coubertin otti vaikutteita myös aikaisemmista kreikkalaisista kisoista, jotka liikemies ja hyväntekijä Evangelos Zappas järjesti Olympics-nimellä vuosina 1859, 1870 ja 1875. Vuoden 1896 Ateenan kisat rahoitettiin Evangelos Zappasin ja hänen serkkunsa Konstantinos Zappasin perinnöistä sekä George Averoffilta, jota Kreikan hallitus oli nimenomaan pyytänyt kruununprinssi Konstantinuksen välityksellä sponsoroimaan Panathinaiko-stadionin toisen kunnostuksen. Kreikan hallitus korjasikin stadionin, vaikka Evangelos Zappas oli rahoittanut stadionin marmorisen kunnostuksen kustannukset kokonaisuudessaan jo neljäkymmentä vuotta aiemmin.

Kesäkuun 18. päivänä 1894 Coubertin kokosi Pariisin Sorbonnessa ryhmän, joka esitteli suunnitelmansa 11 maan urheiluseurojen edustajille. Kun kongressi oli hyväksynyt hänen ehdotuksensa, oli valittava päivämäärä ensimmäisille nykyaikaisille olympialaisille. Coubertin ehdotti, että kisat järjestettäisiin samaan aikaan kuin Pariisin maailmannäyttely vuonna 1900. Koska kongressin jäsenet pelkäsivät, että kuuden vuoden odotus voisi vähentää yleisön kiinnostusta, he valitsivat vuoden 1896. Kun päivämäärä oli selvillä, kongressin jäsenet siirtyivät isäntäkaupungin valintaan. Koska Kreikka oli olympialaisten alkuperäinen kotimaa, kaikki kongressin jäsenet hyväksyivät Ateenan valinnan. Vikelas valittiin tämän jälkeen vasta perustetun Kansainvälisen olympiakomitean (KOK) ensimmäiseksi puheenjohtajaksi.

Ensimmäisten olympialaisten kisat avattiin virallisesti 6. huhtikuuta (25. maaliskuuta Kreikassa tuolloin käytössä olleen juliaanisen kalenterin mukaan); se oli sekä läntisen että itäisen kristillisen kirkon pääsiäismaanantai ja Kreikan itsenäisyyden vuosipäivä. Panathinaiko-stadion täyttyi arviolta 80 000 katsojasta, joiden joukossa oli Kreikan kuningas Yrjö I, hänen vaimonsa Olga ja heidän poikansa. Suurin osa kilpailevista urheilijoista oli rivissä sisäkentällä, ryhmiteltynä kansakunnittain. Järjestelykomitean puheenjohtajan, kruununprinssi Konstantinuksen, puheen jälkeen hänen isänsä avasi kisat virallisesti:

"Julistan Ateenan ensimmäiset kansainväliset olympialaiset avatuiksi. Kauan eläköön kansakunta. Eläköön Kreikan kansa."

Sen jälkeen yhdeksän orkesteria ja 150 kuorolaulajaa esittivät Spyridon Samarasin säveltämän olympiahymnin, jonka sanat oli sanoittanut runoilija Kostis Palamas. Tämän jälkeen avajaisseremonioiden taustana oli erilaisia musiikkiesityksiä vuoteen 1960 asti, minkä jälkeen Samarasin ja Palamasin sävellyksestä tuli virallinen olympiahymni (KOK:n istunnon päätös vuonna 1958). Muut nykyisten olympialaisten avajaisseremonioiden elementit aloitettiin myöhemmin: olympiatuli sytytettiin ensimmäisen kerran vuonna 1928, ensimmäinen urheilijoiden vala vannottiin vuoden 1920 kesäolympialaisissa ja ensimmäinen toimitsijoiden vala annettiin vuoden 1972 olympialaisissa.

Vuoden 1894 Sorbonnen kongressissa ehdotettiin Ateenan ohjelmaan monia urheilulajeja. Ensimmäisissä virallisissa ilmoituksissa järjestettävistä urheilutapahtumista esiteltiin muun muassa jalkapalloa ja krikettiä, mutta näitä suunnitelmia ei koskaan viimeistelty, eivätkä nämä lajit päässeet kisojen lopulliseen luetteloon. Soutu ja purjehdus oli tarkoitus järjestää, mutta ne jouduttiin perumaan huonon sään vuoksi suunniteltuna kilpailupäivänä.

Yleisurheilu

Yleisurheilussa oli kaikista urheilulajeista kansainvälisin kenttä. Suurin kohokohta oli maraton, joka järjestettiin ensimmäistä kertaa kansainvälisessä kilpailussa. Spyridon Louis oli ainoa kreikkalainen yleisurheilun mestari ja kansallissankari. Vaikka Kreikka oli ollut ennakkosuosikki voittamaan kiekonheittoa tai kuulantyöntöä, Kreikan parhaat urheilijat jäivät molemmissa lajeissa niukasti amerikkalaisen Robert Garrettin taakse.

Maailmanennätyksiä ei tehty, koska vain harvat kansainväliset huippukilpailijat olivat halunneet osallistua kilpailuun. Lisäksi radan mutkat olivat hyvin tiukat, mikä teki juoksukilpailujen nopeista ajoista vaikeita. Tästä huolimatta yhdysvaltalainen Thomas Burke voitti 100 metrin juoksun ajassa 12,0 sekuntia ja 400 metrin juoksun ajassa 54,2 sekuntia. oli ainoa, joka käytti "kyykkylähtöä" (polven asettaminen maahan), mikä hämmensi tuomaristoa. Lopulta hänen sallittiin startata "epämukavasta asennostaan".

Pyöräily

Pyöräilykilpailuissa käytettiin Kansainvälisen pyöräilyliiton sääntöjä. Ratapyöräilykilpailut järjestettiin hiljattain rakennetulla Neo Phaliron Velodromilla. Maantiepyöräilykilpailuja järjestettiin vain yksi, kilpailu Ateenasta Marathoniin ja takaisin (87 kilometriä).

Ratakilpailuissa paras pyöräilijä oli ranskalainen Paul Masson, joka voitti yhden kierroksen aika-ajon, sprintin ja 10 000 metrin juoksun. Sadan kilometrin kilpailuun Masson osallistui maanmiehensä Léon Flamengin vauhdittajana. Flameng voitti kilpailun kaaduttuaan ja pysähdyttyään odottamaan kreikkalaisen kilpailijansa Georgios Kolettisin mekaanisen vian korjaamista. Itävaltalainen miekkailija Adolf Schmal voitti 12 tunnin kilpailun, jonka vain kaksi pyöräilijää suoritti, kun taas maantieajon voitti Aristidis Konstantinidis.

Aitaus

Miekkailukilpailut järjestettiin Zappeionissa, joka oli rakennettu Evangelos Zappasin antiikin olympialaisten elvyttämiseksi antamilla varoilla. Toisin kuin muissa urheilulajeissa (joissa vain amatöörit saivat osallistua olympialaisiin), ammattilaiset saivat kilpailla miekkailussa, joskin erillisessä lajissa. Ammattilaisia pidettiin herrasmiesurheilijoina, aivan kuten amatöörejä.

Neljä tapahtumaa oli suunniteltu, mutta épée-tapahtuma peruttiin tuntemattomista syistä. Köydenheittokilpailun voitti ranskalainen Eugène-Henri Gravelotte, joka voitti finaalissa maanmiehensä Henri Callotin. Kaksi muuta lajia, sapeli ja masters foil, voitti kreikkalaiset miekkailijat. Jälkimmäisen lajin voittaneesta Leonidas Pyrgosista tuli ensimmäinen kreikkalainen olympiavoittaja nykyaikana.

Voimistelu

Voimistelu oli Panathinaiko-stadionin sisäkentällä. Saksa lähetti 11-miehisen joukkueen, joka voitti kahdeksasta lajista viisi, mukaan lukien molemmat joukkuekilpailut. Vaakaraudan joukkuekilpailussa Saksan joukkue oli voittamaton. Kolme saksalaista voitti myös yksilölajin mestaruuden: Hermann Weingärtner voitti vaakatangon, Alfred Flatow voitti tangon ja Carl Schuhmann, joka kilpaili menestyksekkäästi myös painissa, voitti hypyn. Sveitsiläinen voimistelija Louis Zutter voitti pommel-hevosen, ja kreikkalaiset Ioannis Mitropoulos ja Nikolaos Andriakopoulos voittivat renkaat ja köysikiipeilyn.

Kuvaaminen

Ampumakilpailu järjestettiin Kallithean ampumaradalla, ja se koostui viidestä lajista - kaksi kiväärillä ja kolme pistoolilla. Ensimmäisen lajin, sotilaskiväärin, voitti Pantelis Karasevdas, joka ainoana kilpailijana osui maaliin kaikilla laukauksillaan. Toista kilpailua, sotilaspistoolikilpailua, hallitsi kaksi amerikkalaista veljestä: John ja Sumner Paine olivat ensimmäiset sisarukset, jotka sijoittuivat samassa kilpailussa ensimmäiseksi ja toiseksi. Välttääkseen isäntien nolaamisen veljekset päättivät, että vain toinen heistä kilpailisi seuraavassa pistoolilajissa, vapaapistoolissa. Sumner Paine voitti tämän lajin.

Painen veljekset eivät kilpailleet 25 metrin pistoolikilpailussa, koska tuomarit totesivat, että heidän aseensa eivät olleet vaadittua kaliiperia. Heidän poissa ollessaan voiton vei Ioannis Phrangoudis. Viimeinen laji, vapaakivääri, alkoi samana päivänä. Kilpailua ei kuitenkaan saatu päätökseen pimeyden vuoksi, vaan se päätettiin vasta seuraavana aamuna, jolloin Georgios Orphanidis kruunattiin mestariksi.

Uinti

Uintikilpailu järjestettiin avomerellä. Lähes 20 000 katsojaa seurasi tapahtumia Zean lahdella Pireuksen rannikolla. Lahden vesi oli kylmää, ja kilpailijat kärsivät kilpailujensa aikana. Kilpailussa oli kolme avointa kilpailua (miesten 100 metrin vapaauinti, miesten 500 metrin vapaauinti ja miesten 1200 metrin vapaauinti) sekä vain kreikkalaisille purjehtijoille avoin erikoiskilpailu, jotka kaikki järjestettiin samana päivänä (11. huhtikuuta).

Unkarilaisen Alfréd Hajósin kohdalla samana päivänä kilpaileminen merkitsi sitä, että hän pystyi kilpailemaan vain kahdessa lajissa. Hän voitti ne kaksi lajia, joissa hän ui, 100 ja 1200 metrin vapaauinnin. Hajósista tuli myöhemmin yksi niistä kahdesta olympiaurheilijasta, jotka ovat voittaneet mitalin sekä yleisurheilussa että taidekilpailuissa, kun hän voitti hopeaa arkkitehtuurista vuonna 1924. 500 metrin vapaauinnin voitti itävaltalainen uimari Paul Neumann, joka kukisti vastustajansa yli puolellatoista minuutilla.

Tennis

Vaikka tennis oli jo 1800-luvun lopulla merkittävä urheilulaji, yksikään huippupelaaja ei osallistunut Ateenan turnaukseen. Kilpailu käytiin Ateenan nurmikenttätennisklubin kentillä ja pyöräilykilpailuissa käytetyn velodromin sisäkentällä. Kilpailun voittaneen John Pius Bolandin kilpailuun osallistui hänen opiskelutoverinsa Oxfordissa. Ensimmäisellä kierroksella Boland voitti Hampurin lupaavan tennispelaajan Friedrich Traunin, joka oli pudonnut 100 metrin sprinttikilpailussa. Boland ja Traun päättivät muodostaa parikilpailun, jossa he pääsivät finaaliin ja voittivat kreikkalaisen ja egyptiläisen vastustajansa hävittyään ensimmäisen sarjan.

Painonnosto

Painonnosto oli vuonna 1896 vielä nuori laji, ja sen säännöt poikkesivat nykyisin käytössä olevista säännöistä. Kilpailut pidettiin ulkona, päästadionin sisäkentällä, eikä painorajoja ollut. Ensimmäinen kilpailu järjestettiin tyylillä, joka tunnetaan nykyään nimellä "clean and jerk". Kaksi kilpailijaa erottui joukosta: Skotlantilainen Launceston Elliot ja tanskalainen Viggo Jensen. Molemmat nostivat saman painon, mutta tuomaristo, jonka puheenjohtajana toimi prinssi Yrjö, päätti, että Jensen oli nostanut painon paremmalla tyylillä. Britannian valtuuskunta, joka ei tuntenut tätä tasapelisääntöä, esitti vastalauseen. Nostajat saivat lopulta yrittää uudelleen, mutta kumpikaan nostajista ei parantanut, ja Jensen julistettiin mestariksi.

Elliot voitti yhden käden nostokilpailun, joka järjestettiin heti kahden käden nostokilpailun jälkeen. Jensen oli loukkaantunut lievästi edellisessä kahden käden nostoyrityksessään, eikä ollut vastusta Elliotille, joka voitti kilpailun helposti. Kreikkalaisyleisö oli hurmaantunut skotlantilaisesta voittajasta, jota he pitivät erittäin viehättävänä. Painonnostokilpailun aikana sattui kummallinen välikohtaus: palvelija käskettiin poistamaan painot, mikä näytti olevan hänelle vaikea tehtävä. Prinssi Yrjö tuli apuun; hän nosti painon ja heitti sen melkoisen matkan helposti yleisön iloksi.

Paini

Panathinaiko-stadionilla järjestetyssä painikilpailussa ei ollut painoluokkia, mikä tarkoitti, että kaikenkokoisten kilpailijoiden joukossa olisi vain yksi voittaja. Käytetyt säännöt muistuttivat nykyaikaista kreikkalais-roomalaista painia, vaikka aikarajoitusta ei ollutkaan ja kaikki jalkojen otteet eivät olleet kiellettyjä (toisin kuin nykyisissä säännöissä).

Kahta kreikkalaista kilpailijaa lukuun ottamatta kaikki kilpailijat olivat aiemmin harrastaneet muita urheilulajeja. Painonnoston mestari Launceston Elliot kohtasi voimistelun mestarin Carl Schuhmannin. Jälkimmäinen voitti ja eteni finaaliin, jossa hän kohtasi Georgios Tsitasin, joka oli aiemmin voittanut Stephanos Christopoulosin. Pimeys pakotti keskeyttämään loppuottelun 40 minuutin jälkeen; sitä jatkettiin seuraavana päivänä, jolloin Schuhmann tarvitsi vain varttitunnin päättääkseen ottelun.

Sunnuntaiaamuna 12. huhtikuuta kuningas Yrjö järjesti juhlapäivällisen virkailijoille ja urheilijoille (vaikka joitakin kilpailuja ei ollut vielä pidetty). Puheessaan hän teki selväksi, että hänen mielestään olympialaiset olisi järjestettävä Ateenassa pysyvästi. Viralliset päättäjäiset pidettiin seuraavana keskiviikkona, kun niitä oli siirretty tiistaista sateen vuoksi. Kuninkaallinen perhe osallistui jälleen seremoniaan, jonka avasi Kreikan kansallislaulu ja brittiläisen urheilijan ja tutkijan George S. Robertsonin muinaiskreikaksi säveltämä oodi.

Sen jälkeen kuningas jakoi palkinnot voittajille. Toisin kuin tänään, ensimmäisen sijan voittajat saivat hopeamitalit, oliivinoksan ja diplomin. Toiseksi sijoittuneet urheilijat saivat kupariset mitalit, laakerinoksan ja diplomin. Kolmanneksi sijoittuneet eivät saaneet mitalia. Jotkut voittajat saivat myös lisäpalkintoja, kuten Spyridon Louis, joka sai pokaalin Michel Bréalilta, Coubertinin ystävältä, joka oli ideoinut maratonkilpailun. Tämän jälkeen Louis johti mitalistit kunniakierrokselle stadionin ympäri samalla, kun olympiahymni soitettiin uudelleen. Kuningas ilmoitti sitten virallisesti, että ensimmäinen olympia oli päättynyt, ja poistui stadionilta samalla, kun orkesteri soitti Kreikan kansallislaulua ja yleisö hurrasi.

Kreikan kuninkaan tavoin monet muutkin kannattivat ajatusta seuraavien kisojen järjestämisestä Ateenassa; useimmat amerikkalaiset kilpailijat allekirjoittivat kruununprinssille osoitetun kirjeen, jossa ilmaistiin tämä toive. Coubertin kuitenkin vastusti voimakkaasti tätä ajatusta, sillä hän piti kansainvälistä vuorottelua yhtenä nykyaikaisten olympialaisten kulmakivistä. Hänen toiveensa mukaan seuraavat kisat pidettiin Pariisissa, vaikka ne jäisivätkin hieman samaan aikaan järjestettävän maailmannäyttelyn varjoon.

Yhteensä 14 maata lähetti urheilijoita Ateenan kisoihin.

• Greenberg, Stan (24. toukokuuta 1996). The Guinness Book of Olympic Facts and Feats. Enfield: Guinness. ISBN 978-0-85112-639-5. OCLC 35921786.
• Kluge, Volker (1997). Olympische Sommerspiele: die Chronik I. Berlin: Sportverlag. ISBN 978-3-328-00715-9. OCLC 38258227.
• Lennartz, Karl, toim. (1996). Die olympischen Spiele 1896 in Athen: Erläuterungen zum Neudruck des Offiziellen Berichtes. Kassel: Agon.
• MacAloon, John J (1982). Tämä suuri symboli: Pierre de Coubertin and the Origins of the Modern Olympic Games. Chicago: University of Chicago Press. ISBN 9780226500003.
• Mallon, Bill; Widlund, Ture (1998). Vuoden 1896 olympialaiset. Kaikkien kilpailijoiden tulokset kaikissa lajeissa ja kommentit (PDF). Jefferson: McFarland. ISBN 978-0-7864-0379-0. OCLC 37213664. Arkistoitu alkuperäisestä (PDF) 12. syyskuuta 2012. Haettu 26. toukokuuta 2008.
• Smith, Michael Llewellyn (2004). Ateenan olympialaiset 1896. Nykyaikaisten olympialaisten keksiminen. London: Profile Books. ISBN 978-1-86197-342-9. OCLC 186174794.
• Wallechinsky, David (1. elokuuta 2000). The Complete Book of the Summer Olympics. Woodstock: Overlook Press. ISBN 978-1-58567-033-8. OCLC 43561597.
• Randall, David (2011). 1896 The first Modern Olympics (ebook). Lontoo: Blacktoad Publishing. ISBN 978-0-9570591-0-8.