Cape Yorkin niemimaa

Maantiede ja geologia

Cape Yorkin niemimaan alue kattaa noin 137 000 km²:n alueen 16° eteläisen leveyspiirin pohjoispuolella. Cape Yorkin niemimaan kärjestä on noin 160 kilometriä (99 mailia) Uuteen-Guineaan Torresinsalmen saaren ja koralliriuttojen yli.

Länsirannikko rajoittuu Carpentarianlahteen ja itärannikko Korallimereen. Etelässä ei ole selkeää rajaa, mutta Queenslandin Cape Yorkin niemimaan perintölain (Cape York Peninsula Heritage Act 2007) mukainen raja noudattaa 16° eteläistä leveysastetta.

Leveimmillään niemimaan pituus on 430 kilometriä itärannikolla sijaitsevasta Bloomfield-joesta länsirannikolla sijaitsevaan Kowanyaman aboriginaaliyhteisöön. Etelärajalta on noin 660 kilometriä Cape Yorkin kärkeen. Torresinsalmen suurimpia saaria ovat Prince of Wales Island, Horn Island, Moa ja Badu Island.

Cape York on Australian mantereen pohjoisin piste. Luutnantti James Cook nimesi sen 21. elokuuta 1770 Yorkin ja Albanyn herttuan prinssi Edwardin mukaan. Herttua oli Yhdistyneen kuningaskunnan kuningas Yrjö III:n veli, ja hän kuoli sairauteen vuonna 1767 ollessaan vain 20-vuotias:

"Mainin kärkeä, joka muodostaa edellä mainitun väylän toisen puolen ja joka on tämän maan pohjoinen niemeke, olen nimittänyt Yorkin niemeksi hänen edesmenneen kuninkaallisen korkeutensa, Yorkin herttuan, kunniaksi."

Trooppiset maisemat ovat maailman vakaimpia. Tektonista toimintaa ei ole ollut miljooniin vuosiin. Niemi on äärimmäisen erodoitunut, lähes tasainen, matala tasanko, jossa on mahtavia kiemurtelevia jokia ja laajoja tulva-alueita. McIlwraith Range -vuoristossa on joitakin hyvin matalia kukkuloita, noin 800 metriä merenpinnan yläpuolella, itäpuolella Coenin ympärillä.

Peninsula Ridge, osa Australian Great Dividing Range -vuoristoa, on kuin selkäranka niemimaan varrella. Tämä vuoristo koostuu muinaisista (1 500 miljoonaa vuotta vanhoista) prekambrisista ja paleotsooisista kivistä. Peninsula-harjun itä- ja länsipuolella sijaitsevat Carpentaria- ja Laura-altaat, jotka puolestaan koostuvat muinaisista mesotsooisista sedimenteistä. Peninsulassa on useita merkittäviä maanpinnan muotoja: laaja alue häiriintymättömiä hiekkadyynejä itärannikolla Shelburne Bayn ja Cape Bedford-Cape Flatteryn ympäristössä, valtavat mustien graniittilohkareiden kasat Black Mountain National Parkissa ja Cape Melvillessä sekä kalkkikivikarstit Palmerstonin ympäristössä etelässä.

Maaperä on köyhää jopa verrattuna muihin Australian alueisiin. Ne ovat ikivanhoja ja muuttuneita, eivätkä sovellu kyntämiseen eivätkä reagoi lannoitteisiin. Huonon maaperän vuoksi alue on harvaan asuttu. Yritykset kasvattaa kaupallisia viljelykasveja ovat yleensä epäonnistuneet.

Cape Yorkin niemimaan ilmasto on trooppinen ja monsuunimainen. Rankka monsuunikausi kestää marraskuusta huhtikuuhun, jolloin metsä muuttuu lähes asuttavaksi. Kuiva kausi on toukokuusta lokakuuhun. Lämpötila vaihtelee lämpimästä helteiseen, ja korkeammilla alueilla ilmasto on viileämpi. Vuotuinen keskilämpötila vaihtelee 18 °C:sta korkeammalla sijaitsevilla alueilla 27 °C:een kuivemman lounaisosan alankoalueilla. Yli 40 °C:n ja alle 5 °C:n lämpötilat ovat harvinaisia.

Vuotuinen sademäärä on suuri, ja se vaihtelee yli 2000 mm:stä Iron Range -alueella ja Weipan pohjoispuolella noin 700 mm:iin etelärajalla. Suurin osa sateista sataa marraskuun ja huhtikuun välisenä aikana. Ainoastaan Iron Rangen itärinteillä kesäkuun ja syyskuun välinen sademäärän mediaani on yli 5 mm (0,2 tuumaa). Tammikuun ja maaliskuun välisenä aikana kuukausittainen sademäärän mediaani vaihtelee kuitenkin etelän noin 170 millimetristä (6,5 tuumaa) pohjoisen ja Iron Rangen yli 500 millimetriin (20 tuumaa).

Joet

Peninsula Ridge muodostaa Carpentarianlahden ja Korallimeren välisen valuma-alueen. Lännessä suuret, mutkittelevat jokijärjestelmät, kuten Mitchell, Coleman, Holroyd, Archer, Watson, Wenlock, Ducie ja Jardine, virtaavat Carpentarianlahteen. Kuivana vuodenaikana nämä joet muuttuvat vesireikien ja hiekkapohjien sarjoiksi. Märkäkauden runsaiden sateiden myötä niistä tulee kuitenkin mahtavia vesireittejä, jotka levittäytyvät valtaville tulva-alueille ja rannikon kosteikoille ja antavat elämän monille makean veden ja kosteikkojen lajeille.

Itärinteillä lyhyemmät ja nopeammin virtaavat Jacky Jacky Creek, Olive, Pascoe, Lockhart, Stewart, Jeannie ja Endeavour -joet virtaavat kohti Korallimerta. Ne tuottavat tärkeää makeaa vettä ja ravinteita Suuren valliriutan terveimmälle osalle. Näiden villien, koskemattomien jokien varsilla on tiheitä sademetsiä, hiekkadyyneitä tai mangrovepensaita.

Laura Basinin tulva-alueet on nyt suojeltu Lakefieldin ja Jack Riverin kansallispuistoissa. Morehead-, Hann-, North Kennedy-, Laura-, Jack- ja Normanby-joet kulkevat tasankojen halki.

Niemenkärjen joet ovat kuuluisia hydrologisesta eheydestään. Tämä tarkoittaa, että ne ovat edelleen luonnontilassaan, ja niiden vesivirrat ja kasvillisuus ovat ennallaan. Cape Yorkin niemimaa on yksi harvoista paikoista, joissa trooppinen vedenkierto on säilynyt muuttumattomana. Cape Yorkin niemimaalla on jopa neljännes Australian pintavalunnasta. Alle 3 prosenttia Australian pinta-alasta tuottaa enemmän valumia kuin koko Australia Kauriin kääntöpiirin eteläpuolella. Myös niemimaan joet ovat tärkeitä, sillä ne johtavat vettä takaisin Keski-Australian Great Artesian Basiniin. Queenslandin hallitus aikoo suojella 13 Cape Yorkin niemimaan villiä jokea vuoden 2005 Wild Rivers Act -lain nojalla.

Geologinen historia

Noin 40 miljoonaa vuotta sitten Indo-Australian mannerlaatta alkoi erkaantua muinaisesta superkontinentista Gondwanasta. Kun se törmäsi pohjoiseen suuntautuvalla matkallaan Tyynenmeren laattaan, Uuden-Guinean keskiosien korkeat vuoristot syntyivät noin 5 miljoonaa vuotta sitten. Tämän törmäysvyöhykkeen suojassa nykyisen Cape Yorkin niemimaan muinaiset kalliot eivät liikkuneet.

Pleistoseenikauden aikana Australia ja Uusi-Guinea ovat olleet useaan otteeseen maayhteydessä ja veden erottamina. Jääkausien aikana, jolloin merenpinta oli matalalla, Cape Yorkin niemimaa toimi matalana maasiltana. Toinen yhteys oli Arnhem Landin ja Uuden-Guinean välillä, ja se muodosti ajoittain suuren makeanveden järven, Carpentariajärven, keskelle nykyistä Carpentarianlahtea. Tällä tavoin Australia ja Uusi-Guinea olivat yhteydessä toisiinsa, kunnes matala Torresin salmi tulvi viimeksi noin 8 000 vuotta sitten.

Ekologia

Kasvit

Cape Yorkin niemimaalla on koskemattomia trooppisia sademetsiä, trooppisia ja subtrooppisia niittyjä, savanneja ja pensasmaita, trooppisia savanneja, nummimaita, kosteikkoja, luonnonvaraisia jokia ja mangrovensuita. Näillä alueilla kasvaa noin 3300 kukkivaa kasvilajia. Lähes koko Cape Yorkin niemimaalla (99,6 %) on edelleen alkuperäistä kasvillisuutta. Cape Yorkin niemimaalla on myös yksi Australian korkeimmista endeemisyysasteista, sillä siellä on tähän mennessä löydetty yli 260 endeemistä kasvilajia. Tämän vuoksi osa niemimaasta on huomattu erittäin korkealaatuisena erämaana. Niemen kasveihin kuuluu alkuperäisiä gondwanalaisia lajeja, Gondwanan hajoamisen jälkeen kehittyneitä kasveja sekä Indo-Malaijasta ja Torresinsalmen takaa Uudesta-Guineasta peräisin olevia lajeja. Eniten lajistoa on sademetsäalueilla. Suurin osa Cape Yorkin niemimaasta on kuivempaa kuin Uusi-Guinea, mikä estää saaren sademetsäkasveja siirtymästä Australiaan.

Suurin osa Cape Yorkin niemimaasta on ruohon ja metsän peitossa. Niissä on korkea, paksu ruohokerros ja hajanaisia puita, enimmäkseen eukalyptuksia. Yleisin puu on Darwin stringybark. Vaikka trooppiset savannit ovat yleisiä ja täydellisiä niemimaalla, ne ovat nykyään harvinaisia ja huonokuntoisia muualla maailmassa.

Trooppistensademetsien pinta-ala on 748 000 hehtaaria eli 5,6 prosenttia Cape Yorkin niemimaan kokonaispinta-alasta. Sademetsät tarvitsevat jonkin verran sadetta pitkän kuivan kauden aikana. Nämä olosuhteet vallitsevat enimmäkseen Kapin rannikkovuorten itärinteillä. Nämä ovat vanhoja metsiä, ja ne elättävät valtavan laajan kasvivalikoiman. Nämä sademetsät ovat luonnonsuojelullisesti erittäin merkittäviä. Kapin suurin sademetsäalue sijaitsee McIllwraith Range-Iron Range -alueella. Tämän alueen gondwanalaisiin kasveihin kuuluvat Araucariaceae- ja Podocarpaceae- havupuut sekä Arthrochilus, Corybas ja Calochilus -orkideat. Tässä sademetsässä on ainakin 1000 erilaista kasvia, mukaan lukien 100 harvinaista tai uhanalaista lajia, ja 16 prosenttia Australian orkidealajeista.

Köyhillä, kuivilla mailla on trooppisia nummia. Cape Yorkin niemimaan koillisosassa on Australian suurimmat alueet tätä erittäin monimuotoista ekosysteemiä.

Cape Yorkin niemimaan suuret kosteikot ovat "Australian suurimpia, rikkaimpia ja monimuotoisimpia". Kansallisesti merkittäviä kosteikkoja on tunnistettu 19, ja ne sijaitsevat pääasiassa suurilla tulva-alueilla ja rannikkoalueilla. Tärkeitä kosteikkoja ovat muun muassa Jardine Riverin kansallispuisto, Lakefieldin kansallispuisto ja läntisten tasankojen suurten jokien suistot. Monet näistä kosteikoista esiintyvät vain märkäkaudella, ja niillä on harvinaisia tai harvinaisia kasvilajeja.

Kwilan ja muiden puiden mangrovemetsät reunustavat niemimaan rannikkoalueita ja jokisuita. Australian suurin mangrovemetsä on Newcastle Bayssä.

Eläimet

Kapissa on paljon eläimiä, yli 700 selkärankaista maaeläinlajia. Näistä 40 elää vain täällä. Geologisen historiansa vuoksi "Cape Yorkin niemimaan kasvit ja eläimet ovat monimutkainen sekoitus gondwanilaisia jäänteitä, australialaisia eristäytyjiä ja aasialaisia tai uusguinealaisia tunkeutujia" (s. 41). Lintuja ovat muun muassa Buff-breasted Buttonquail (Turnix olivii), Golden-shouldered Parrot (Psephotus chrysopterygius), Lovely Fairywren (Malurus amabilis), White-streaked Honeyeater (Trichodere cockerelli) ja Yellow-spotted Honeyeater (Meliphaga notata). Jotkut lajit, kuten pietarsaarilintu, elävät muualla Australiassa, mutta niillä on merkittäviä populaatioita niemimaalla. Cape on myös itäisen ruskeakäärmeen koti, joka on yksi maailman myrkyllisimmistä käärmeistä. Nisäkkäisiin kuuluu uhanalainen jyrsijä Bramble Cay Melomys, joka elää vain Torres Straitissa sijaitsevalla Bramble Caylla.

Iron Rangen sademetsissä elää lajeja, jotka elävät myös Uudessa-Guineassa, kuten Eclectus-papukaija ja Southern Common Cuscus. Muita sademetsän eläimiä on 200 perhoslajia, joista 11 on endeemisiä perhosia, joista yksi on valtava vihreä lintusiipi (Green Birdwing), vihreä puupyton (Green Tree Python) ja pohjoinen kvatti (Northern Quoll). Näiden metsäneläinten määrä on vähentynyt, koska ne ovat yrittäneet syödä myrkyllisiä ruokorupikonnia.

Alankoalueiden jokirannoilla on oma erityinen villieläimistönsä. Jardine-, Jackson-, Olive-, Holroyd- ja Wenlock-joet ovat kalarikkaita. Kosteikot ja rannikon mangrovemetsät ovat tärkeitä kalojen kasvattamoja ja krokotiilien elinympäristöjä, jotka tarjoavat tärkeitä kuivuuden suojapaikkoja. Suuri valliriutta sijaitsee itärannikon edustalla, ja se on tärkeä meren elinympäristö.

Uhkat ja säilyttäminen

Karjatilat käyttävät noin 57 prosenttia kokonaispinta-alasta, pääasiassa Cape Yorkin niemimaan keski- ja itäosissa. Noin 20 prosenttia on alkuperäiskansojen maata, ja koko länsirannikko on alkuperäiskansojen omistuksessa. Loppuosa on suurimmaksi osaksi kansallispuistoa, jota hallinnoi Queenslandin puisto- ja villieläinlaitos (Queensland Parks and Wildlife Service). Maankäyttöön kuuluu laajoja laidunalueita, bauksiitin ja kvartsihiekan louhintaa, luonnonsuojelualueita, matkailua ja kalastusta. Carpentarianlahden länsirannikolla on suuria bauksiittiesiintymiä. Weipa on kaivostoiminnan keskus. Ylilaiduntaminen, kaivostoiminta, tulipalot, villisiat, ruokohelvet, rikkaruohot ja muut alueelle tuodut lajit ovat vahingoittaneet paljon aluetta. Cape Yorkin niemimaa on kuitenkin melko koskematon, ja sen jokijärjestelmät ovat ehjiä ja terveitä, eikä kasveja tai eläimiä ole kuollut sukupuuttoon eurooppalaisten asuttamisen jälkeen.

Australian hallituksen vuonna 1990 tekemässä Cape Yorkin niemimaan maankäyttöstrategiaa koskevassa tutkimuksessa laadittiin suunnitelmia erämaan suojelemiseksi. Queenslandin ja Australian liittovaltion hallitukset harkitsevat parhaillaan ehdokkuutta maailman luonnonperintökohteeksi. Merkittävimpiä kansallispuistoja ovat Jardine Riverin kansallispuisto kaukana pohjoisessa, Mungkan Kandjun kansallispuisto lähellä Aurukunia ja Lakefieldin kansallispuisto bioalueen kaakkoisosassa.

Hiekkadyynit Cape Flatteryn ympärillä

Ihmiset ja kulttuuri

Ensimmäinen tunnettu kontakti eurooppalaisten ja aboriginaalien välillä tapahtui niemimaan länsirannikolla vuonna 1606. Eurooppalaiset asuttivat alueen vasta 1800-luvulla, jolloin perustettiin ensin kalastajakuntia, sitten karjatiloja ja myöhemmin kaivoskaupunkeja. Eurooppalainen asutus johti aboriginaaliyhteisöjen syrjäytymiseen ja Torres Straitin saarten asukkaiden saapumiseen mantereelle. Nykyään niemimaalla asuu noin 18 000 ihmistä. Heistä noin 60 prosenttia on aboriginaaleja ja TorresStrait -saarelaisia.

Suuren osan Cape Yorkin niemimaata hallinnollinen ja kaupallinen keskus on Cooktown, joka sijaitsee sen kaakkoiskulmassa. Niemen suurin asutus on kaivoskaupunki Weipa Carpentarianlahdella. Suurimmassa osassa niemimaata asuu vain vähän ihmisiä, ja puolet ihmisistä asuu hyvin pienissä asutuskeskuksissa ja karjatiloilla. Peninsula Developmental Roadin varrella on pieniä palvelukeskuksia Lakelandissa, Laurassa ja Coenissa. Cape Yorkin kärjessä, läheisellä Thursday Islandilla on huomattava palvelukeskus. Aboriginaaliyhteisöjä on Hopevalessa, Pormpuraawissa, Kowanyamassa, Aurukunissa, Lockhart Riverissä, Napranumissa, Mapoonissa, Injinoossa, New Mapoonissa ja Umagicossa. Torresinsalmensaarten yhteisöjä mantereella on Bamagassa ja Seisiassa. Täysin suljettu sisämaatie yhdistää Cairnsin ja Atherton Tablelandin Lakeland Downsiin ja Cooktowniin. Lakeland Downsista pohjoiseen niemimaan kärkeen johtava tie on joskus katkaistu rankkasateiden jälkeen sadekaudella (noin joulukuusta toukokuuhun).

Kuivana vuodenaikana niemimaa on turistien suosiossa retkeilyä, vaellusta, lintujen tarkkailua ja kalastusta varten. Monet ihmiset tekevät seikkailullisen mutta palkitsevan matkan Cape Yorkin kärkeen, joka on Australian mantereen pohjoisin kohta.

Lauran kaupungin ympärillä on maailman laajimpia ja vanhimpia aboriginaalien kalliomaalausgallerioita, joista osa on yleisön nähtävillä. Siellä on myös uusi tulkintakeskus, josta saa tietoa kalliotaiteesta ja paikallisesta kulttuurista ja josta voi järjestää kierroksia.