Pohjois-Amerikan historia – alkuperäiskansat, varhaisasutus ja teoriat
Pohjois-Amerikan historia: alkuperäiskansat, varhaisasutus ja teoriat — luomiskertomukset, löydöt ja uusimmat tutkimukset mantereen asutuksen mysteereistä.
Pohjois-Amerikan historia käsittelee aluetta, jolla ihmiset ovat asuneet suhteellisen hiljattain verrattuna Afrikkaan, Eurooppaan ja Aasiaan. Alueen varhaishistoria liittyy pitkälti maahanmuuttoihin, ilmastonmuutoksiin ja paikalliseen sopeutumiseen erilaisiin ympäristöihin aina arktisilta alueilta kuumiin aavikoihin ja laajoihin metsiin.
Tutkijoilla on erilaisia teorioita mantereen varhaisen ihmisväestön alkuperästä. Pohjois-Amerikan alkuperäiskansoilla itsellään on monia luomiskertomuksia, jotka kertovat, että Amerikan alkuperäiskansat ovat olleet maan päällä sen luomisesta lähtien. Nykytutkimus yhdistää arkeologista aineistoa, paleoekologista tietoa ja geneettisiä analyyseja muodostamaan kuvan siitä, miten ihmiset saapuivat ja levisivät Pohjois-Amerikkaan.
Varhaisasutus ja aikajana
Perinteinen oppi puhui aikanaan "Clovis-first" -mallista: oletuksesta, että mantereen ensimmäiset pysyvät asukkaat tulivat Beringin ylittäneen maayhteyden (Beringian) kautta ja levittäytyivät nopeasti noin 13 000 vuotta sitten. Clovis-kulttuurin tunnistaa erityisestä flintin pistinmuodosta, ja sen jäänteitä on löydetty laajalta alueelta.
Kuitenkin viime vuosikymmenien löydöt ovat osoittaneet, että ihmisiä saattoi olla Pohjois-Amerikassa jo ennen Clovis-ajatusta. Tunnettuja pre-Clovis-löytöjä ovat muun muassa Monte Verde Chilessä (noin 14 500 vuotta), Paisley Cavesin poltetut jauhot Oregonissa, Buttermilk Creek -paikat Texasissa ja muut varhaiset asutuspaikat. Nämä löydöt viittaavat siihen, että maahanmuutto saattoi alkaa aikaisemmin ja tapahtua useassa aallossa.
Pääteoriat maahanmuutosta
Nykyisin tutkijat pitävät todennäköisenä useamman eri reitin ja aallon yhdistelmää:
- Beringian maasilta: Viime jääkauden aikana pohjoisen merenpinta aleni, jolloin nykyisen Siperian ja Alaskan välille muodostui laaja Beringia-alue. Siitä väestö saattoi levitä etelään, kun jäätiköt vetäytyivät.
- Rannikkomigraatio (”kelp highway”): Monet tutkijat ehdottavat myös kalliorantojen ja merenrantaekosysteemien tarjoamaa reittiä Tyynenmeren rantaa pitkin. Tällainen rantareitti olisi mahdollistanut nopean liikkumisen ja merellisten resurssien hyödyntämisen.
- Useat aallot: Geneettiset ja kielelliset tutkimukset viittaavat siihen, että Pohjois-Amerikkaan saapui useita eri ihmisaaltoja eri ajankohtina. Esimerkiksi Na-Dene-kielten puhujien ja Eskimo–Aleutin ryhmien edeltäjät eriytyvät geneettisesti myöhemmin kuin ensimmäiset amerikkalaiset.
Arkeologia, paleogenetiikka ja muiden tieteenalojen rooli
Arkeologinen aineisto (työkalut, tulipaikat, asuinpaikat), radiometrinen ajoitus, jäätutkimukset ja paleoekologinen tieto auttavat luomaan aikajanaa ja liikkuvuusmalleja. Viime vuosina myös muinaisten luiden DNA-analyysit (paleogenetiikka) ovat tuoneet merkittäviä läpimurtoja: ne osoittavat, että pohjoisamerikkalaisten esi-isät erosivat itäaasialaisista populaatioista arviolta 20 000–30 000 vuotta sitten ja mahdollisesti viettivät pitkän ajan Beringiassa ennen leviämistä etelämmäksi.
Alkuperäiskansojen omat kertomukset ja perinteet
On tärkeää huomioida, että tieteellisten selitysmallien rinnalla alkuperäiskansoilla on omat suulliset historiansa ja luomisperinteensä, jotka eivät ole vain myyttejä vaan myös kulttuurista tietoa ja identiteetin lähteitä. Monet yhteisöt katsovat olevansa alueidensa alkuperäisiä asukkaita “lähtökohtaisesti” ja integroivat nykyisen tutkimuksen omaan kertomukseensa ja perinteiseen tietämykseen.
Monimuotoisuus ja kulttuurikehitys
Pohjois-Amerikan alkuperäiskansat ovat äärimmäisen kulttuurisesti, kielellisesti ja ekologisesti monimuotoinen joukko. Pitkän varhaishistorian aikana ihmiset sopeutuivat paikallisiin oloihin: kehittyivät erilaisia metsästys-, kalastus- ja viljelytalouden muotoja, sekä monimuotoisia yhteiskuntajärjestelmiä ja uskomusjärjestelmiä. Arkeologiset kaivaukset osoittavat siirtymiä nomadismista enemmän paikallisiin, pysyviin asutuksiin, maanviljelyn ja maatalouden kehitykseen monin paikoin sekä monimutkaisten kaupunkikulttuurien syntyyn esimerkiksi Mississippin laaksossa.
Tutkimuksen rajoitukset ja jatkuva kehitys
Tutkimuksessa on edelleen ristiriitaisia tuloksia ja uusia löytöjä voi muuttaa nykyisiä käsityksiä. Arkeologiset löydöt ovat usein fragmentaarisia, ajoitus on haastavaa ja genetiset mallit kehittyvät jatkuvasti. Samalla on kasvava ymmärrys siitä, että alkuperäiskansojen oma asiantuntemus, suulliset perinteet ja kulttuuriperintö ovat tärkeä osa kokonaiskuvaa ja että tutkijat pyrkivät yhä useammin yhteistyöhön alkuperäiskansojen kanssa.
Yhteenvetona: Pohjois-Amerikan varhaishistoria on monitasoinen tarina ihmisten liikkeistä, sopeutumisesta ja kulttuurien kehittymisestä. Vaikka Beringian kautta tapahtunut maahanmuutto on keskeinen selittäjä, nykyinen tutkimus korostaa useita reittejä ja aaltoja, pitkäaikaista paikallista kehitystä sekä alkuperäiskansojen omien kertomusten merkitystä historian ymmärtämisessä.
Kolumbusta edeltävä aikakausi
Ennen yhteydenottoa eurooppalaisiin Pohjois-Amerikan alkuperäisasukkaat olivat jakautuneet moniin erilaisiin yhteisöihin, pienistä muutaman perheen muodostamista ryhmistä suuriin valtakuntiin. He elivät useilla kulttuurialueilla, jotka vastaavat suurin piirtein Pohjois-Amerikan maantieteellisiä ja biologisia vyöhykkeitä ja antavat hyvän viitteen siellä asuneiden ihmisten pääasiallisesta elinkeinosta (esim. Suurten tasankojen biisoninmetsästäjät tai Mesoamerikan maanviljelijät). Alkuperäisryhmiä voidaan luokitella myös niiden kieliperheen mukaan. On tärkeää huomata, että kansat, joilla oli samankaltaiset kielet, eivät aina jakaneet samaa aineellista kulttuuria, eivätkä ne aina olleet liittolaisia.
Tutkijat uskovat, että arktisen alueen inuiitit tulivat Pohjois-Amerikkaan paljon myöhemmin kuin muut alkuperäisväestöt, mistä on osoituksena Dorset-kulttuurin esineistön katoaminen arkeologisesta aineistosta ja niiden korvautuminen Thule-kansalla.
Tuhansien vuosien aikana, jolloin mantereella asui alkuperäiskansoja, kulttuurit muuttuivat ja siirtyivät. Arkeologit nimeävät usein löytämänsä eri kulttuuriryhmät sen paikan mukaan, josta ne on ensimmäisen kerran löydetty. Yksi vanhimmista tähän mennessä löydetyistä kulttuureista on nykyisestä New Mexicosta peräisin oleva Clovis-kulttuuri. Tuoreempi esimerkki on Mississippi-joen laaksosta löydetty sukulaiskulttuurien ryhmä, jota kutsutaan kumpujen rakentajiksi (esim. Fort Walton -kulttuuri). Ne kukoistivat vuodesta 3000 eaa. 1500-luvulle jKr. asti.
Pohjois-Amerikan eteläisemmät kulttuuriryhmät olivat vastuussa monien nykyisin kaikkialla maailmassa käytettyjen yleisten viljelykasvien, kuten tomaattien ja kurpitsan, kesyttämisestä. Ehkä tärkeintä on, että he kesyttivät yhden maailman tärkeimmistä peruselintarvikkeista, maissin.
Maatalouden kehittyminen etelässä mahdollisti merkittävän kulttuurisen kehityksen. Esimerkiksi mayasivilisaatio kehitti kirjoitusjärjestelmän, rakensi valtavia pyramideja, sillä oli monimutkainen kalenteri ja se kehitti nollan käsitteen 500 vuotta ennen ketään vanhassa maailmassa. Maya-kulttuuri oli yhä läsnä, kun espanjalaiset saapuivat Keski-Amerikkaan, mutta alueen poliittinen valta oli siirtynyt pohjoisemmaksi atsteekkien valtakunnalle.
Kun eurooppalaiset saapuivat "uuteen maailmaan", alkuperäiskansojen kulttuuri muuttui rajusti. Näin ollen myös heidän kuulumisensa poliittisiin ja kulttuurisiin ryhmiin muuttui, useat kieliryhmät kuolivat sukupuuttoon ja toiset muuttuivat melko nopeasti. Eurooppalaisten alkuperäisasukkaista kirjaamat nimet ja kulttuurit eivät välttämättä olleet samoja kuin ne, joita he olivat käyttäneet muutamaa sukupolvea aiemmin tai jotka ovat käytössä nykyään.
Palenquen rauniot.
Eurooppalaisten saapuminen
Varhaiset löydöt
Pohjois-Amerikan kansojen ja ulkomaailman väliset yhteydet olivat vähäiset ennen vuotta 1492. Teoreettisia yhteyksiä on ehdotettu useita, mutta varhaisimmat fyysiset todisteet ovat peräisin norjalaisilta tai viikingiltä. Norjalaisen kapteeni Leif Eriksonin uskotaan saavuttaneen Newfoundlandin saaren noin vuonna 1000 jKr. He nimesivät uuden löytönsä Vinlandiksi. Ainoa Pohjois-Amerikasta löydetty norjalaisten asuinpaikka on L'Anse aux Meadows, Newfoundland ja Labrador. Norjalaiset siirtokunnat hylättiin myöhemmin.
Viikinkien matkat eivät tulleet yleiseen tietoon vanhassa maailmassa, ja eurooppalaiset olivat tietämättömiä Amerikan olemassaolosta ennen vuotta 1492. Osana yleistä löytöretkien aikakautta italialainen merimies Kristoffer Kolumbus ehdotti matkaa Euroopasta länteen löytääkseen lyhyemmän reitin Aasiaan. Hän sai lopulta tukea Isabella I:ltä ja Ferdinand II:lta, vastikään yhdistyneen Espanjan kuningattarelta ja kuninkaalta. Vuonna 1492 Kolumbus pääsi maihin Bahamalle.
Lähes 500 vuotta norjalaisten jälkeen John Cabot tutki Kanadan itärannikon vuonna 1497. Giovanni da Verrazzano tutki Amerikan itärannikon Floridasta oletettavasti Newfoundlandiin vuonna 1524. Jacques Cartier teki Ranskan kruunun puolesta useita matkoja vuonna 1534 ja tunkeutui Pyhän Laurentiuksen jokeen.
Onnistunut kolonisaatio
Aluksi Euroopan toiminta koostui lähinnä kaupasta ja tutkimusmatkoista. Lopulta eurooppalaiset alkoivat perustaa siirtokuntia. Kolme tärkeintä siirtomaavaltaa olivat Espanja, Englanti ja Ranska, vaikka lopulta myös pienet valtiot, kuten Alankomaat ja Ruotsi, saivat pieniä omistuksia mantereella.
Espanjalaisten asuttaminen aloitti Euroopan Amerikan kolonisaation, johon liittyi intiaanien kansanmurha. He saivat hallintaansa useimmat Karibianmeren suurimmista saarista ja valloittivat asteekit, jolloin he saivat nykyisen Meksikon ja Keski-Amerikan hallintaansa. Tämä oli Espanjan imperiumin alku Uudessa maailmassa. Ensimmäinen menestyksekäs espanjalainen siirtokunta Pohjois-Amerikan mantereella oli Veracruz vuonna 1519, ja sitä seurasivat monet muut siirtokunnat Uuden Espanjan siirtomaa-alueella ja Espanjan Floridassa.
Ensimmäiset menestyksekkäät englantilaiset siirtokunnat olivat Jamestown (1607) (ja sen satelliitti, Bermuda vuonna 1609) ja Plymouth (1620) nykyisessä Virginiassa ja Massachusettsissa. Ensimmäiset ranskalaiset siirtokunnat olivat Port Royal (1604) ja Quebec City (1608) nykyisen Nova Scotian ja Quebecin alueilla. Turkiskaupasta tuli pian mantereen tärkein elinkeino, ja sen seurauksena se muutti intiaanien elämäntapaa.
Kauempana etelässä plantaasiorjuudesta tuli Länsi-Intian tärkein elinkeino, ja tämä johti Atlantin orjakaupan alkamiseen.
Siirtomaa-aika
Vuoteen 1663 mennessä Ranskan kruunu oli ottanut Uuden-Ranskan haltuunsa turkiskauppayhtiöiltä, ja englantilaiset charter-siirtokunnat väistyivät suurkaupunkien hallinnan tieltä. Näin Pohjois-Amerikassa alkoi uusi muodollisemman kolonialismin aikakausi.
Euroopan suurvaltojen välinen kilpailu synnytti Pohjois-Amerikan mantereella useita sotia, joilla oli suuri vaikutus siirtomaiden kehitykseen. Alueet vaihtoivat usein omistajaa useita kertoja. Rauha saavutettiin vasta, kun Ranskan Pohjois-Amerikassa olevat joukot kukistettiin Quebec Cityssä käydyssä Abrahamin tasangon taistelussa, ja Ranska luopui suurimmasta osasta Karibian alueen ulkopuolisia alueita.
Uuden Espanjan varakuninkuus oli Espanjan valtakunnan varakuninkaallisten hallitsemien alueiden nimi Aasiassa, Pohjois-Amerikassa ja sen reuna-alueilla vuosina 1535-1821.
Muiden kuin Amerikan alkuperäiskansojen määräysvalta Pohjois-Amerikassa 1750-2008
Vallankumousten aikakausi
Amerikan vallankumouksella oli suuri vaikutus koko mantereella. Ennen kaikkea se johti suoraan Amerikan yhdysvaltojen perustamiseen. Siihen liittynyt Amerikan vapaussota oli kuitenkin tärkeä sota, joka kosketti alueen kaikkia kolkkia. Yhdistyneen imperiumin lojalistien pako johti Englannin Kanadan luomiseen erillisenä yhteisönä. Samaan aikaan Espanjan ote Meksikosta heikkeni. Miguel Hidalgo julisti itsenäisyyden vuonna 1810, mikä käynnisti Meksikon itsenäisyyssodan. Vuonna 1813 José María Morelos ja Anáhuacin kongressi allekirjoittivat Pohjois-Amerikan itsenäisyysjulistuksen juhlallisen asiakirjan (Solemn Act of the Declaration of Independence of Northern America), joka on ensimmäinen oikeudellinen asiakirja, jossa julistetaan Uuden Espanjan ero Espanjasta. Espanja tunnusti lopulta Meksikon itsenäisyyden vuonna 1821.
Laajentumisen aikakausi
Yhdysvaltojen itsenäistymisestä lähtien maa laajeni nopeasti länteen, ja vuonna 1803 se sai haltuunsa valtavan Louisianan alueen. Britannia esti pohjoisen laajentumisyrityksen vuoden 1812 sodan aikana. Samaan aikaan brittiläinen asutus Kanadassa lisääntyi. Yhdysvaltain laajentumista vaikeutti jako "vapaiden" ja "orjavaltioiden" välillä, mikä johti Missourin kompromissiin 1820. Samoin Kanadassa vallitsi ranskalaisten ja englantilaisten yhteisöjen välinen kahtiajako, joka johti sisällissodan puhkeamiseen vuonna 1837. Meksikossa oli jatkuvia poliittisia jännitteitä liberaalien ja konservatiivien välillä sekä englantia puhuvan Tejasin alueen kapina, joka julistautui Teksasin tasavallaksi 1836. Vuonna 1845 Texas liittyi Yhdysvaltoihin, mikä myöhemmin johti Meksikon ja Yhdysvaltojen sotaan. Meksikon kanssa käydyn konfliktin seurauksena Yhdysvallat sai lisää aluevoittoja Kaliforniassa ja lounaisosissa.
Meksikossa koko aikakautta hallitsi Porfirio Díazin diktatuuri.
Maailmansotien aikakausi
Suuri sota
Britannian imperiumin osana Kanada joutui heti sotaan vuonna 1914. Kanadalaiset joukot joutuivat sodan alkuvaiheessa kärsimään useista suurista taisteluista, muun muassa myrkkykaasuhyökkäyksistä Ypresissä. Newfoundlandin joukot kärsivät tuhoisat tappiot 1. heinäkuuta 1916, ensimmäisenä päivänä Sommen rannikolla. Tappiot olivat vakavia, ja hallitus otti lopulta käyttöön asevelvollisuuden, vaikka se oli vastoin kanadanranskalaisten enemmistön toiveita. Sitä seuranneessa vuoden 1917 asevelvollisuuskriisissä Montrealin kaduilla puhkesi mellakoita.
Yhdysvallat pysyi erossa konfliktista vuoteen 1917 asti, jolloin se liittyi Entente-valtoihin. Sen jälkeen Yhdysvalloilla oli ratkaiseva rooli Pariisin rauhankonferenssissa vuonna 1919, joka muokkasi sotien välistä Eurooppaa.
Meksiko ei osallistunut sotaan, koska maa oli tuolloin sekaantunut Meksikon vallankumoukseen.
Sotien väliset vuodet
1920-luku oli Yhdysvalloissa ja vähemmässä määrin myös Kanadassa suuren vaurauden aikaa. Vuoden 1929 Wall Streetin romahdus ja kuivuus johtivat kuitenkin taloudellisiin vaikeuksiin Yhdysvalloissa ja Kanadassa.
Vuosina 1936-1949 tämä oli kansannousu Meksikon silloista katolilaisvastaista hallitusta vastaan, joka sai alkunsa erityisesti vuoden 1917 Meksikon perustuslain kirkonvastaisista säännöksistä.
Toinen maailmansota
Jälleen kerran Kanada joutui sotaan ennen naapureitaan, mutta jopa Kanadan panos oli vähäinen ennen Japanin hyökkäystä Pearl Harboriin.
Yhdysvaltojen liittyminen sotaan auttoi kallistamaan tasapainoa liittoutuneiden eduksi.
Saksalaiset hyökkäsivät kahteen meksikolaiseen öljyä Yhdysvaltoihin kuljettavaan tankkeriin ja upottivat ne Meksikonlahdella vuonna 1942. Tapaus sattui Meksikon silloisesta puolueettomuudesta huolimatta. Tämä sai Meksikon julistamaan sodan akselivaltioille ja liittymään konfliktiin.
Euroopan tuhoutuminen sodassa johti siihen, että Pohjois-Amerikan maat saivat entistä tärkeämmän roolin maailmanpolitiikassa. Erityisesti Yhdysvalloista tuli "supervalta".
Sodan jälkeen
Kylmän sodan alkuvaiheessa Yhdysvallat oli voimakkain valtio läntisessä koalitiossa, johon myös Meksiko ja Kanada kuuluivat. Kotimaassaan Yhdysvallat koki kouristuksellisia muutoksia erityisesti rotusuhteiden alalla. Kanadassa tätä heijastivat hiljainen vallankumous ja Quebecin nationalismin nousu.
Toisen maailmansodan jälkeen Meksiko koki valtavan talouskasvun aikakauden, voimakkaan teollistumisen ja keskiluokan kasvun, joka tunnetaan Meksikon historiassa nimellä "El Milagro Mexicano" (Meksikon ihme).
Karibialla alkoi siirtomaavallan purkaminen, ja suurimmalla saarella Kuuban vallankumous toi kylmän sodan kilpailut Latinalaisen Amerikan alueelle.
Kysymyksiä ja vastauksia
K: Mikä on tämän tekstin aihe?
V: Tämän tekstin aiheena on Pohjois-Amerikan historia.
K: Kuinka kauan ihmiset ovat asuneet Pohjois-Amerikassa verrattuna muihin maanosiin?
V: Ihmiset ovat asuneet Pohjois-Amerikassa suhteellisen hiljattain verrattuna Afrikkaan, Eurooppaan ja Aasiaan.
K: Mitä teorioita tutkijoilla on mantereen varhaisen ihmisasutuksen alkuperästä?
V: Tutkijoilla on erilaisia teorioita mantereen varhaisen ihmisväestön alkuperästä.
K: Onko Amerikan alkuperäisasukkailla tarinoita, jotka kertovat, miten he ovat tulleet maan päälle?
V: Kyllä, alkuperäisamerikkalaisilla on monia luomiskertomuksia, jotka kertovat, että he ovat olleet läsnä maalla sen luomisesta lähtien.
Kysymys: Mistä ihmiset tulivat ensin asettuessaan Pohjois-Amerikkaan?
V: Ei tiedetä tarkalleen, mistä ihmiset tulivat ensimmäisenä Pohjois-Amerikkaan asettuessaan.
K: Kuinka kauan sitten Amerikan alkuperäisasukkaat saapuivat Pohjois-Amerikkaan?
V: Ei tiedetä tarkalleen, kuinka kauan sitten Amerikan alkuperäisasukkaat saapuivat Pohjois-Amerikkaan.
Kysymys: Onko olemassa kirjallisia merkintöjä siitä, miten ihmiset asuttivat Pohjois-Amerikan ensimmäisen kerran?
V: Ei ole olemassa kirjallisia merkintöjä siitä, miten ihmiset asuttivat Pohjois-Amerikan ensimmäisen kerran; on kuitenkin olemassa alkuperäiskansojen luomiskertomuksia, jotka antavat tietoa heidän läsnäolostaan maassa sen luomisesta lähtien.
Etsiä