Pohjois-Amerikan historia | mantereen varhaisen ihmisväestön alkuperä

Kolumbusta edeltävä aikakausi

Ennen yhteydenottoa eurooppalaisiin Pohjois-Amerikan alkuperäisasukkaat olivat jakautuneet moniin erilaisiin yhteisöihin, pienistä muutaman perheen muodostamista ryhmistä suuriin valtakuntiin. He elivät useilla kulttuurialueilla, jotka vastaavat suurin piirtein Pohjois-Amerikan maantieteellisiä ja biologisia vyöhykkeitä ja antavat hyvän viitteen siellä asuneiden ihmisten pääasiallisesta elinkeinosta (esim. Suurten tasankojen biisoninmetsästäjät tai Mesoamerikan maanviljelijät). Alkuperäisryhmiä voidaan luokitella myös niiden kieliperheen mukaan. On tärkeää huomata, että kansat, joilla oli samankaltaiset kielet, eivät aina jakaneet samaa aineellista kulttuuria, eivätkä ne aina olleet liittolaisia.

Tutkijat uskovat, että arktisen alueen inuiitit tulivat Pohjois-Amerikkaan paljon myöhemmin kuin muut alkuperäisväestöt, mistä on osoituksena Dorset-kulttuurin esineistön katoaminen arkeologisesta aineistosta ja niiden korvautuminen Thule-kansalla.

Tuhansien vuosien aikana, jolloin mantereella asui alkuperäiskansoja, kulttuurit muuttuivat ja siirtyivät. Arkeologit nimeävät usein löytämänsä eri kulttuuriryhmät sen paikan mukaan, josta ne on ensimmäisen kerran löydetty. Yksi vanhimmista tähän mennessä löydetyistä kulttuureista on nykyisestä New Mexicosta peräisin oleva Clovis-kulttuuri. Tuoreempi esimerkki on Mississippi-joen laaksosta löydetty sukulaiskulttuurien ryhmä, jota kutsutaan kumpujen rakentajiksi (esim. Fort Walton -kulttuuri). Ne kukoistivat vuodesta 3000 eaa. 1500-luvulle jKr. asti.

Pohjois-Amerikan eteläisemmät kulttuuriryhmät olivat vastuussa monien nykyisin kaikkialla maailmassa käytettyjen yleisten viljelykasvien, kuten tomaattien ja kurpitsan, kesyttämisestä. Ehkä tärkeintä on, että he kesyttivät yhden maailman tärkeimmistä peruselintarvikkeista, maissin.

Maatalouden kehittyminen etelässä mahdollisti merkittävän kulttuurisen kehityksen. Esimerkiksi mayasivilisaatio kehitti kirjoitusjärjestelmän, rakensi valtavia pyramideja, sillä oli monimutkainen kalenteri ja se kehitti nollan käsitteen 500 vuotta ennen ketään vanhassa maailmassa. Maya-kulttuuri oli yhä läsnä, kun espanjalaiset saapuivat Keski-Amerikkaan, mutta alueen poliittinen valta oli siirtynyt pohjoisemmaksi atsteekkien valtakunnalle.

Kun eurooppalaiset saapuivat "uuteen maailmaan", alkuperäiskansojen kulttuuri muuttui rajusti. Näin ollen myös heidän kuulumisensa poliittisiin ja kulttuurisiin ryhmiin muuttui, useat kieliryhmät kuolivat sukupuuttoon ja toiset muuttuivat melko nopeasti. Eurooppalaisten alkuperäisasukkaista kirjaamat nimet ja kulttuurit eivät välttämättä olleet samoja kuin ne, joita he olivat käyttäneet muutamaa sukupolvea aiemmin tai jotka ovat käytössä nykyään.

 
Palenquen rauniot.  

Eurooppalaisten saapuminen

Varhaiset löydöt

Pohjois-Amerikan kansojen ja ulkomaailman väliset yhteydet olivat vähäiset ennen vuotta 1492. Teoreettisia yhteyksiä on ehdotettu useita, mutta varhaisimmat fyysiset todisteet ovat peräisin norjalaisilta tai viikingiltä. Norjalaisen kapteeni Leif Eriksonin uskotaan saavuttaneen Newfoundlandin saaren noin vuonna 1000 jKr. He nimesivät uuden löytönsä Vinlandiksi. Ainoa Pohjois-Amerikasta löydetty norjalaisten asuinpaikka on L'Anse aux Meadows, Newfoundland ja Labrador. Norjalaiset siirtokunnat hylättiin myöhemmin.

Viikinkien matkat eivät tulleet yleiseen tietoon vanhassa maailmassa, ja eurooppalaiset olivat tietämättömiä Amerikan olemassaolosta ennen vuotta 1492. Osana yleistä löytöretkien aikakautta italialainen merimies Kristoffer Kolumbus ehdotti matkaa Euroopasta länteen löytääkseen lyhyemmän reitin Aasiaan. Hän sai lopulta tukea Isabella I:ltä ja Ferdinand II:lta, vastikään yhdistyneen Espanjan kuningattarelta ja kuninkaalta. Vuonna 1492 Kolumbus pääsi maihin Bahamalle.

Lähes 500 vuotta norjalaisten jälkeen John Cabot tutki Kanadan itärannikon vuonna 1497. Giovanni da Verrazzano tutki Amerikan itärannikon Floridasta oletettavasti Newfoundlandiin vuonna 1524. Jacques Cartier teki Ranskan kruunun puolesta useita matkoja vuonna 1534 ja tunkeutui Pyhän Laurentiuksen jokeen.

Onnistunut kolonisaatio

Aluksi Euroopan toiminta koostui lähinnä kaupasta ja tutkimusmatkoista. Lopulta eurooppalaiset alkoivat perustaa siirtokuntia. Kolme tärkeintä siirtomaavaltaa olivat Espanja, Englanti ja Ranska, vaikka lopulta myös pienet valtiot, kuten Alankomaat ja Ruotsi, saivat pieniä omistuksia mantereella.

Espanjalaisten asuttaminen aloitti Euroopan Amerikan kolonisaation, johon liittyi intiaanien kansanmurha. He saivat hallintaansa useimmat Karibianmeren suurimmista saarista ja valloittivat asteekit, jolloin he saivat nykyisen Meksikon ja Keski-Amerikan hallintaansa. Tämä oli Espanjan imperiumin alku Uudessa maailmassa. Ensimmäinen menestyksekäs espanjalainen siirtokunta Pohjois-Amerikan mantereella oli Veracruz vuonna 1519, ja sitä seurasivat monet muut siirtokunnat Uuden Espanjan siirtomaa-alueella ja Espanjan Floridassa.

Ensimmäiset menestyksekkäät englantilaiset siirtokunnat olivat Jamestown (1607) (ja sen satelliitti, Bermuda vuonna 1609) ja Plymouth (1620) nykyisessä Virginiassa ja Massachusettsissa. Ensimmäiset ranskalaiset siirtokunnat olivat Port Royal (1604) ja Quebec City (1608) nykyisen Nova Scotian ja Quebecin alueilla. Turkiskaupasta tuli pian mantereen tärkein elinkeino, ja sen seurauksena se muutti intiaanien elämäntapaa.

Kauempana etelässä plantaasiorjuudesta tuli Länsi-Intian tärkein elinkeino, ja tämä johti Atlantin orjakaupan alkamiseen.

 

Siirtomaa-aika

Vuoteen 1663 mennessä Ranskan kruunu oli ottanut Uuden-Ranskan haltuunsa turkiskauppayhtiöiltä, ja englantilaiset charter-siirtokunnat väistyivät suurkaupunkien hallinnan tieltä. Näin Pohjois-Amerikassa alkoi uusi muodollisemman kolonialismin aikakausi.

Euroopan suurvaltojen välinen kilpailu synnytti Pohjois-Amerikan mantereella useita sotia, joilla oli suuri vaikutus siirtomaiden kehitykseen. Alueet vaihtoivat usein omistajaa useita kertoja. Rauha saavutettiin vasta, kun Ranskan Pohjois-Amerikassa olevat joukot kukistettiin Quebec Cityssä käydyssä Abrahamin tasangon taistelussa, ja Ranska luopui suurimmasta osasta Karibian alueen ulkopuolisia alueita.

Uuden Espanjan varakuninkuus oli Espanjan valtakunnan varakuninkaallisten hallitsemien alueiden nimi Aasiassa, Pohjois-Amerikassa ja sen reuna-alueilla vuosina 1535-1821.

 
Muiden kuin Amerikan alkuperäiskansojen määräysvalta Pohjois-Amerikassa 1750-2008  

Vallankumousten aikakausi

Amerikan vallankumouksella oli suuri vaikutus koko mantereella. Ennen kaikkea se johti suoraan Amerikan yhdysvaltojen perustamiseen. Siihen liittynyt Amerikan vapaussota oli kuitenkin tärkeä sota, joka kosketti alueen kaikkia kolkkia. Yhdistyneen imperiumin lojalistien pako johti Englannin Kanadan luomiseen erillisenä yhteisönä. Samaan aikaan Espanjan ote Meksikosta heikkeni. Miguel Hidalgo julisti itsenäisyyden vuonna 1810, mikä käynnisti Meksikon itsenäisyyssodan. Vuonna 1813 José María Morelos ja Anáhuacin kongressi allekirjoittivat Pohjois-Amerikan itsenäisyysjulistuksen juhlallisen asiakirjan (Solemn Act of the Declaration of Independence of Northern America), joka on ensimmäinen oikeudellinen asiakirja, jossa julistetaan Uuden Espanjan ero Espanjasta. Espanja tunnusti lopulta Meksikon itsenäisyyden vuonna 1821.

 

Laajentumisen aikakausi

Yhdysvaltojen itsenäistymisestä lähtien maa laajeni nopeasti länteen, ja vuonna 1803 se sai haltuunsa valtavan Louisianan alueen. Britannia esti pohjoisen laajentumisyrityksen vuoden 1812 sodan aikana. Samaan aikaan brittiläinen asutus Kanadassa lisääntyi. Yhdysvaltain laajentumista vaikeutti jako "vapaiden" ja "orjavaltioiden" välillä, mikä johti Missourin kompromissiin 1820. Samoin Kanadassa vallitsi ranskalaisten ja englantilaisten yhteisöjen välinen kahtiajako, joka johti sisällissodan puhkeamiseen vuonna 1837. Meksikossa oli jatkuvia poliittisia jännitteitä liberaalien ja konservatiivien välillä sekä englantia puhuvan Tejasin alueen kapina, joka julistautui Teksasin tasavallaksi 1836. Vuonna 1845 Texas liittyi Yhdysvaltoihin, mikä myöhemmin johti Meksikon ja Yhdysvaltojen sotaan. Meksikon kanssa käydyn konfliktin seurauksena Yhdysvallat sai lisää aluevoittoja Kaliforniassa ja lounaisosissa.

Meksikossa koko aikakautta hallitsi Porfirio Díazin diktatuuri.

 

Maailmansotien aikakausi

Suuri sota

Britannian imperiumin osana Kanada joutui heti sotaan vuonna 1914. Kanadalaiset joukot joutuivat sodan alkuvaiheessa kärsimään useista suurista taisteluista, muun muassa myrkkykaasuhyökkäyksistä Ypresissä. Newfoundlandin joukot kärsivät tuhoisat tappiot 1. heinäkuuta 1916, ensimmäisenä päivänä Sommen rannikolla. Tappiot olivat vakavia, ja hallitus otti lopulta käyttöön asevelvollisuuden, vaikka se oli vastoin kanadanranskalaisten enemmistön toiveita. Sitä seuranneessa vuoden 1917 asevelvollisuuskriisissä Montrealin kaduilla puhkesi mellakoita.

Yhdysvallat pysyi erossa konfliktista vuoteen 1917 asti, jolloin se liittyi Entente-valtoihin. Sen jälkeen Yhdysvalloilla oli ratkaiseva rooli Pariisin rauhankonferenssissa vuonna 1919, joka muokkasi sotien välistä Eurooppaa.

Meksiko ei osallistunut sotaan, koska maa oli tuolloin sekaantunut Meksikon vallankumoukseen.

Sotien väliset vuodet

1920-luku oli Yhdysvalloissa ja vähemmässä määrin myös Kanadassa suuren vaurauden aikaa. Vuoden 1929 Wall Streetin romahdus ja kuivuus johtivat kuitenkin taloudellisiin vaikeuksiin Yhdysvalloissa ja Kanadassa.

Vuosina 1936-1949 tämä oli kansannousu Meksikon silloista katolilaisvastaista hallitusta vastaan, joka sai alkunsa erityisesti vuoden 1917 Meksikon perustuslain kirkonvastaisista säännöksistä.

Toinen maailmansota

Jälleen kerran Kanada joutui sotaan ennen naapureitaan, mutta jopa Kanadan panos oli vähäinen ennen Japanin hyökkäystä Pearl Harboriin.

Yhdysvaltojen liittyminen sotaan auttoi kallistamaan tasapainoa liittoutuneiden eduksi.

Saksalaiset hyökkäsivät kahteen meksikolaiseen öljyä Yhdysvaltoihin kuljettavaan tankkeriin ja upottivat ne Meksikonlahdella vuonna 1942. Tapaus sattui Meksikon silloisesta puolueettomuudesta huolimatta. Tämä sai Meksikon julistamaan sodan akselivaltioille ja liittymään konfliktiin.

Euroopan tuhoutuminen sodassa johti siihen, että Pohjois-Amerikan maat saivat entistä tärkeämmän roolin maailmanpolitiikassa. Erityisesti Yhdysvalloista tuli "supervalta".

Sodan jälkeen

Kylmän sodan alkuvaiheessa Yhdysvallat oli voimakkain valtio läntisessä koalitiossa, johon myös Meksiko ja Kanada kuuluivat. Kotimaassaan Yhdysvallat koki kouristuksellisia muutoksia erityisesti rotusuhteiden alalla. Kanadassa tätä heijastivat hiljainen vallankumous ja Quebecin nationalismin nousu.

Toisen maailmansodan jälkeen Meksiko koki valtavan talouskasvun aikakauden, voimakkaan teollistumisen ja keskiluokan kasvun, joka tunnetaan Meksikon historiassa nimellä "El Milagro Mexicano" (Meksikon ihme).

Karibialla alkoi siirtomaavallan purkaminen, ja suurimmalla saarella Kuuban vallankumous toi kylmän sodan kilpailut Latinalaisen Amerikan alueelle.