La bohème

Henri Murger

Henri Murger syntyi vuonna 1822 Pariisissa saksalaisen räätälin perheeseen. Hän työskenteli sihteerinä vuoteen 1841 asti, jolloin hänestä tuli toimittaja ja hän liittyi köyhiin taiteilijoihin ja kirjailijoihin, jotka kutsuivat itseään boheemeiksi.

Vuosina 1845-1848 Murgerin tarinoita Pariisin boheemista elämästä julkaistiin ranskalaisessa aikakauslehdessä. Kirja toi Murgerille vain vähän tuloja. Näytelmäkirjailija Théodore Barrière ehdotti, että kirjasta tehtäisiin näytelmä, ja Murger suostui siihen. Näytelmä ilmestyi vuonna 1849. Se oli menestys.

Lähes jokaisessa Murgerin kirjan luvussa mainitaan jokin Puccinin oopperaan päätynyt tapaus tai tapahtuma. Runoilijan ja ompelijattaren välinen rakkaussuhde esiintyy kirjassa kuitenkin vain pienenä tarinana Jacques-nimisestä kuvanveistäjästä ja Francine-nimisestä ompelijattaresta.

Näytelmän julkaisemisen jälkeen ilmestyi useita sovituksia. Vuonna 1877 Pariisissa esitettiin operetti. Vuonna 1897 Ruggero Leoncavallon ooppera esitettiin Venetsiassa. Toinen kirjaan perustuva näytelmä esitettiin New Yorkissa vuonna 1896. Ensimmäinen elokuva julkaistiin vuonna 1916, ja muita elokuvia julkaistiin seuraavina vuosina.

Henri Murger, 1854

Kehitys

Puccini kirjoitti suurimman osan La bohème -teoksesta Torre del Lagossa, toscanalaisessa kylässä, josta hän oli juuri muuttanut kotiinsa. Useimmat oopperaa koskevat päätökset tehtiin kirjeitse, joita lähetettiin edestakaisin Ricordin (Puccinin kustantajan), kahden librettistin ja säveltäjän välillä. Tämä järjestely ei ollut paras mahdollinen, jotta teos saatiin valmiiksi ajoissa.

Puccini alkoi leikitellä ajatuksella kirjoittaa toinen teos nimeltä La lupa (Naarassusi). Librettistit olivat raivoissaan. Puccini jakoi aikansa kahden hankkeen kesken ja otti heidät samalla vastuuseen nykyisen hankkeen hitaudesta. Giacosa valitti, että hän käytti La bohémeen enemmän paperia ja aikaa kuin mihinkään muuhun draamaansa.

Kokonaisia kohtauksia kirjoitettiin uudelleen, tarkistettiin ja jopa hylättiin, ennen kuin ne käytiin läpi uudelleen. Kaikesta myllerryksestä huolimatta Puccini harkitsi David Belascon Tosca-näytelmää vielä yhtenä projektina. Hän keskeytti hetkeksi La bohème -teoksen työstämisen matkustaakseen Firenzeen katsomaan Sarah Bernhardtin näytelmän esitystä.

Puccini ja Ruggero Leoncavallo (vuoden 1892 oopperan I pagliacci säveltäjä) päättivät molemmat säveltää Mürgerin kirjan. Kumpikin väitti olevansa ensimmäinen, joka teki tämän päätöksen. Leoncavallon La Bohème esitettiin ensi kertaa vuonna 1897, vuosi Puccinin oopperan jälkeen. Leoncavallon ooppera ei koskaan saavuttanut samanlaista mainetta kuin Puccinin ooppera - luultavasti siksi, että Puccinin ooppera saavutti vuonna 1897 suosiota, joka jätti Leoncavallon oopperan varjoonsa.

Puccini noin 1900

Esitykset

La bohème esitettiin ensimmäisen kerran Torinossa 1. helmikuuta 1896 Teatro Regiossa. Sen johti Arturo Toscanini. Vuonna 1946 Toscanini johti radioesityksen, joka julkaistiin LP-levyille ja myöhemmin CD-levyille. Se on ainoa Puccinin oopperan äänitys, jonka alkuperäinen kapellimestari on tehnyt.

Muutamassa vuodessa oopperaa esitettiin teattereissa eri puolilla Italiaa, kuten La Scalassa ja La Fenicessä. Ensimmäinen esitys Italian ulkopuolella oli Buenos Airesissa Argentiinassa vuonna 1896. Muita esityksiä seurasi seuraavien kymmenen vuoden aikana eri puolilla maailmaa.

Ensimmäinen esitys Yhdistyneessä kuningaskunnassa pidettiin Manchesterissa 22. huhtikuuta 1897. Sen esitti englanninkielinen Carl Rosa Opera Company, ja Puccinin valvonnassa se esitettiin. Sama yhtiö esitti oopperan ensiesityksen 2. lokakuuta 1897 Lontoon Royal Opera Housessa.

Ooppera esitettiin ensimmäisen kerran Yhdysvalloissa Carl Rosa Opera Companyn toimesta 14. lokakuuta 1897 Los Angelesissa, Kaliforniassa. Se esitettiin New Yorkissa Palmo's Opera Housessa 16. toukokuuta 1898. Metropolitan-oopperatalo esitti oopperan ensimmäisen kerran 26. joulukuuta 1900.

Toscanini vuonna 1908

Roolit

Rooli	Äänityyppi
Rodolfo, runoilija	tenori
Mimì, ompelija	sopraano
Marcello, taidemaalari	baritoni
Musetta, laulaja	sopraano
Schaunard, muusikko	baritoni
Colline, filosofi	basso
Benoît, heidän vuokranantajansa	basso
Alcindoro, osavaltion valtuutettu	basso
Parpignol, lelumyyjä	tenori
Tullivirkamies	basso
Opiskelijat, työssäkäyvät tytöt, kaupunkilaiset, kauppiaat, kadunmyyjät, sotilaat, tarjoilijat, lapset...

Oopperan tarina

1. näytös

Neljän boheemin ullakkohuoneessa -

Ensimmäinen näytös tapahtuu Pariisissa noin vuonna 1830. Joukko boheemeja asuu ullakkohuoneessa. Marcello maalaa, kun Rodolfo katselee ulos ikkunasta. He ovat niin köyhiä ja kylmiä, että he polttavat Rodolfon kirjoittaman draaman. Filosofi Colline tulee sisään vapisten ja vihaisena, koska hän ei ole saanut pantattua joitakin kirjoja. Schaunard, seurueen muusikko, saapuu paikalle ruokaa, polttopuita, viiniä, sikareita ja rahaa mukanaan. Hän kertoo ystävilleen saaneensa nämä tavarat, koska hänellä on työpaikka englantilaisen herrasmiehen luona. Muut tuskin kuuntelevat, sillä heillä on niin kova nälkä, että he yrittävät nopeasti syödä ruoan. Schaunard keskeyttää heidät, ottaa aterian pois ja sanoo, että he kaikki juhlivat hänen onneaan syömällä sen sijaan Cafe Momuksessa.

Kun he juovat, vuokranantaja Benoit saapuu perimään vuokraa. Hänelle annetaan paljon viiniä, niin että hän humaltuu ja alkaa kertoa ihmisille seikkailujaan rakkaudesta. Sitten hän sanoo olevansa naimisissa, mutta muut heittävät hänet ulos huoneesta. Rahat, jotka olisi pitänyt käyttää vuokran maksamiseen, jaetaan porukan kesken, jotta he voivat pitää hauskaa.

Muut boheemit lähtevät ulos, mutta Rodolfo jää hetkeksi yksin viimeistelemään lehtiartikkelin ja lupaa liittyä pian ystäviensä seuraan. Oveen koputetaan, ja sisään astuu Mimì, alakerran asunnossa asuva ompelija. Hänen kynttilänsä on sammunut, eikä hänellä ole tulitikkuja, ja hän pyytää Rodolfoa sytyttämään sen. Rodolfo kiittää tätä, mutta palaa muutaman sekunnin kuluttua takaisin ja sanoo kadottaneensa avaimensa. Molemmat kynttilät sammuvat. On pimeää, ja pariskunta yrittää tunnustella tietään. Rodolfo haluaa viettää aikaa Mimin kanssa. Hän löytää avaimen, mutta ei kerro sitä Mimolle, vaan laittaa sen taskuunsa. Kahdessa hyvin kuuluisassa aariassa (Rodolfon "Che gelida manina - Mikä kylmä pieni käsi" ja Mimin "Sì, mi chiamano Mimì - Kyllä, he kutsuvat minua Mimìksi") he kertovat toisilleen erilaisista taustoistaan. Rodolfon ystävät kutsuvat häntä luokseen. Hän jäisi mieluummin sinne Mimìn kanssa, mutta Mimì päättää, että heidän molempien pitäisi lähteä yhdessä. He lähtevät laulamaan rakkaudestaan toisiinsa.

2. näytös

Latinalainen kortteli jouluaattona

Kadut ovat täynnä iloisia ihmisiä. Rodolfo ostaa Mimille pipon. Ystävät menevät kahvilaan. Musetta, joka oli ennen Marcellon rakas, tulee kahvilaan Alcindoron, rikkaan, vanhan miehen kanssa. Hän on kyllästynyt mieheen. Hän laulaa tuhmaa laulua toivoen, että Marcello huomaisi hänet.

Marcello tulee hulluksi mustasukkaisuudesta. Päästäkseen Alcindorosta hetkeksi eroon Musetta teeskentelee, että hänellä on tiukka kenkä, ja lähettää hänet sen kanssa suutarille. Musetta ja Marcello lankeavat surun murtamina toistensa syliin.

Kuuluu sotilasparaatin ääni. Marcello ja Colline kantavat Musettaa harteillaan, ja kaikki taputtavat. Alcindoro palaa korjatun kengän kanssa. Tarjoilija ojentaa hänelle laskun. Hän yllättyy siitä, kuinka paljon hänen on maksettava, ja vajoaa tuoliin.

3. näytös

Tiemaksuportilla kuukautta tai kahta myöhemmin

Mimì kulkee tulliportin läpi. Hän yskii. Hän löytää Marcellon, joka asuu pienessä kapakassa portin lähellä. Mimì kertoo hänelle vaikeasta elämästään Rodolfon kanssa, joka on jättänyt hänet sinä yönä.

Rodolfo tulee tavernasta etsimään Marcelloa. Mimì piiloutuu. Hän kuulee Rodolfon kertovan Marcellolle, miksi hän jätti hänet. Ensin hän sanoo, ettei Mimì rakasta häntä, mutta sitten hän sanoo jättäneensä hänet, koska Mimì on kuolemassa sairauteen.

Rodolfo on köyhä eikä voi tehdä juuri mitään auttaakseen Mimiä. Hän toivoo, että joku rikas mies rakastuisi Mimimiin ja maksaisi tämän sairaanhoidon. Ystävällisyyttään Mimìä kohtaan Marcello yrittää pysäyttää Rodolfon, mutta Mimì on jo kuullut kaiken.

Hänen on yskittävä, ja Rodolfo löytää hänet. He laulavat menetetystä rakkaudestaan ja sopivat, että heidän pitäisi erota. He rakastavat toisiaan kovasti ja sopivat pysyvänsä yhdessä kevääseen asti. Marcellon ja Musettan kuullaan riitelevän taustalla.

4. näytös

Ullakkohuone

Marcello ja Rodolfo ovat molemmat surullisia läheisensä menettämisestä. Schaunard ja Colline saapuvat paikalle pienen ruoan kanssa. He teeskentelevät, että heillä on suuret juhlat, ja he kaikki tanssivat. Musetta saapuu uutisten kanssa: Mimi, joka oli löytänyt rikkaan herrasmiehen, on nyt jättänyt hänet ja vaeltaa kaduilla hyvin sairaana ja heikkona.

Musetta on ottanut Mimin mukaansa ullakkohuoneeseen. Mimi autetaan tuoliin. Musetta ja Marcello lähtevät myymään Musettan korvakoruja ostaakseen lääkkeitä, ja Colline lähtee panttaamaan takkinsa. Schaunard lähtee hiljaa, jotta Mimi ja Rodolfo saisivat aikaa toisilleen. Kahden keskenään jääneet muistelevat mennyttä onneaan.

He muistavat ensimmäisen tapaamisensa. Rodolfo antaa Mimille ostamansa vaaleanpunaisen päähineen, jonka hän on säilyttänyt muistona heidän rakkaudestaan. Toiset palaavat, mukanaan Mimin käsiä lämmittävä muffinssi ja lääkettä, ja kertovat Rodolfolle, että lääkäri on kutsuttu, mutta on liian myöhäistä. Musettan rukoillessa Mimi kuolee. Rodolfo romahtaa itkuun.

Mimi (alkuperäinen pukusuunnitelma, 1896)

Orkesteri

La bohème on sävelletty aikakauden tavalliselle orkesterille:

• jouset: viulut I, II, alttoviulu, sello, kontrabasso.
• puupuhaltimet: 2 huilua, piccolo, 2 oboeta, cor anglais, 2 klarinettia a- ja b-duurissa, bassoklarinetti a- ja b-duurissa, 2 fagottia.
• messinkiä: 3 trumpettia F:ssä, 3 pasuunaa, bassopasuunaa.
• lyömäsoittimet: harppu, timpani, pikkurumpu, triangeli, symbaalit, bassorumpu, ksylofoni, glockenspiel, kellonsoitto.

Elokuvat

Vuonna 1965 oopperasta julkaistiin länsisaksalainen elokuvaversio. Se kuvattiin Milanossa ja Münchenissä. Elokuvan tuotti kapellimestari Herbert von Karajan ja sen suunnitteli Franco Ziffirelli. Sen pääosissa näyttelivät Mirella Freni Miminä, Adriana Martino Musettana, Gianni Raimondi Rudolphona ja Rolando Panerai Marcellona. Elokuva voitti vuonna 1966 parhaan ulkomaisen elokuvan palkinnon.