La bohème (lausutaan "La bo-EM") on italialainen ooppera neljässä näytöksessä. Musiikin on säveltänyt Giacomo Puccini. Libreton ovat kirjoittaneet Luigi Illica ja Giuseppe Giacosa.
Ooppera kertoo köyhän runoilijan ja yhtä köyhän ompelijattaren rakkaussuhteesta 1800-luvun Pariisissa. Ooppera perustuu Henri Murgerin kirjaan Kohtauksia boheemista elämästä (ranskaksi Scènes de la vie de bohème).
Arturo Toscanini johti La bohème -teoksen ensiesityksen 1. helmikuuta 1896 Torinon Teatro Regiossa Italiassa. Oopperasta tehtiin elokuva vuonna 1965 ja vuonna 1996 Broadway-musikaali Rent.
Hahmot ja roolit
- Rodolfo – nuori runoilija (tenori)
- Mimì – ompelijatar (sopraano)
- Marcello – taiteilija/maalari (baritoni)
- Musetta – Marcelloa vaaniva naishahmo (sopraano)
- Schaunard – muusikko (baritoni/basso)
- Colline – filosofian opiskelija (basso)
- Benoît / Alcindoro – vuokraisäntä / Musettan vanhempi ihailija (basso)
Juoni (tiivistelmä näytöksittäin)
Ensimmäinen näytös: Talvinen kerttelys (pieni vuokrakämppä) Pariisissa. Kolme taiteilijaa — Rodolfo, Marcello ja Colline — sekä muusikko Schaunard viettävät iltaa siitä huolimatta, että rahat ovat lopussa. He saavat yllätysvieraita ruokaa ja rahaa keksineeltä Schaunardilta ja juhlivat. Rodolfo jää kirjoittamaan, kun Mimì, herkkä ompelijatar, tulee pihalta pyytämään tulta. Rodolfo ja Mimì tutustuvat ja rakastuvat. Näytöksen lopussa he laulavat dueton O soave fanciulla ja päättävät pysyä yhdessä.
Toinen näytös: Eloisa kahvila- ja katunäytös (Café Momus). Musetta saapuu näyttävästi vanhemman rikkaan miehen Alcindoron kanssa, mutta flirttailee entisen rakastajansa Marcellon kanssa saadakseen tämän huomion. Hän laulaa tunnetun valssinsa ja keikauttaa tilanteen siten, että Marcello ja Musetta yhdistyvät. Samassa näytöksessä nähdään boheemien iloisempaa elämää ja seurapiirin hauskanpitoa.
Kolmas näytös: Pariisin laidalla talvella. Marcello ja Rodolfo riitelevät suhteistaan; Marcello palaa Musettan kanssa, mutta Rodolfo alkaa huomata Mimìn sairauden. Mimì ja Rodolfo yrittävät peittää huoliaan — Mimì kertoo salaa taudistaan (tuberkuloosi), ja puolisoiden välinen suhde on kriisissä. Lopulta Mimì lähtee, jotta Rodolfo voisi jatkaa elämää, vaikka rakkaus on todellinen.
Neljäs näytös: Paluu alkuun, Rodolfon kamariin. Boheemit ovat jälleen yhdessä vailla rahaa; Musetta palaa ja tuo rahaa huijauksella. Mimì, heikentyneenä, saapuu ja saa tunteellisen sovinnon Rodolfon kanssa. Oopperan päätös on koskettava: Mimì vaipuu ja kuolee ystävien ympäröimänä, ja boheemit kokevat syvää surua ja tuskaa.
Musiikki ja tunnetut numerot
La bohème tunnetaan Puccinin melodisesta lahjakkuudesta, tunteen voimasta ja elävän, yksityiskohtaisen orkestroinnin ansiosta. Oopperasta on tullut yksi kansainvälisen oopperarepertuaarin kulmakivistä. Tunnetuimmat numerot ovat muun muassa:
- Che gelida manina – Rodolfon tenoriaria, jossa hän kertoo itsestään ja elämästään
- Mi chiamano Mimì – Mimìn hienovarainen esittelyaria
- O soave fanciulla – Rodolfon ja Mimìn rakkausduetto näytöksen lopussa
- Quando me'n vo' (Musetta's Waltz) – Musettan koreografinen ja sarmikas valssi
- Neljäntenä näytöksenä esitettävät hiljaiset, mutta erittäin koskettavat ensemblet ja orkesteriosuudet, jotka kuvaavat Mimìn sairautta ja boheemien ystävyyttä
Historia ja sävellystausta
Puccini sävelsi La bohème veloittamatta pitkän työnsä tuloksena yhdessä Illican ja Giacosan kanssa. Libreton tekijät muokkasivat Murgerin kertomuksia yhtenäiseksi näytelmäksi, ja Puccini yhdisti dramaattisen draaman ja tunteellisen musiikin. Ensiesitys vuonna 1896 oli tärkeä hetki Puccinin uralla; vaikka arvostelut olivat aluksi sekavat, teos vakiinnutti nopeasti paikkansa yleisön suosikkina.
Vaikutus ja adaptaatiot
La bohème on vaikuttanut oopperataiteeseen erityisesti verismin intiimin tunnekuvan kautta: köyhien taiteilijoiden arki ja rakkauden kipu esitetään suoraan ja herkästi. Teos on ollut lähtökohta monille adaptaatioille ja muunnelmille, joista tunnetuimpia ovat elokuvaversiot sekä Jonathan Larsonin moderneihin oloihin siirtämä Broadway-musikaali Rent, joka pohjautuu Murgerin aineistoon mutta siirtää tarinan 1990-luvun New Yorkiin ja koskee AIDS-epidemian vaikutuksia nuoriin taiteilijoihin.
Oopperaa esitetään edelleen laajalti maailman oopperalavoilla, ja se on yksi Puccinin usein levytetyistä ja konsertoiduista teoksista. Sen tunnettuus perustuu helposti lähestyttävään melodisuuteen, vahvoihin draamallisiin hetkisiin ja universaaleihin teemoihin — nuoruus, rakkaus, köyhyys ja ystävyys.
Esityskäytännöt ja kieli
La bohème esitetään tyypillisesti italiaksi, Puccinin alkuperäiskielellä. Kesto on yleensä noin 2 tuntia ja 10–30 minuuttia, riippuen tempoista ja väliajoista. Teoksessa korostuvat niin solistien laulutyö kuin orkesterin expressiivisuus; ohjauksissa painotetaan usein historiallista miljöötä (Pariisi 1830–40-luvulla) tai tehdään nykyaikaisia tulkintoja, jotka tuovat esiin teoksen ajattomia teemoja.
Merkitys ja vastaanotto
La bohème on yksi Puccinin suosituimmista oopperoista, ja sen vaikutus näkyy sekä oopperataiteessa että laajemmin populaarikulttuurissa. Sen koskettavat henkilöhahmot, lyyrinen musiikki ja kirkkaat tunnenäytelmät tekevät siitä helposti lähestyttävän myös uusille yleisöille. Teos muistuttaa boheemista elämästä, taiteilijuudesta ja siitä, miten rakkaus voi loistaa vaikeuksien keskellä.
