Venäjän historia | alkaa itäslaavilaisista, turkkilaisista ja suomalais-ugrilaisista kansoista

Kreikka ja Rooma (ennen 3 c)

Kahdeksannella vuosisadalla eaa. kreikkalaiset kauppiaat muuttivat Tanaisiin ja Phanagoriaan. Bosporan kuningaskunnasta (kreikkalainen kuningaskunta) tuli osa Rooman valtakuntaa. 2. vuosisadalla jKr. germaaniset gootit muuttivat Mustallemerelle. 3. ja 4. vuosisadalla jKr. goottien Oium oli olemassa Etelä-Venäjällä, kunnes hunnit valloittivat sen.

 

Hunnien ja turkkilaisten kolonisaatio (3 c - 10 c)

Bosporin kuningaskuntaan tunkeutuivat 3.-6. vuosisatojen välisenä aikana jKr. myös itäiset nomadit, kuten hunnit ja turkkilaiset avarit.

Turkkilainen kansa, khasaarit, valloitti Kaspianmeren ja Mustanmeren väliset Volgan alajuoksun alemmat aroalueet 800-luvulle asti. Heidät tunnettiin laeistaan, suvaitsevaisuudestaan ja kosmopoliittisuudestaan. Khasaarit kävivät kauppaa Itämeren maiden ja Bagdadiin keskittyneen muslimien abbasidien valtakunnan kanssa. He olivat Bysantin valtakunnan tärkeitä liittolaisia ja auttoivat voittamaan sotia arabikalifaatteja vastaan. Kahdeksannella vuosisadalla khasaarit muuttuivat juutalaisiksi.

 
Venäjän turkkilainen khasaarien valtakunta. Khasaarit tulivat idästä Keski-Aasian ja Mongolian alueelta.  

Itäiset slaavit (7 c - 13 c)

Osa nykyisten venäläisten esi-isistä oli slaavilaisia heimoja. He tulivat Pripetin soiden metsistä. Varhaiset itäslaavit asuttivat vähitellen Länsi-Venäjän siirtymällä Kiovasta kohti nykyistä Suzdalia ja Muromia ja sitten Polotskista kohti Novgorodia ja Rostovia.

7. vuosisadasta lähtien itäslaavit olivat Länsi-Venäjän enemmistö. He sekoittuivat hitaasti ja rauhanomaisesti alkuperäisten suomalais-ugrilaisten heimojen, kuten merjalaisten, muromialaisten ja meštšereiden kanssa.

Myös kyrilliset aakkoset, jotka keksittiin nykyisessä Bulgariassa 9. vuosisadalla, levisivät tänä aikana.

Kievan Rus' (882-1283)

Viikingit tai varangit harjoittivat merirosvousta ja kauppaa kaikkialla Pohjois-Euroopassa. Yhdeksännen vuosisadan puolivälissä he valloittivat itäisen Itämeren aina Mustalle ja Kaspianmerelle asti. Rurik-nimisestä varangista tuli Novgorodin hallitsija noin vuonna 860, ennen kuin he siirtyivät etelään ja valloittivat Kiovan, joka oli aiemmin kuulunut turkkilaisille khasareille. Rurikin poika Igor ja Igorin poika Svjatoslav valloittivat sen jälkeen itäslaavilaiset heimot, tuhosivat khasaarien khaganaatin ja kävivät sotia Bysantia ja Persiaa vastaan.

Näin Rus' syntyi 9. vuosisadalla Dneprin jokilaakson varrelle. Kiovan Rus' hallitsi turkisten, vahan ja orjien kauppaa Skandinavian ja Bysantin keisarikunnan välillä Volhov- ja Dnepr-jokien varrella.

Lähellä 1100-lukua norjalaiset hallitsijat sekoittuivat itäslaavien kanssa. Slaavit imivät sisäänsä kreikkalaiskristillisiä vaikutteita yrittäessään ryöstää Konstantinopolia. Svjatoslav I väitti voittaneensa yhden tällaisen sotaretken; hän voitti myös khasaarit Volgalla. Bysantin valtakunta oli taantumassa, mutta se vaikutti Venäjään kulttuurisesti.

Esimerkiksi Bysantin kautta Kiovan Rus' toi itäisen ortodoksisen kristinuskon slaavilaisen muunnelman. Heistä tuli kristittyjä vuonna 988.

Sitten Jaroslav Viisas kirjoitti lakeja. Sen nimi oli "Venäjän tosi".

1100-luvulla Jaroslav Viisas auttoi parantamaan taloutta ja kirjallisuutta. Venäläinen kieli ei ollut niinkään kreikan ja latinan vaikutuksen alainen. Sen sijaan liturgiassa käytettiin suoraan kirkkoslaavin kieltä.

Kiptsakit (tai kumaanit), turkkilainen nomadikansa, syrjäytti eteläisellä aroalueella aiemmat petseneegit 1100-luvun lopulla. He perustivat Mustanmeren rannalle nomadivaltion (Desht-e-Kipchak). Kiptshakit ja kiovalaiset taistelivat.

 
Kievan Rus' Liubechin konsiilin jälkeen vuonna 1097.  


Venäjän heimot varangien saapuessa ja ennen slaavilaista siirtomaavaltaistumista.  

Mongolien kolonisaatio (13 c - 15 c)

Mongolien Kultainen Horde valloitti venäläiset 1300-luvulla. Kiova tuhoutui. Halytš-Volhynia sulautui lopulta Puolan-Liettuan kansainyhteisöön, kun taas mongolien hallitsemasta Vladimir-Suzdalista ja itsenäisestä Novgorodin tasavallasta tuli nyky-Venäjän perusta.

Vuonna 1223 hajanaiset eteläiset ruhtinaat kohtasivat mongolien ryöstöretket Kalka-joella ja kärsivät tappion. Vuosina 1237-1238 mongolit polttivat Vladimirin kaupungin (4. helmikuuta 1238) ja muita Koillis-Venäjän suuria kaupunkeja, kukistivat venäläiset Sit'-joella ja siirtyivät sitten länteen valloittamaan Puolaa ja Unkaria. Siihen mennessä he olivat valloittaneet suurimman osan Venäjää.

Mongolit tuhosivat kaupungit. Jotkut, kuten Kiova ja Vladimir, eivät koskaan toipuneet. Moskovan, Tverin ja Nižni Novgorodin uudet kaupungit alkoivat kilpailla mongolien hallitseman Venäjän hegemoniasta. Kultainen Horde perustettiin 1300-luvulla. Mongolien ylivalta Venäjällä ja Venäjän ruhtinaiden veronmaksuvaatimukset jatkuivat noin vuoteen 1480 asti.

Venäjän ja tatarin suhteet

Turkulaisten khasaarien kukistuttua 10. vuosisadalla Volgan valloitti Volgan Bulgaria, joka oli osa Suur-Bulgariasta. Turkkilaiset kääntyivät islamiin 10. vuosisadalla ja kävivät kauppaa Lähi-idän ja Keski-Aasian kanssa. Mongolien hyökkäysten jälkeen 1230-luvulla Volgan Bulgaria liitettiin Kultaiseen Hordaan. Sen väestöstä kehittyi nykyisiä tšuvasheja ja kazanin tataareja.

Mongolit hallitsivat Venäjää ja Volgan Bulgariaa läntisestä pääkaupungistaan Saraista, joka oli yksi keskiaikaisen maailman suurimmista kaupungeista. Venäläisten ruhtinaiden oli maksettava veroa Kultaisen orden mongoleille, joita yleisesti kutsuttiin tataareiksi. Venäjän ortodoksinen kirkko koki jopa elpymisen Radonežin metropoliittojen Aleksis ja Sergius johdolla.

Mongolit vaikuttivat Venäjän sotataktiikkaan ja kuljetuksiin. Mongolien miehityksen aikana Venäjä kehitti postitieverkostonsa, väestönlaskentansa, verotusjärjestelmänsä ja sotilasorganisaationsa.

Moskovan suuriruhtinaskunta (1283-1547)

Daniil Aleksandrovich perusti Moskovan (Moskova). He olivat ensin mongolien ja tataarien vasalleja.

Mongolihallitsijat antoivat heille Moskovan suuriruhtinaan arvonimen ja panivat heidät keräämään Venäjän ruhtinaskunnilta veroja. Moskovasta tuli Venäjän ortodoksisen kirkon keskus.

Iivana III, Suuri

1400-luvulla Moskovan ruhtinaat jatkoivat Venäjän maa-alueiden vahvistamista lisätäkseen väestöään ja vaurauttaan. Menestynein oli Iivana III, joka loi perustan Venäjän kansakunnalle. Iivana kilpaili Liettuan suuriruhtinaskunnan kanssa Dneprin ja Okajoen yläosan vesistöalueiden hallinnasta.

Iivana III pystyi liittämään Novgorodin ja Tverin. Tämän seurauksena Moskovan suuriruhtinaskunnan koko kolminkertaistui.

Sitten Iivana kukisti hallitsevat tataarit ja Kultaisen ordenin, joka oli nyt jakautunut useisiin kaanikuntiin ja laumoihin. Iivana halusi suojella eteläisiä rajoja Krimin tataareilta ja muilta turko-mongoliarmeijoilta. Hän rakennutti Suuren Abatisin vyön, antoi aatelisille maata vastineeksi sotapalveluksesta. Tämä laajensi armeijaa.

Lopulta Iivana IV:stä tuli ensimmäinen Venäjän hallitsija, joka kutsui itseään tsaariksi.

Iivana III kolminkertaisti valtionsa alueen, lopetti Kultaisen ordenin ylivallan venäläisiin ja elvytti Moskovan Kremlin. Hän oli kuitenkin myös katolilaisvastainen ja eristi Venäjän läntisestä sivilisaatiosta.

Timuridien valtakunta (14 c)

1300-luvulla Timur valloitti osia Etelä-Venäjän alueesta ja miehitti jonkin aikaa Moskovaa.

 
Batu-kaanin suorittama Suzdalin ryöstö helmikuussa 1238: pienoiskuva 1500-luvun aikakirjasta.  

Venäjän tsaarikunta (1547-1721)

Iivana IV Kauhea

"Iivana Julma" lisäsi tsaarin valtaa. Hän hankkiutui eroon monista ihmisistä, joista hän ei pitänyt pienimpienkin asioiden vuoksi. Mutta hän auttoi kehittämään Venäjää ja mukauttamaan uusia lakeja ja vähensi kirkon vaikutusvaltaa.

Iivana liitti itselleen Kazanin, Astrachanin ja Siperian kaanikunnat. Venäjällä oli nyt muslimitataariväestöä, ja siitä tuli monikansallinen ja moniammatillinen valtio. Stroganovin suku hallitsi myös Uralia ja palkkasi venäläisiä kasakoita kolonisoimaan Siperiaa.

Ivan jakoi Venäjän ja loi oprichninan. Siellä Ivan tappoi aatelisia Novgorodin verilöylyssä vuonna 1570. Sotilaalliset tappiot, taudit ja ruoan puute heikensivät Venäjää. Krimin tataarit pystyivät ryöstämään Keski-Venäjän ja polttamaan Moskovan vuonna 1571. Vuonna 1572 Iivana pysähtyi.

Iivana IV:n vallan loppuvaiheessa Puolan-Liettuan ja Ruotsin armeijat hyökkäsivät Luoteis-Venäjälle.

Vaikeuksien aika

Sen jälkeen käytiin monia sisällissotia ja tehtiin ulkomaisia hyökkäyksiä, jotka tunnetaan nimellä "levottomuuksien aika" (1606-13). Erittäin kylmät kesät (1601-1603) tuhosivat sadon, mikä johti Venäjän nälänhätään vuosina 1601-1603 ja lisäsi kaaosta.

Puolan ja Moskovan sodan (1605-1618) aikana Puolan ja Liettuan joukot valtasivat Moskovan ja nimittivät sinne nukkehallitsijat.

Mutta Venäjä valtasi lopulta Moskovan takaisin 4. marraskuuta [O.S. 22. lokakuuta] 1612.

Romanovien dynastia

Helmikuussa 1613 hallitsijaksi valittiin Mikael Romanov. Romanovien dynastia hallitsi Venäjää vuoteen 1917 asti.

 

Venäjän keisarikunta (1721-1917)

Venäjä laajeni paljon 1600-luvun aikana, muun muassa Venäjän ensimmäinen Tyynenmeren kolonisaatio 1600-luvun puolivälissä, Venäjän ja Puolan sota (1654-67) ja Venäjän Siperian valloitus. Venäjä sai suurimman osan alueestaan Siperiasta.

 

Venäjän vallankumous, interventio ja sisällissota (1917-1922)

Tsaarijärjestelmä kaatui kokonaan helmikuussa 1917 helmikuun vallankumouksessa. Valtion duuman edustaja otti vallan ja järjesti väliaikaisen hallituksen. Sen johtajana toimi ensimmäinen ruhtinas Lvov. Hän menetti suosionsa ja Aleksandr Kerenski tuli sen sijaan.

 

Aiheeseen liittyvät sivut

• Euraasian arojen
• Valko-Venäjän historia
• Ukrainan historia
• Kievan Rus'
• Venäjän keisarikunta
• Neuvostoliitto