Piikkikoira

Kuvaus

Piikkikoirakalalla on ohut, pitkä vartalo ja litteä pää. Kuono on kapea, ja sen kärki on terävä. Tämän lajin silmät ovat melko suuret. Ensimmäinen selkäevä sijaitsee suunnilleen rintaevien ja lantion evien puolivälissä. Toinen selkäevä on noin kaksi kolmasosaa ensimmäisen selkäevän koosta, ja se sijaitsee lantion evien takana.

Kummankin selkäevän etupuolella on terävä piikki, josta piikkikoira on saanut nimensä. Ensimmäinen piikki on noin puolet toista piikkiä pidempi. Rintaevät muodostavat lähes täydelliset tasasivuiset kolmiot, joiden takakärjet ovat pyöristetyt ja takareunat hieman koverat. Lantion evät ovat lähempänä toista selkäevää kuin ensimmäistä selkäevää. Yhdessä pyrstöevässä ei ole lovia, eikä alalohko ole hyvin kehittynyt. Piikkikoirakalalla ei ole peräevää.

Koiraahvenen selkäpinta on liuskekiven värinen, ja siinä voi olla ruskehtavia vivahteita. Kummallakin sivulla on rivi valkoisia täpliä rintaevien yläpuolelta lantion evien yläpuolelle. Nämä täplät näkyvät selvemmin epäkypsillä piikkihailla, ja ne häipyvät hain kypsyessä. Joillakin yksilöillä täplät häviävät kokonaan. Selkäevien ja pyrstöevän reunoilla on syntyessään hämärä väri, mutta tämä väri haalistuu nopeasti. Koirashaiden vatsapinta vaihtelee vaaleanharmaasta puhtaaseen valkoiseen.

Piikkihain keskipituus on 70-100 cm (28-39 tuumaa), aikuisten urosten pituus on 60-90 cm (24-35 tuumaa) ja aikuisten naaraiden pituus on 76-107 cm (30-42 tuumaa). Urosten ilmoitettu enimmäispituus on 100 cm (39 tuumaa) ja naaraiden 124 cm (49 tuumaa). Täysikasvuiset naaraat voivat painaa 3,2-4,5 kiloa, ja suurin ilmoitettu paino on 9,8 kiloa. Kaikkien pyydystettävien riistakalojen ennätys on 7,14 kg (16 puntaa), ja se pyydettiin Irlannin rannikolta vuonna 1989.

Habitat

Läntisellä Atlantilla piikkikoiraa esiintyy Grönlannista Argentiinaan, ja itäisellä Atlantilla sitä tavataan Islannista ja Murmanskin rannikolta (Venäjä) Etelä-Afrikkaan, mukaan lukien Välimeri ja Mustameri. Läntisellä Tyynellämerellä piikkikoiraa esiintyy Beringinmereltä Uuteen-Seelantiin, kun taas itäisellä Tyynellämerellä lajia tavataan Beringinmereltä Chileen.

Piikkikoirakalat ovat benthopelagisia eli ne elävät aivan merenpohjan yläpuolella. Niitä tavataan pinnasta jopa 1 460 metrin syvyyteen. Piikkikoiraita voi tavata murtovedessä, mutta ne suosivat merivettä, ja niitä tavataan yleensä 7-15 °C:n lämpötilassa. Piikkikoiraita tavataan rannikolla ja merellä, manner- ja saarihyllyillä (saarilla) sekä ylärinteillä. Niitä tavataan usein suljetuissa lahdissa ja suistoissa. Niiden on raportoitu päässeen makeaan veteen, mutta ne eivät selviydy siellä muutamaa tuntia kauempaa.

Predators

Piikkikoiraita on löydetty turskan, kummeliturskan ja hanhikalan sekä muiden koiraiden mahoista. Myös suuremmat hailajit sekä hylkeet ja tappajavalaat syövät piikkikoiraita. Puolustaakseen itseään koiraskala käpertyy palloksi ja iskee saalistajia selkäevien piikeillä.

Ruokinta

Piikkikoirakala ruokailee yleensä ryhmissä. Ne syövät pääasiassa pelagisia kaloja, kuten silliä, silakkaa, mangoldia, villakuoretta, hiekkasimppua ja makrillia, ja syövät niitä usein suuria määriä. Niiden tiedetään purevan kalaverkkojen läpi päästäkseen syömään pyydettyjä kaloja, mutta yleensä ne vapauttavat suurimman osan kaloista. Tämä on antanut koiraskalalle huonon maineen kalastajien keskuudessa. Muita tämän lajin ravintokohteita ovat nilviäiset (kuten kalmarit ja mustekalat), äyriäiset (kuten katkaravut ja ravut), meduusat, merikurkku, levät, pienemmät hait ja hainmunakotelot.

Lisääntyminen

Piikkihain tiineysaika kestää jopa 2 vuotta. Piikkikoirakalat ovat ovoviviparisia, mikä tarkoittaa, että alkiot kehittyvät naaraan sisällä olevissa munissa ja saavat ravintonsa keltuaistäytteisistä pusseista. Lopulta naaras synnyttää 1-20 pentua, joista kukin on noin 20-33 senttimetriä pitkä. Piikkikoira elää 20-75-vuotiaaksi.

Ihmisen vuorovaikutus

Koirakala ei aiheuta juurikaan vaaraa ihmisille, mutta jos sitä ei käsitellä oikein, sen selkäevien piikit voivat aiheuttaa haitallisen haavan. Lisäksi piikkikoira on saanut huonon maineen kalastajien keskuudessa, koska sillä on tapana purra kalaverkkojen läpi päästäkseen käsiksi verkkoihin tarttuneisiin kaloihin.

Piikkihai on yleisin elävä hai, mutta kaksi sen populaatiota Luoteis- ja Koillis-Atlantilla ovat suuressa vaarassa liikakalastuksen vuoksi. Tätä haita pyydetään ravinnoksi, maksaöljyksi ja sitä käytetään hiekkapaperin, vitamiinien, nahan, lannoitteiden ja lemmikkieläinten ruoan valmistukseen. Vuosien 1900 ja 1910 välillä, jolloin koiraanhain runsaus oli huipussaan, arvioitiin, että Massachusettsin rannikon edustalla pyydettiin vuosittain jopa 27 miljoonaa koiraanhain yksilöä.

Conservation

Pitkän tiineysaikansa ja kerrallaan syntyvien poikasten vähäisen määrän vuoksi piikkihai on hoidettava huolellisesti. Tämä laji on erittäin herkkä liikakalastukselle, ja se on tällä hetkellä romahduksen partaalla.

Kaupalliset kalastajat kohdistavat pyyntinsä sukukypsille naaraille, koska ne kasvavat isommiksi kuin urokset. Piikkihain kalastus lisääntyi dramaattisesti Yhdysvalloissa 1990-luvulla, minkä seurauksena sukukypsien naaraiden populaatio väheni 75 prosenttia, mikä johti pentujen vähäiseen määrään. Vuonna 2001 Atlantic States Marine Fisheries Commission (ASMFC) äänesti hätätoimenpiteen jatkamisesta, jolla osavaltioiden vedet suljettiin haavoittuvan koiraskalan kalastukselta. Tämä oli vastaus voimakkaaseen kalastukseen, joka tuhosi koiraskalakantoja 1990-luvulla.

Vuoden 2000 lopulla alettiin laatia piikkihain kalastuksenhoitosuunnitelmaa, joka hyväksyttiin marraskuussa 2002. Liittovaltion ja osavaltioiden elvytyssuunnitelmat ovat tällä hetkellä voimassa, mutta niitä kyseenalaistetaan jatkuvasti. Kansallinen merikalastuspalvelu (National Marine Fisheries Service) sulki liittovaltion vedet koirasimpukan kalastukselta heinäkuussa 2003, koska uudet tiedot ennustivat piikkikalakantojen romahtamista. Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto (IUCN) on luokitellut piikkikoirakalan haavoittuvaksi (Vulnerable).

Galleria