Vuorisusi (Cuon alpinus) Aasiasta kotoisin oleva uhanalainen koiraeläin

On epäselvää, mistä sana "dhole" tulee. Sanaa käytti ensimmäisen kerran englanniksi sotilas Thomas Williamson vuonna 1808, joka sanoi, että "dhole" on Intian Ramghurin piirikunnan asukkaiden käyttämä alkuperäinen nimi eläimestä. Vuonna 1827 Charles Hamilton Smith sanoi, että "dhole" tulee kielestä, jota puhutaan "eri puolilla itää". Richard Lydekker kirjoitti kuitenkin noin 80 vuotta myöhemmin, että ihmiset, jotka asuvat siellä, missä dholeja esiintyy, eivät käytä sanaa "dhole". Merriam-Websterin sanakirjan mukaan sana tulee kannadan kielen sanasta tōḷa, joka tarkoittaa "sutta".

Peter Pallas antoi vuonna 1811 reikäkoirille tieteellisen nimen Canis alpinus ("vuorikoira" latinaksi). Hänen mukaansa se asui Amurlandissa (Itä-Siperiassa), Lena-joen itäpuolella. Hän lisäsi, että dholes asui myös Jenisei-joen ympäristössä ja että ne kulkivat joskus Kiinaan. Nykyään dholet eivät kuitenkaan ehkä enää elä niin pohjoisessa.

Brittiläinen luonnontieteilijä Brian Hodgson antoi dholelle tieteellisen nimen Canis primaevus ("alkuperäinen/alkuperäinen koira") ja ehdotti, että se kesytettiin lemmikkikoiraksi. Myöhemmin hän huomasi, miten erilaiselta dhole näytti verrattuna muihin Canis-suvun lajeihin (joihin kuuluvat sudet, lemmikkikoirat, kojootit ja sakaalit), ja siirsi sen omaksi suvukseensa Cuon, joka tulee kreikan kielen sanasta "koira".

Ensimmäisen tutkimuksen dholen evoluutiosta teki paleontologi Erich Thenius, joka havaitsi, että dholet polveutuvat kultaista sakaalia muistuttavasta eläimestä, joka eli pleistoseenikaudella. Cuon-suvun varhaisin tunnettu jäsen on Cuon majori, joka eli Villafranchian-kaudella pleistoseenin alkupuolella. C. majori muistutti enemmän muita Canis-sukuun kuuluvia lajeja kuin nykyisiä reikiä.

Eurooppalaiset dholet, jotka elivät myöhäisen keskipleistoseenin aikana, muistuttivat nykyisiä dholeita, paitsi että ne olivat paljon suurempia, jopa yhtä suuria kuin harmaa susi. Doolit kuolivat sukupuuttoon suurimmasta osasta Eurooppaa jääkauden lopulla, vaikka ne saattoivat säilyä hengissä aina holoseenin alkuun asti Iberian niemimaalla ja Pohjois-Italiassa. Pleistoseenin aikana doloja eli myös Aasian saarilla, joilla ne ovat nykyään kuolleet sukupuuttoon, kuten Sri Lankassa, Borneolla ja mahdollisesti Filippiineillä sijaitsevalla Palawanilla. Dooloja eli myös Pohjois-Amerikassa, ja fossiileja on löydetty Beringiasta ja Meksikosta.

Dholen erikoisen ulkonäön vuoksi on vaikea sanoa, minkä muun koiraperheen lajin kanssa se on läheisimmin sukua. George Simpson ehdotti, että dhole, afrikanvillivillakoira ja puskakoira kuuluivat samaan aliperheeseen (Simocyoninae), koska kaikilla kolmella lajilla on samanlaiset hampaat. Muut biologit, kuten Juliet Clutton-Brock, kuitenkin havaitsivat, että dholen ruumiilla oli enemmän yhtäläisyyksiä Canis-sukujen koirien, Falklandinsaarten suden ja arktisen ketun kuin afrikkalaisen villivillakoiran ja puskakoiran kanssa. Dholen yhtäläisyydet afrikkalaisten villien koirien ja puskakoirien kanssa ovat sattumanvaraisia.

Jotkut biologit uskovat, että sukupuuttoon kuollut Xenocyon-suku oli afrikkalaisen villikoiran ja dhole-koiran esi-isä. Myöhemmät tutkimukset kuitenkin osoittivat, että dhole ja afrikkalainen villi koira ovat läheistä sukua muille Canis-suvun jäsenille. Tämä saattaa pitää paikkansa, sillä eläintieteilijä Reginald Pocockin mukaan Madrasissa sijaitsevassa eläinkokoelmassa on tieto dholesta ja kultasakaalista, joilla on ollut yhteisiä poikasia.

Aiempi jalostus afrikkalaisen villikoiran kanssa

Vuonna 2018 verrattiin kaikkien Canis-suvun jäsenten (lukuun ottamatta mustaselkä- ja sivuraitaista sakaalia), dholen ja afrikkalaisen villikoiran DNA:ta. Havaittiin, että kauan sitten dholet ja afrikkalaiset villikoirat lisääntyivät keskenään. Nykyään nämä lajit elävät hyvin kaukana toisistaan. Tutkimus viittaa siis siihen, että dholet ovat saattaneet aikoinaan asua Lähi-idässä, jonne Pohjois-Afrikan afrikkalaiset villikoirat tulivat ja risteytyivät dholen kanssa. Lähi-idästä tai Pohjois-Afrikasta ei kuitenkaan ole vielä löydetty dholen fossiileja.

Alalaji

Aikaisemmin dholesista tunnettiin kymmenen alalajia. Vuodesta 2005 lähtien on kuitenkin tunnustettu vain kolme dholen alalajia:

Dholen DNA:ta koskevat tutkimukset osoittavat kuitenkin, että alalajien välillä on vain vähän geneettisiä eroja. Sumatralla ja Jaavalla elävät dholet ovat saattaneet olla ihmisten tuomia.

Dholen on kuvailtu näyttävän harmaan suden ja punaketun sekoitukselta. Ne ovat myös "kissamaisia", koska niiden selkä ja jalat ovat hoikat, ja niiden pää on lyhyestä kuonosta johtuen hyeenan muotoinen. Dholesilla on kuusi poskihammasta alaleuassaan, toisin kuin muilla canideilla, joilla on seitsemän poskihammasta. Doleilla on erikoishampaat, joiden avulla ne pystyvät syömään saaliinsa lihan nopeasti ja estävät muita eläimiä varastamasta niiden ruokaa.

Aikuiset naaraspuoliset dholet voivat painaa 10-17 kg, kun taas aikuiset urospuoliset dholet voivat painaa 15-21 kg. Dholet ovat 43-50 cm:n pituisia olkapäästä ja 91 cm:n pituisia, häntää lukuun ottamatta. Dholesilla on soikeat korvat.

Dholet ovat yleensä punertavia, ja talvella ne voivat muuttua kirkkaamman punaisiksi. Kurkku, rinta, kyljet ja vatsa sekä jalkojen yläosat ovat kellertävät. Jalkojen alaosat ovat valkeat, ja etujalkojen etuosissa on tummanruskeita kaistaleita. Häntä on hyvin pörröinen ja musta. Dholen turkki on kesällä lyhyempi ja karheampi. Dholet voivat nyljetä (irrottaa turkkiaan ja kasvattaa uutta turkkia) maaliskuusta toukokuuhun.

Dholet osaavat viheltää, mutta niiden viheltämistapaa ei tunneta. Ne viheltävät kommunikoidakseen muun lauman kanssa kulkiessaan tiheässä metsässä. Hyökätessään saaliin kimppuun ne päästävät huutavia KaKaKaKaKAA-ääniä. Muita ääniä ovat vinkuminen, murinat, huudot, räksytykset ja haukkumishuudot. Toisin kuin sudet, dholet eivät ulvo tai hauku.

Keski-Aasiassa dholet elävät pääasiassa vuoristoalueilla. Lännessä asuvat dholet elävät pääasiassa niityillä ja aroilla, kun taas idässä asuvat dholet elävät pääasiassa taigalla. Dholet voivat käydä myös merenrannalla. Intiassa, Myanmarissa, Indokiinassa (Laos, Kambodža ja Vietnam), Indonesiassa ja Kiinassa dholet elävät pääasiassa vuoristometsissä, vaikka ne saattavat joskus elää myös niityillä.

Tunkinskin kansallispuistossa Etelä-Siperiassa lähellä Baikal-järveä saattaa jatkaa elämäänsä. Dole saattaa edelleen elää Primorskin maakunnassa Kaukoidässä Venäjällä, jossa sitä pidettiin harvinaisena ja uhanalaisena lajina vuonna 2004. Pikthsa-Tigrovy Dom -suojelumetsäalueella on vahvistamattomia havaintoja dholesista. Muualla Venäjällä ei ole tehty havaintoja dholesista sitten 1970-luvun lopun.

Dholet ovat todennäköisesti kuolleet sukupuuttoon Mongoliassa, Kazakstanissa, Kirgisiassa ja Tadžikistanissa.

Viime vuosina Etelä-Kiinassa Jiangxin alueella on pyydetty yksi dhole. Vuosina 2011-2013 paikallishallinnon virkamiehet ja paimentolaiset ilmoittivat useista dholelaumoista, jotka elivät korkeilla vuorilla Karakoramin alueella Xinjiangin autonomisella alueella. Doleja on viime aikoina nähty myös Altun-vuorilla lähellä Tiibetiä. Gansun maakunnassa dolhoja esiintyy pieniä määriä, ja useita laumoja havaittiin vuonna 2006 ja uudelleen vuosina 2013-2014.

Doleja elää edelleen Tiibetissä ja mahdollisesti myös Pohjois-Koreassa.

Dholet elävät suurimmassa osassa Intiaa Ganges-joen eteläpuolella. Koillis-Intiassa sitä esiintyy Arunachal Pradeshissa, Assamissa, Meghalayassa ja Länsi-Bengalissa sekä Indo-Gangetic Plainin Terain alueella. Himalajalla ja Luoteis-Intiassa on hyvin vähän doloja. Vuonna 2011 Chitwanin kansallispuistossa havaittiin kamerarysillä dhole-laumoja.

Bhutanissa myrkytettiin 1970-luvulla dholeita karjan suojelemiseksi, mutta kampanja lopetettiin, ja dholekanta kasvoi 1990-luvulla.

Dholet elävät edelleen Bangladeshin koillis- ja kaakkoisosissa. Useimmat havainnot Bangladeshissa ovat kuitenkin pieniä ryhmiä tai yksittäisiä dolhoja, eivätkä dolhojen lisääntyminen Bangladeshissa välttämättä jatku pitkään.

Dholen esiintyminen Myanmarissa vahvistettiin kamerapyydyksillä 11 alueella. Vuonna 2015 dholet ja tiikerit havaittiin kamerarysillä ensimmäistä kertaa Karenin osavaltion vuoristometsissä.

Malesian niemimaalla, Sumatralla, Jaavalla, Vietnamissa ja Thaimaassa on muutamia suuria dholelaumoja. Vuonna 2014 Sumatran vuorilla sijaitsevissa sademetsissä kuvatut kamerapyydysvideot osoittivat, että dholes elää siellä edelleen.

1990-luvulla kaksi turkkilaista tiedemiestä väitti nähneensä dholesin Koillis-Turkissa. Jotkut tiedemiehet uskovat, että ne olivat totta, mutta toiset kyseenalaistavat väitteen. Lisäksi yksi dhole saatettiin ampua Kaukasusvuorilla vuonna 2013; sen jäänteitä (mukaan lukien kallo) tutki biologi toukokuussa 2015, ja hän päätti, että kallo oli peräisin dholesta. Elokuussa 2015 Sofiasta, Bulgariasta kotoisin olevat tutkijat yrittivät löytää tämän dolopopulaation Turkista. Lokakuun 12. päivänä 2015 tämä tutkijaryhmä päätteli, ettei ole selvää näyttöä siitä, että dholet jatkaisivat elämäänsä Turkissa tai Kaukasusvuoristossa.

Ensimmäisen kerran dholet kuvattiin eurooppalaisessa kirjallisuudessa vuonna 1794 venäläisen matkamiehen nimeltä Pesterevin toimesta, joka näki dholet matkoillaan Kaukoidässä Venäjällä. Hän sanoi, että dholes metsästää säännöllisesti alppikauriita laumoissa ja että se muistuttaa kultasakaalia.