Lagerstätte – poikkeuksellisen hyvin säilyneet fossiilit ja löydökset

Lagerstätte: poikkeuksellisen hyvin säilyneet fossiilit ja pehmytosajäljet — tutustu Konservat‑Lagerstättenin hämmästyttäviin ja harvinaisiin löydöksiin.

Lagerstätte (monikko: Lagerstätten) on saksankielinen sana, joka tarkoittaa poikkeuksellisen hyvin säilyneiden fossiilien löytöpaikkoja. Adolf Seilacher keksi termin vuonna 1970 kuvaamaan Solnhofenin kaltaisia paikkoja, joista löytyi poikkeuksellisen paljon fossiileja.

Erityisalueita kutsutaan nimellä Konservat-Lagerstätten (suojelualueet). Nämä ovat esiintymiä, jotka tunnetaan hienojen yksityiskohtien poikkeuksellisesta säilymisestä. Luurangot ovat siellä enimmäkseen niveltyneitä (luut yhdessä elävässä muodossa), ja pehmytosat ovat säilyneet jäljennöksinä tai valettuina.

Mitä Lagerstätten tarkoittavat käytännössä?

Lagerstätten-esiintymät antavat tutkijoille harvinaisen mahdollisuuden nähdä eläinten ja kasvien anatomia sekä ekosysteemien yksityiskohtia, joita tavallisista fossiileista ei selviä. Konservat-Lagerstättenissä säilyvät usein myös pehmytosien rakenteet kuten iho, suomut, peitteet, sisäelimiä muistuttavat rakenteet, joskus jopa väri- tai käyttäytymistietoja (esim. munat, jäljet tai ruokajätteet).

Miten tällaiset fossiilit säilyvät?

Lagerstättenin syntyyn vaikuttavat useat olosuhteet, joista tärkeimpiä ovat:

• nopea hautautuminen hienojakoiseen sedimenttiin, joka estää hajottajien ja veden aiheuttaman hajotuksen;
• hapeton tai vähähappinen ympäristö, joka hidastaa bakteeritoimintaa;
• kemialliset olosuhteet, jotka suosivat mineraalimuodostusta (esim. fosfatisoituminen, pyritoituminen, kalkkikivettyminen) tai hiilimäinen jäljentyminen (karbonisaatio), jolloin pehmytosat jäljentyvät erittäin hienosti;
• mikrobimatot ja muut biokemialliset prosessit, jotka voivat suojata kuolleita organismeja hajotukselta.

Säilymistavat (taphonomia)

Pehmytosien säilyminen voi tapahtua usealla tavalla. Yleisiä ovat:

• Impressiot ja jäljennökset – pehmytosista jää selkeä painauma hienoon sedimenttiin;
• Mineralisoituminen – pehmytosat korvautuvat tai ympäröityvät mineraaleilla (esim. silikaatti, pyriitti, fosfaatti);
• Karbonisaatio – orgaaninen aines tiivistyy hiilikerroksiksi, jolloin ohuetkin rakenteet näkyvät mustina kerroksina;
• Valut ja muotit – pehmytosista muodostuu kiviainesmuotteja, jotka voidaan myöhemmin täyttää toisilla mineraaleilla.

Tunnettuja esimerkkejä

Maailmalla on useita tunnettuja Lagerstätten-esiintymiä, jotka ovat vaikuttaneet suuresti paleontologiaan. Tunnettuja esimerkkejä ovat muun muassa:

• Burgessin liuske (Kanada) – rikas Kambri-kauden fauna, jossa paljon pehmytosia;
• Chengjiang (Kiina) – varhainen Kambri-fauna, tärkeä evoluutiotutkimuksissa;
• Solnhofen (Saksa) – Jura-kauden liuske, josta tunnetaan mm. linnut ja täydellisiä luita (mainittu yllä);
• Messel (Saksa) – Eokseenin aikaiset säilyneet nisäkkäät ja kasvit;
• Santana (Brasilia) – liitukauden pehmytosia ja loistavia kalaravintokarttoja;
• Hunsrück-liuske (Saksa) ja Green River (Yhdysvallat) – muita arvokkaita näytteitä eri aikakausilta.

Miksi Lagerstätten ovat tärkeitä?

Lagerstätten tarjoavat ainutlaatuisia tietoja elämän historiasta: ne auttavat ymmärtämään lajien anatomiaa, kehityshistoriaa, ekologisia suhteita ja käyttäytymistä. Koska pehmytosat normaalisti häviävät, nämä esiintymät täydentävät kuvan evoluutiosta ja biodiversiteetistä. Toisaalta ne myös muistuttavat tutkimusbiasseista: ne ovat harvinaisia ja kuvaavat vain tietynlaisia olosuhteita, joten kokonaiskuvaa menneistä ekosysteemeistä on tulkittava varoen.

Lyhyesti

Lagerstätten ovat paleontologian helmiä: ne säilyttävät yksityiskohtia, joita tavallinen kivistö ei voi antaa. Tutkimalla näitä esiintymiä tiedemiehet voivat palauttaa elävämpiä, tarkempia ja monipuolisempia näkymiä muinaisista elinympäristöistä ja organismeista.

Hae kirjaimella