Setä Tomin hytti (1852) – Harriet Beecher Stowen orjuutta vastustava romaani

Harriet Beecher Stowe syntyi Connecticutissa. Hän oli abolitionisti. Stowe kirjoitti romaaninsa, koska vuonna 1850 hyväksyttiin toinen pakenevia orjia koskeva laki. Tämä laki rankaisi ihmisiä, jotka auttoivat orjia pakenemaan. Se myös pakotti pohjoisen pysäyttämään ja palauttamaan etelän mustat karkurit. Rouva Edward Beecher kirjoitti Harrietille ("Hattie"): "Jos voisin käyttää kynää kuten sinä, kirjoittaisin jotain, joka saisi koko kansan tuntemaan, miten kirottu asia orjuus on." Tuohon aikaan Stowe oli kuuden lapsen vaimo, joka kirjoitti joskus lehtiin. Hänen poikansa Charles Stowe kertoi, että hänen äitinsä luki tämän kirjeen ääneen lapsilleen. Kun hän oli saanut kirjeen valmiiksi, hän nousi seisomaan ja sanoi "ilme kasvoillaan, joka leimautui hänen lapsensa mieleen": "Kirjoitan jotain... kirjoitan, jos elän." Hän sanoi: "Kirjoitan, jos elän." Hän sanoi, että hän on tehnyt sen. Näin alkoi Uncle Tom's Cabin.

Stowen mukaan hän alkoi miettiä Uncle Tom's Cabin; or, Life Among the Lowly -teosta ollessaan kirkossa helmikuussa 1851. Hän näki näyn kristitystä mustasta miehestä, jota pahoinpideltiin ja joka rukoili häntä pahoinpitelevien ihmisten puolesta tämän kuollessa. Hän sai romaaninsa kirjoittamiseen osittaisen inspiraation myös Josiah Hensonin omaelämäkerrasta. Henson oli musta mies, joka oli karannut ja auttanut monia mustia orjia. Häntä auttoivat myös Theodore Dwight Weldin kirja American Slavery As It Is: Testimony of a Thousand Witnesses ja Grimké-sisaret. Stowe kertoi myös saaneensa paljon ideoita Uncle Tom's Cabinia varten keskustelemalla karanneiden orjien kanssa asuessaan Cincinnatissa, Ohiossa.

Kirjassaan A Key to Uncle Tom's Cabin (Avain Tomin sedän hyttiin, 1853) Stowe kirjoitti tarinoista, jotka inspiroivat häntä, kun hän kirjoitti Tomin sedän hyttiä. Myöhemmät tutkimukset kuitenkin osoittivat, että Stowe luki monet kirjan sisältämistä tarinoista vasta romaaninsa julkaisemisen jälkeen.

Setä Tomin hytti alkoi sarjana orjuuden vastaisessa The National Era -sanomalehdessä. The National Era oli painanut myös muita Stowen kirjoittamia teoksia. Koska kaikki pitivät tarinasta niin paljon, bostonilainen John P. Jewett pyysi Stowea muuttamaan sarjan kirjaksi. Stowe ei ollut varma, haluaisivatko ihmiset lukea tarinaa kirjana. Lopulta hän kuitenkin suostui. John Jewett, joka oli varma, että kirja olisi suosittu, pyysi Hammatt Billingsiä kaiverruttamaan kirjaa varten kuusi kuvaa. Valmis kirja ilmestyi 20. maaliskuuta 1852. Kesäkuuhun mennessä sitä myytiin kymmenen tuhatta kappaletta viikossa. Lokakuuhun mennessä pelkästään Yhdysvalloissa sitä myytiin 150 tuhatta kappaletta. Ensimmäisenä julkaisuvuonna kirjaa myytiin 300 000 kappaletta, ja se käännettiin monille tärkeille kielille.

Elizan pako, Tom myydään

Kentuckylainen maanviljelijä Arthur Shelby pelkää menettävänsä tilansa velkojen takia. Vaikka hän ja hänen vaimonsa Emily Shelby ovat ystävällisiä orjilleen, hän päättää myydä kaksi heistä: Tom-sedän, keski-ikäisen miehen, jolla on vaimo ja lapsia, ja Harryn, vaimon palvelustytön Elizan pojan. Emily Shelby on järkyttynyt ja onneton, sillä hän oli luvannut Elizalle, ettei myisi poikaansa. George Shelby, hänen poikansa, on onneton, koska hän ihailee Tom-setää ystävänä ja kristittynä.

Kun Eliza kuulee herra Shelbyn suunnitelmista myydä hänen poikansa, hän päättää paeta ainoan poikansa kanssa. Hän kirjoittaa pahoittelukirjeen rouva Shelbylle ja karkaa samana yönä.

Samaan aikaan Tom-setä myydään ja laitetaan laivaan, joka purjehtii Mississippi-jokea pitkin. Siellä hän ystävystyy tytön nimeltä Evangeline ("Eva") kanssa. Kun Eva putoaa veteen ja Tom pelastaa hänet, Evan isä Augustine St. Clare ostaa Tomin. Eevasta ja Tomista tulee hyviä ystäviä, koska he molemmat rakastavat Jeesusta syvästi.

Elizan perhe metsästää, Tomin elämä Pyhän Klaarin kanssa -

Pakomatkallaan Eliza tapaa miehensä George Harrisin, joka oli paennut ennen häntä. He päättävät yrittää paeta Kanadaan. Tom Loker -niminen orjametsästäjä kuitenkin jahtaa heitä. Tom Loker saa lopulta Elizan ja hänen perheensä ansaan, jolloin George ampuu Lokerin. Eliza on huolissaan siitä, että Loker saattaa kuolla ja joutua helvettiin. Tämän vuoksi hän suostuttelee miehensä viemään hänet kveekarikylään parantumaan. Lempeät kveekarit muuttavat Tom Lokeria suuresti.

Pyhän Klaarin talossa Pyhä Klaari riitelee sisarensa neiti Ofelian kanssa. Hän on sitä mieltä, että orjuus on väärin, mutta hänellä on ennakkoluuloja mustia kohtaan. St. Clare ostaa Topsyn, mustan lapsen, ja haastaa neiti Ofelian kouluttamaan hänet. Neiti Ofelia yrittää, mutta epäonnistuu.

Kun Tom on asunut Pyhän Klaarin luona noin kaksi vuotta, Eva sairastuu vakavasti. Hän näkee näyn taivaasta ennen kuolemaansa. Hänen kuolemansa vuoksi monet ihmiset muuttuvat. Neiti Ofelia menettää ennakkoluulonsa mustia ihmisiä kohtaan, Tospy päättää tulla "hyväksi", ja Pyhä Klara päättää vapauttaa Tomin.

Tomin elämä Simon Legreen kanssa

Pyhä Klare kuitenkin loukkaantuu, kun hän yrittää lopettaa tappelun kapakassa, ja kuolee. Tämän vuoksi hän ei voi pitää lupaustaan vapauttaa Tom. Hänen vaimonsa myy Tomin Simon Legree -nimiselle plantaasinomistajalle. Legree vie Tomin Louisianaan. Siellä hän tapaa muita orjia, muun muassa Emmelinen (jonka Legree osti samaan aikaan kuin Tomin). Legree alkaa vihata Tomia, kun Tom ei tottele hänen käskyään ruoskia muita orjia. Legree hakkaa hänet ja päättää tuhota Tomin uskon Jumalaan. Tom kuitenkin jatkaa salaa Raamatun lukemista ja auttaa muita orjia. Plantaasilla Tom tapaa Cassyn, toisen mustan orjan. Hänen kaksi lastaan oli myyty, ja hän oli tappanut kolmannen lapsensa, koska pelkäsi, että myös hänen lapsensa myytäisiin.

Loker on muuttunut kveekarien takia. George, Eliza ja Harry ovat vihdoin päässeet Kanadaan ja vapautuneet. Samaan aikaan Tom-setä on niin onneton, että hän melkein luovuttaa, mutta hän näkee kaksi näkyä Jeesuksesta ja Eevasta. Hän päättää jatkaa kristittynä, vaikka joutuisi kuolemaan. Cassy ja Emmeline karkaavat Tomin rohkaisemina. He käyttävät taitavasti Legreen taikauskoisia pelkoja apunaan. Kun Tom ei kerro Legreelle, missä he ovat, Legree käskee miehiään hakkaamaan hänet kuoliaaksi. Kuollessaan Tom antaa anteeksi kahdelle häntä pahoinpidelle miehelle, ja he katuvat ja ryhtyvät kristityiksi. George Shelby tulee juuri Tomin kuollessa vapauttamaan hänet. Hän on hyvin vihainen ja surullinen. Tom kuitenkin kuolee sanoen hymyillen: "Kuka, kuka, kuka voi erottaa meidät Kristuksen rakkaudesta?".

Tom-setä

Tarinan nimihenkilö Tom-setä on kärsivällinen, jalo ja epäitsekäs musta orja. Stowe halusi hänestä "jalon sankarin": kirjassa hän puolustaa sitä, mihin uskoo. Vaikka he eivät halua, jopa hänen vihollisensa ihailevat häntä.

Viime aikoina hänen nimeään on kuitenkin käytetty myös kielteisesti. Ihmiset ajattelevat "Tom-sedän" usein vanhana mustana miehenä, joka yrittää tehdä isäntänsä onnelliseksi, sillä ihmiset ovat arvostelleet hänen hiljaista hyväksymistään orjuudelle. Toiset kuitenkin väittävät, että tämä ei pidä paikkaansa. Ensinnäkin Tom-setä ei ole oikeasti vanha - hän on vain kahdeksan vuotta vanhempi kuin herra Shelby, mikä osoittaa, että hän on luultavasti noin viisikymppinen. Tom ei myöskään ole tyytyväinen orjuuteen. Hänen hyväksyntänsä ei johdu tyhmyydestä tai siitä, että hän pitää orjuudesta. Se johtuu hänen uskonnollisesta uskostaan, joka käskee häntä rakastamaan kaikkia. Minne ikinä Tom-setä meneekin, hän rakastaa ja levittää lohtua ja ystävällisyyttä. Hän auttaa orjia pakenemaan, kuten Elizaa, Emmelineä ja Cassya. Hän kieltäytyy myös lyömästä muita orjia. Tämän vuoksi häntä itseäänkin hakataan. Stowe ei yrittänyt tehdä Tomista esimerkkiä mustille vaan valkoisille ja mustille ihmisille. Hän sanoo, että jos valkoiset ihmiset olisivat rakastavia ja epäitsekkäitä kuten Tom-setä, orjuus olisi mahdotonta.

Eliza Harris

Eliza Harris on rouva Shelbyn lempipiika, George Harrisin vaimo ja Harryn äiti. Eliza on rohkea, älykäs ja hyvin kaunis nuori orja. Eliza rakastaa poikaansa Harrya hyvin paljon. On mahdollista, että hänen rakkautensa häntä kohtaan oli vieläkin suurempi, koska hän menetti kaksi ensimmäistä pientä lastaan. Hänen äidinrakkautensa näkyy, kun hän pakenee rohkeasti poikansa kanssa. Ehkä tunnetuin osa Uncle Tom's Cabin -kirjasta on kohta, jossa Eliza pakenee Harryn kanssa Ohio-jokea pitkin.

Tämän pakomatkan sanotaan saaneen inspiraationsa tarinasta, jonka John Rankin kuuli Cincinnatissa sijaitsevassa Lanen teologisessa seminaarissa Stowen aviomiehelle Calvinille, joka oli koulun professori. Rankinin tarinassa nuori orjanainen oli helmikuussa 1838 paennut jäätyneen Ohio-joen yli Ripleyn kaupunkiin Ohiossa lapsi sylissään ja jäänyt hänen taloonsa ennen kuin hän oli lähtenyt edelleen kohti pohjoista.

Eva

Eva "Evangeline" St. Clare on St. Claren ja Marien enkelimäinen tytär. Hän astuu tarinaan mukaan, kun Tom pelastaa hänet hukkumiselta, kun hänet aiottiin myydä. Eva pyytää isäänsä ostamaan Tomin. Hän sanoo: "Haluan tehdä hänet onnelliseksi". Hänen kauttaan Tomista tulee St. Claren johtava vaunumies ja Evan "erityinen hoitaja (apulainen)... Tomilla oli... käsky... antaa kaiken muun olla ja palvella neiti Evaa aina, kun tämä halusi häntä, - käskyjä, jotka lukijamme voivat kuvitella (kuvitella), että ne olivat hänelle kaikkea muuta kuin epämiellyttäviä." Hän on hyvin kaunis: "Hänen muotonsa oli lapsellisen kauneuden täydellisyyttä... Hänen kasvonsa eivät niinkään olleet täydellisen kauniit kuin erikoisen (oudon) ja unenomaisen vakavan (vakavan) ilmeen vuoksi... Kaikki tämä erotti (teki hänestä erilaisen) hänet muista lapsista ja sai kaikki kääntymään ja katsomaan hänen peräänsä".

Tomista hän "...näytti lähes jumalalliselta, ja aina kun hänen kultainen päänsä ja syvänsiniset silmänsä kurkistivat (katsoivat) häntä... hän uskoi puoliksi näkevänsä jonkun hänen Uudesta testamentistaan astuneen enkelin." Hän sanoo, että "hänellä on Herran merkki otsassaan". Eva on lähes täydellinen, Kristuksen kaltainen lapsi. Hän on hyvin surullinen orjuudesta. Hän ei näe eroa mustien ja valkoisten välillä. Hän puhuu paljon rakkaudesta ja anteeksiannosta. Hänen rakkautensa koskettaa jopa Topsya. Eevasta tulee yksi tärkeimmistä ihmisistä Tomin elämässä.

Ophelia St. Clare

Ophelia St. Clare on ehkä romaanin monimutkaisin naishahmo. St. Clare kutsuu häntä "...epätoivoisen ... hyväksi; minua väsyttää kuoliaaksi ajatella sitä". Hän ei pidä orjuudesta. Hän ei kuitenkaan pidä siitä, että häntä kosketetaan tai että hän tulee lähellekään mustaa ihmistä ihmisenä. Kun hän ensimmäisen kerran näki Evan "...kättelevän ja suutelevan" mustien kanssa, hän ilmoitti, että se oli "...melkoisesti kääntänyt hänen vatsansa (saanut hänet voimaan pahoin)". Hän lisää: "Haluan olla ystävällinen kaikille, enkä haluaisi, että kukaan loukkaantuisi; mutta mitä tulee suutelemiseen... Miten hän voi?".

Hänellä on "selkeä, vahva ja aktiivinen mieli", ja hän on hyvin käytännöllinen. Hänellä on kuitenkin lämmin sydän, jonka hän osoittaa rakkaudessaan Pyhään Klaaraan ja Eevaan. Ophelia vihaa orjuutta, mutta hänellä on syviä ennakkoluuloja mustia kohtaan. Pyhä Klari ostaa hänelle haasteeksi Topsyn. Hän kehottaa häntä yrittämään kasvatusta. Aluksi hän yrittää opettaa ja auttaa Topsya vain velvollisuudesta. Stowe kuitenkin sanoo, että velvollisuus ei riitä: on oltava rakkautta. Evan kuolema muuttaa Ofeliaa. Kun Topsy itkee: "Hän sanoi rakastavansa minua... nyt ei ole (ei ole) ketään jäljellä..."! Ophelia sanoo lempeästi, "rehellisten kyynelten" valuessa hänen kasvoilleen: "Topsy, sinä lapsiparka... minä voin rakastaa sinua, vaikka en olekaan kuin tuo rakas pieni lapsi. Toivottavasti olen oppinut häneltä jotain Kristuksen rakkaudesta. Minä voin rakastaa sinua... ja yritän auttaa sinua kasvamaan hyväksi kristityksi tytöksi." Stowe ajatteli, että oli monia neiti Ophelia St. Claren kaltaisia ihmisiä, jotka eivät pitäneet orjuudesta mutta eivät voineet ajatella mustia ihmisinä. Hän halusi kirjoittaa tällaisista ongelmista Miss Ophelian kautta.

• Arthur Shelby, Tom-sedän omistaja Kentuckyssa, myy Tomin herra Haleylle maksaakseen velkansa. Arthur Shelby on fiksu, kiltti ja pohjimmiltaan hyväsydäminen mies. Hän harjoittaa kuitenkin edelleen orjuutta eikä ole moraalisesti yhtä vahva kuin vaimonsa. Stowe käytti häntä osoittamaan, että orjuus tekee kaikista orjuutta harjoittavista ihmisistä pahoja - ei vain julmista isännistä.
• Emily Shelby on Arthur Shelbyn rakastava, lempeä ja kristitty vaimo. Hänen mielestään orjuus on väärin. Hän yrittää saada miehensä auttamaan Shelbyn orjia ja on yksi tarinan monista ystävällisistä naishahmoista.
• George Shelby on herra ja rouva Shelbyn nuori poika. Hyväsydäminen, intohimoinen ja rakastava poika on Tom-sedän ystävä. Tämän vuoksi hän on hyvin vihainen, kun Tom-setä myydään. Tomin kuoltua hän päättää vapauttaa kaikki Shelbyn tilan orjat sanoen: "Todista (katso), iankaikkinen Jumala! oi todista, että tästä hetkestä lähtien minä teen kaikkeni, jotta tämä orjuuden kirous saataisiin karkotettua maastani!". Hän on moraalisesti vahvempi kuin isänsä. Hän tekee sen, mitä lupaa ja ajattelee.
• George Harris Elizan aviomies. Erittäin älykäs ja utelias mulatti, joka rakastaa perhettään kovasti ja taistelee urheasti ja ylpeästi vapautensa puolesta.
• Augustine St. Clare Evan isä. Augustine St. Clare on romanttinen, leikkisä mies. Hän ei usko Jumalaan ja juo viiniä joka ilta. Hän rakastaa Evaa syvästi ja säälii orjiaan. Hän ei kuitenkaan herra Shelbyn tavoin tee mitään orjuudelle.
• Marie Pyhän Klaarin vaimo. Hän on "...keltainen, haalistunut, sairaalloinen nainen, jonka aika jakautui erilaisten mielikuvituksellisten sairauksien kesken ja joka piti (luuli) itseään... kaikkein huonokuntoisimpana ja kärsivimpänä henkilönä [joka eli]...". Typerä, valittaja ja itsekäs, hän on vastakohta sellaisille ihmisille kuin rouva Shelby ja rouva Bird. Hän pitää orjuutta hyvänä ja sanoo Topsysta: "Jos saisin päättää, lähettäisin... [hänet] ulos ja ruoskittaisin hänet perusteellisesti; ruoskittaisin hänet, kunnes hän ei enää kestäisi!" Hän ei pidä orjuutta hyvänä. Miehensä kuoltua hän myy kaikki orjat.
• Topsy on "pakanallinen" musta orjatyttö, jota neiti Ophelia yrittää muuttaa. Aluksi neiti Ophelia "...[lähestyy] uutta kohdettaan hyvin pitkälti samalla tavalla kuin ihmisen voisi olettaa lähestyvän mustaa hämähäkkiä, olettaen, että hänellä on hyväntahtoisia (ystävällisiä) suunnitelmia sitä kohtaan". Topsy tuntee tämän eron velvollisuudesta ja rakkaudesta. Kun Eva sanoo: "Neiti Ofelia rakastaisi sinua, jos olisit kiltti", Topsy naurahtaa ja sanoo: "Ei, hän ei voi sietää minua, koska olen neekeri (musta)! hän antaisi rupikonnan koskea itseensä. Kukaan ei voi rakastaa neekereitä, ja neekerit eivät voi tehdä mitään (ei mitään)! I don't care." Ajan mittaan hän kuitenkin kasvaa rakastamaan ja kunnioittamaan ihmisiä Evan rakkauden kautta. Myöhemmin hänestä tulee lähetyssaarnaaja Afrikkaan.

Kun hän astuu tarinaan ensimmäisen kerran, hän sanoo, ettei tiedä, kuka hänet loi: "I s'pect I growed. Älkää luulko, että kukaan ei koskaan tehnyt minua." 1900-luvun alussa ja puolivälissä jotkut nukkeyritykset valmistivat Topsyn näköisiä nukkeja. Englannin kielessä alettiin käyttää ilmaisua "growed like Topsy" (myöhemmin "grew like Topsy"). Aluksi sillä tarkoitettiin kasvamista suunnittelematta. Myöhemmin se tarkoitti yksinkertaisesti sitä, että kasvaminen on paljon.

• Simon Legree on orjanomistaja, joka ei voi murtaa Tom-sedän kristillistä uskoa. Hän ruoskituttaa Tom-sedän kuoliaaksi tämän vuoksi. Hän käyttää seksuaalisesti hyväkseen naispuolisia orjiaan Cassya ja Emmelineä. Hänen nimeään käytetään julman ja ahneen miehen synonyymina.

Orjuus

Uncle Tom's Cabinin tärkein teema on orjuuden pahuus. Jokainen osa Uncle Tom's Cabinissa kehittää hahmoja ja tarinaa. Mutta mikä tärkeintä, se pyrkii aina osoittamaan lukijalle, että orjuus on pahasta, epäkristillistä eikä sitä pitäisi sallia. Yksi tapa, jolla Stowe osoitti orjuuden pahuuden, oli se, miten se pakotti perheet eroon toisistaan.

Äitiys

Stowe piti äitejä "koko amerikkalaisen elämän mallina". Hän uskoi myös, että vain naiset voisivat pelastaa Yhdysvallat orjuudelta. Tämän vuoksi toinen hyvin tärkeä teema Uncle Tom's Cabinissa on naisten moraalinen voima ja pyhyys. Valkoiset naiset, kuten rouva Bird, St. Claren äiti, Legreen äiti ja rouva Shelby, yrittävät saada miehensä auttamaan orjia. Eva, joka on "ihanteellinen kristitty", sanoo, että mustat ja valkoiset ovat samanlaisia. Elizan kaltaiset mustat naiset ovat rohkeita ja hurskaita. Hän pakenee orjuudesta pelastaakseen poikansa, ja romaanin lopussa hän on saanut koko perheensä jälleen yhteen. Joidenkin kriitikoiden mielestä Stowen naishahmot ovat usein epärealistisia. Stowen romaani sai kuitenkin monet muistamaan "naisten vaikutusvallan merkityksen" ja auttoi myöhemmin naistenoikeusliikettä.

Kristinusko

Stowen puritaaninen uskonnollinen vakaumus on myös yksi romaanin suurimmista teemoista. Hän tutkii, millaista kristinusko on. Hän uskoi, että kristinuskossa tärkeintä oli rakkaus kaikkia kohtaan. Hän uskoi myös, että kristillinen teologia osoittaa orjuuden olevan väärin. Tämä teema näkyy, kun Tom kehottaa Pyhää Klaria "katsomaan poispäin Jeesukseen" sen jälkeen, kun Pyhän Klaren tytär Eva kuolee. Tomin kuoltua George Shelby sanoo: "Mikä asia onkaan olla kristitty". Koska kristilliset teemat ovat niin tärkeitä ja koska Stowe puhui romaanissa usein suoraan uskonnosta ja uskosta, romaani on kirjoitettu "saarnan muotoon".

Setä Tomin hytti on kirjoitettu sentimentaaliseen ja melodramaattiseen tyyliin. Tätä tyyliä käytettiin usein 1800-luvun sentimentaalisessa romaanissa ja kotimaisessa kaunokirjallisuudessa (jota kutsuttiin myös naisten kaunokirjallisuudeksi). Nämä tyylilajit olivat Stowen ajan suosituimpia romaaneja. Niissä oli yleensä naishahmoja ja tyyli, joka sai lukijat tuntemaan sympatiaa ja tunteita heitä kohtaan. Stowen romaani eroaa muista sentimentaalisista romaaneista, koska hän kirjoittaa suuresta teemasta, kuten orjuudesta. Se on erilainen myös siksi, että hänen päähenkilönään on mies (Tom-setä). Stowe yritti silti saada lukijansa tuntemaan voimakkaita tunteita lukiessaan Uncle Tom's Cabinia, kuten saada heidät itkemään, kun Eva kuoli. Tällainen kirjoitus sai lukijat reagoimaan voimakkaasti. Esimerkiksi Georgiana May, Stowen ystävä, kirjoitti kirjailijalle kirjeen. Kirjeessä hän kertoi, että "olin viime yönä hereillä (hereillä) kauan kello yhden jälkeen lukiessani ja viimeistellessäni Uncle Tom's Cabinia. En voinut jättää sitä sen enempää kuin olisin voinut jättää kuolevaa lasta.". Eräs toinen lukija kertoi ajattelevansa kirjaa koko ajan ja jopa harkitsevansa tyttärensä nimen muuttamista Eevaksi. Evan kuolema vaikutti moniin ihmisiin. Vuonna 1852 Bostonin 300 tyttövauvaa sai nimen Eva.

Vaikka monet lukijat olivat hyvin liikuttuneita, kirjallisuuskriitikot eivät pitäneet Uncle Tom's Cabinin ja muiden sentimentaalisten romaanien tyylistä. He sanoivat, että nämä kirjat olivat naisten kirjoittamia ja niissä oli "naisten huolimattomia (sotkuisia) tunteita". Eräs kirjallisuuskriitikko sanoi, että jos romaani ei olisi käsitellyt orjuutta, "se olisi vain yksi sentimentaalinen romaani". Toisen mukaan kirja oli "hutiloitu (sotkuinen) teos". George F. Whicher kutsui The Literary History of the United States -teoksessa Uncle Tom's Cabinia "pyhäkoulukirjallisuudeksi".

Jane Tompkins kirjoitti kuitenkin vuonna 1985 kirjassaan In Sensational Designs (Sensaatiomallit) Tom-sedän hytistä toisin: The Cultural Work of American Fiction. Tompkins kehui Uncle Tom's Cabinin tyyliä. Hänen mukaansa sentimentaaliset romaanit osoittivat, miten naisten tunteet muuttivat maailmaa hyvällä tavalla. Hän sanoi myös, että 1800-luvulla kirjoitetut suositut kotimaiset romaanit, kuten Uncle Tom's Cabin, olivat älykkäästi kirjoitettuja. Hän sanoi myös, että Uncle Tom's Cabin osoittaa "amerikkalaisen yhteiskunnan kritiikkiä, joka on paljon tuhoisampaa (voimakkaampaa) kuin ... tunnetumpien kriitikoiden, kuten Hawthornen ja Melvillen, kritiikki".

Setä Tomin hytillä on ollut hyvin suuri vaikutus. Historiassa ei ole monia romaaneja, jotka olisivat muuttaneet yhteiskuntaa yhtä voimakkaasti. Kun Setä Tomin hytti julkaistiin, orjuutta puolustavat ihmiset olivat hyvin vihaisia ja protestoivat sitä vastaan. Jotkut kirjoittivat jopa kirjoja sitä vastaan. Abolitionistit ylistivät sitä kovasti. Bestsellerinä romaani vaikutti suuresti myöhempään protestikirjallisuuteen.

Nykyajan ja maailman reaktio

Heti ilmestyttyään Uncle Tom's Cabin sai ihmiset Amerikan etelävaltioissa hyvin vihaisiksi. Myös orjuutta kannattavat ihmiset arvostelivat romaania voimakkaasti.

Kuuluisa etelävaltioiden kirjailija William Gilmore Simms sanoi, että kirja ei ollut totta. Toiset kutsuivat romaania rikolliseksi ja sanoivat sen olevan täynnä valheita. Eräs kirjoja Mobilesta, Alabamasta, myynyt henkilö joutui lähtemään kaupungista, koska hän myi romaania. Stowe sai uhkaavia kirjeitä. Hän sai kerran jopa paketin, jossa oli orjan leikattu korva. Monet etelän kirjailijat, kuten Simms, alkoivat pian kirjoittaa omia kirjojaan orjuudesta.

Joidenkin kriitikoiden mukaan Stowe ei ollut koskaan käynyt etelävaltioiden plantaasilla, eikä hän tiennyt paljonkaan etelävaltioiden elämästä. He sanoivat, että tämän vuoksi hän teki vääriä kuvauksia etelästä. Stowe sanoi kuitenkin aina, että hän teki kirjansa hahmot tarinoiden perusteella, joita hänelle kertoivat orjat, jotka pakenivat Cincinnatiin, Ohioon, jossa hän asui. On kerrottu: "Hän havaitsi omakohtaisesti (itse) useita tapauksia (tapahtumia), jotka .... [innoittivat] häntä kirjoittamaan [kuuluisan] orjuudenvastaisen romaanin. Kohtaukset, joita hän havaitsi (näki) Ohio-joella, mukaan lukien se, että mies ja vaimo myytiin erilleen, sekä sanomalehtien ja aikakauslehtien kertomukset ja haastattelut antoivat materiaalia ... juoneen."

Vuonna 1853 Stowe julkaisi A Key to Uncle Tom's Cabin -teoksen. Tämän tarkoituksena oli osoittaa romaanin orjuuden kuvausta arvostelleille ihmisille, että se oli totta. Kirjassa Stowe kirjoittaa Tom-sedän hytin tärkeistä hahmoista ja tosielämän ihmisistä, jotka olivat heidän kaltaisiaan. Kirjan kautta hän kirjoittaa "aggressiivisemman hyökkäyksen etelän orjuutta vastaan kuin itse romaanissa oli". Romaanin tavoin myös A Key to Uncle Tom's Cabin oli bestseller. Monia A Key to Uncle Tom's Cabinin teoksista Stowe oli kuitenkin lukenut romaaninsa julkaisemisen jälkeen.

Vaikka kritiikkiä esitettiinkin, romaani oli silti hyvin suosittu. Stowen poika kertoo, että kun Abraham Lincoln tapasi hänet vuonna 1862, Lincoln sanoi: "Tämä on siis se pieni nainen, joka aloitti tämän suuren sodan". Historioitsijat eivät ole varmoja, sanoiko Lincoln todella näin vai ei. Kirjeessä, jonka Stowe kirjoitti miehelleen muutama tunti Lincolnin tapaamisen jälkeen, hän ei sano mitään tästä lauseesta. Tämän jälkeen monet kirjailijat ovat sanoneet, että tämä romaani auttoi saamaan pohjoisen vihaiseksi orjuutta ja pakenevia orjia koskevaa lakia kohtaan. Se auttoi suuresti abolitionistista liikettä. Unionin kenraali ja poliitikko James Baird Weaver sanoi, että kirja sai hänet auttamaan abolitionistisessa liikkeessä.

Uncle Tom's Cabin kiinnosti monia ihmisiä myös Englannissa. Ensimmäinen Lontoon painos ilmestyi toukokuussa 1852. Sitä myytiin 200 000 kappaletta. Osa tästä kiinnostuksesta johtui siitä, että tuohon aikaan britit eivät pitäneet Yhdysvalloista. Eräs kirjailija sanoi: "Pahat intohimot, joita 'Tom-setä' tyydytti Englannissa, eivät olleet [orjuuden] viha tai kosto, vaan kansallinen kateus ja kansallinen turhamaisuus. Olemme jo kauan olleet kipeinä (kipeinä) Amerikan omahyväisyyden alla - olemme kyllästyneet kuulemaan sen kehuskelevan, että se on maailman vapain ja valistunein maa. Papistomme vihaavat hänen vapaaehtoista järjestelmäänsä - konservatiivimme vihaavat hänen demokraattejaan - whigimme vihaavat hänen ... Kaikki puolueet tervehtivät rouva Stowea vihollisen kapinoitsijana." Charles Francis Adams, Yhdysvaltain ministeri Britanniassa sodan aikana, sanoi myöhemmin, että "vuonna 1852 julkaistu Uncle Tom's Cabin; or Life among the Lowly, vaikutti maailmaan nopeammin, voimakkaammin ja dramaattisemmin kuin mikään muu koskaan painettu kirja." Tämä kirja oli myös yksi niistä, jotka vaikuttivat maailmalle.

Setä Tomin hytti julkaistiin Venäjällä vuoden 1857 lopulla, ja se tunnustettiin pian maailmankirjallisuuden klassikoksi. Monet näkivät hyvin vahvan yhteyden Tomin sedän hytin maailman ja Venäjällä 1850-luvulla vielä vallinneen maaorjuuden välillä. Kirjeessään abolitionisti Maria Weston Chapmanille Nikolai Turgenev kirjoitti: "Monet kirjassa kuvatuista kohtauksista näyttävät olevan tarkka kuvaus yhtä kauhistuttavista kohtauksista Venäjällä". Setä Tomin hytti toimi venäläisen ja venäläisneuvostoliittolaisen eliitin opetusvälineenä vapautuksen jälkeisenä aikana, ja siitä tuli myös osa neuvostoliittolaista lastenkirjallisuutta.

Kirja on käännetty lähes kaikille kielille. Se on esimerkiksi käännetty kiinaksi. Sen kääntäjä Lin Shu teki siitä ensimmäisen kiinankielisen käännöksen amerikkalaisesta romaanista. Se käännettiin myös amharaksi. Sen käännös vuonna 1930 tehtiin auttamaan Etiopiaa lopettamaan mustien kärsimykset kyseisessä maassa. Kirjan lukivat niin monet ihmiset, että Sigmund Freud uskoi joidenkin potilaidensa saaneen vaikutteita lukiessaan Setä Tomin hytistä orjien ruoskimisesta.

Kirjallinen merkitys ja kritiikki

Setä Tomin hytti oli ensimmäinen laajalti luettu poliittinen romaani Yhdysvalloissa. Se vaikutti suuresti amerikkalaiseen kirjallisuuteen ja protestikirjallisuuteen. Myöhempiä kirjoja, joihin Tom-setä vaikutti suuresti, ovat Upton Sinclairin The Jungle ja Rachel Carsonin Silent Spring.

Vaikka Setä Tomin hytti oli hyvin tärkeä, monet pitivät kirjaa kuitenkin sekoituksena "lasten tarua ja propagandaa". Monet kriitikot kutsuivat kirjaa "vain (vain) sentimentaaliseksi romaaniksi". George Whicher kirjoitti teoksessaan Literary History of the United States, että "mikään rouva Stowen tai hänen käsialaansa johtuva ei voi selittää romaanin valtavaa (suurta) suosiota (suosiota); sen kirjoittajan voimavarat ... pyhäkoulukirjallisuudesta eivät olleet merkittävät ... melodraama, huumori ja paatos ... yhdistivät (muodostivat) hänen kirjansa."

Muut kriitikot ovat kuitenkin ylistäneet romaania. Edmund Wilson sanoi, että "altistuminen aikuisena (kun on kasvanut aikuiseksi) Uncle Tom's Cabinille saattaa ... osoittautua hätkähdyttäväksi (yllättäväksi) kokemukseksi". Jane Tompkins sanoi, että romaani on yksi amerikkalaisen kirjallisuuden klassikoista. Hän ehdotti, että kirjallisuuskriitikot ajattelevat kirjasta huonosti, koska se oli ilmestyessään yksinkertaisesti liian suosittu.

Vuosien varrella ihmiset ovat miettineet, mitä Stowe yritti sanoa romaanillaan. Jotkin hänen teemoistaan ovat helposti nähtävissä, kuten orjuuden pahuus. Joitakin teemoja on kuitenkin vaikeampi nähdä. Stowe oli esimerkiksi kristitty ja aktiivinen abolitionisti, ja hän sisällytti kirjaansa paljon uskonnollisia vakaumuksiaan. Jotkut ovat sanoneet, että Stowe kirjoitti romaaniinsa sen, mitä hän piti ratkaisuna ongelmaan, joka huolestutti monia ihmisiä, jotka eivät pitäneet orjuudesta. Tämä ongelma oli: oliko kiellettyjen asioiden tekeminen oikeutettua, jos se tehtiin pahan torjumiseksi? Oliko oikein käyttää väkivaltaa orjuuden väkivallan lopettamiseksi? Oliko oikein rikkoa lakeja, jotka auttoivat orjuutta? Kumpaa Stowen hahmoista kannattaisi seurata: kärsivällisen Tom-sedän vai uhmakkaan George Harrisin? Stowe ajatteli, että Jumalan tahtoa noudatettaisiin, jos jokainen (jokainen) ihminen vilpittömästi (todella) tutkisi periaatteitaan ja toimisi (noudattaisi) niitä.

Ihmiset ovat myös ajatelleet, että Setä Tomin hytti ilmentää vapaan tahdon liikkeen ajatuksia. Tässä ajatuksessa George Harrisin hahmo symboloi vapaata työtä. Ophelian monitahoinen hahmo kuvaa pohjoisen asukkaita, jotka sallivat orjuuden, vaikka eivät pitäneet siitä. Dinah on hyvin erilainen kuin Ophelia. Hän toimii intohimosta käsin. Kirjassa Ofelia muuttuu. Ofelian tavoin republikaaninen puolue (kolme vuotta myöhemmin) julisti, että pohjoisen on muututtava. Se sanoi, että pohjoisen on lopetettava orjuus aktiivisesti.

Feministinen teoria näkyy myös Stowen kirjassa. Romaanin voidaan nähdä kritisoivan orjuuden patriarkaalista luonnetta. Stowelle perheet liittyivät toisiinsa verisukulaisuuden kautta, eivät isäntien ja orjien väliset perhesuhteet. Stowe näki myös kansakunnan suurempana "perheenä". Kansallisuuden tunteet tulivat siis saman rodun jakamisesta. Tämän vuoksi hän kannatti ajatusta, jonka mukaan vapautettujen orjien tulisi elää yhdessä siirtokunnassa.

Kirjan on myös katsottu pyrkivän osoittamaan, että maskuliinisuus oli tärkeää orjuuden lopettamisessa. Abolitionistit alkoivat muuttaa käsitystään väkivaltaisista miehistä. He halusivat, että miehet auttaisivat orjuuden lopettamisessa vahingoittamatta omaa minäkuvaansa tai asemaansa yhteiskunnassa. Tämän vuoksi jotkut abolitionistit noudattivat joitakin naisten äänioikeuden, rauhan ja kristinuskon periaatteita. He ylistivät miehiä auttamisesta, yhteistyöstä ja armollisuudesta. Toiset abolitionistit olivat perinteisempiä: he halusivat miesten toimivan voimakkaammin. Kaikki Stowen kirjassa esiintyvät miehet ovat joko kärsivällisiä tai perinteisiä miehiä.

Viime aikoina jotkut ihmiset ovat alkaneet arvostella kirjaa siitä, että heidän mielestään kirjan mustat hahmot kuvattiin rasistisesti. He kritisoivat tapaa, jolla Stowe kirjoitti hahmojen ulkonäöstä, puheesta, käyttäytymisestä ja Tom-sedän passiivisesta luonteesta. Kirjassa käytetyt yleiset stereotypiat afroamerikkalaisista ovat tärkeitä, koska Uncle Tom's Cabin oli 1800-luvulla maailman myydyin romaani. Tämän vuoksi kirja (yhdessä kirjan kuvien ja siihen liittyvien näyttämöteosten kanssa) auttoi suurta joukkoa ihmisiä hyväksymään tällaiset stereotypiat.

Setä Tomin hytissä esiintyviä afroamerikkalaisia stereotypioita ovat muun muassa:

• "Iloinen tummaihoinen" (Samin laiskassa, huolettomassa hahmossa);
• Vaaleaihoinen traaginen mulatti (Elizan, Cassyn ja Emmelinen hahmoissa);
• Rakastava, tummaihoinen naispuolinen äiti (useiden hahmojen kautta, mukaan lukien Mammy, St. Claren plantaasin kokki).
• Pickaninny-stereotypia mustista lapsista (Topsyn hahmossa);
• Tom-setä eli afroamerikkalainen, joka haluaa miellyttää valkoisia liikaa (Tom-sedän hahmossa). Stowe halusi Tomista "jalon sankarin". Stereotypia hänestä johtui "Tom Showssa", jota Stowe ei voinut estää.

Nämä stereotypiat saivat monet ihmiset ajattelemaan paljon kevyemmin Tomin sedän hytin historiallisesta merkityksestä "elintärkeänä orjuuden vastaisena välineenä". Tämä muutos siinä, miten ihmiset suhtautuivat Uncle Tom's Cabiniin, alkoi James Baldwinin esseestä. Tämän esseen otsikko oli "Everybody's Protest Novel". Esseessä Baldwin kutsui Uncle Tom's Cabinia "erittäin huonoksi romaaniksi". Hänen mukaansa se ei ollut hyvin kirjoitettu.

1960- ja 70-luvuilla Black Power- ja Black Arts -liikkeet kritisoivat kirjaa voimakkaasti. He sanoivat, että Setä Tomin hahmo oli osa "rotupetturuutta". He sanoivat, että Tom sai orjat näyttämään pahemmilta kuin orjanomistajat. Kritiikki kirjan muita stereotypioita kohtaan lisääntyi myös tänä aikana.

Henry Louis Gates Jr:n kaltaiset ihmiset ovat kuitenkin alkaneet tutkia Setä Tomin hyttiä uudelleen. Hän sanoo, että kirja on "keskeinen asiakirja Amerikan rotusuhteissa ja merkittävä (tärkeä) moraalinen ja poliittinen tutkimus näiden suhteiden luonteesta".