Kirkkomusiikki

Musiikki kirkon varhaishistoriassa

Kristillisen jumalanpalveluksen varhaishistorian aikana kirkot levittäytyivät moniin Rooman valtakunnan maihin. Näissä maissa jo olemassa olevia musiikkiperinteitä käytettiin, joten niiden kirjo oli suuri. Soittimet yhdistettiin paholaiseen ja tanssimiseen, joten niitä pidettiin pahoina, eikä niitä sallittu kirkoissa. Ainoa musiikki, joka oli sallittua kirkoissa, oli laulu. Milanon piispa Ambrosius otti 4. vuosisadalla käyttöön antifonin ja kannusti säveltämään uusia virsiä. Psalmit olivat tärkeä osa varhaiskristillistä jumalanpalvelusta. Responsoriaalipsalmit olivat psalmeja, joita lauloi yksi henkilö (jota saatettiin kutsua "lukijaksi"), ja seurakunta saattoi vastata säkeistön lopussa jollakin yksinkertaisella sanalla, kuten "Alleluja". Vähitellen kehitettiin "antifoninen psalmimusiikki". Tämä tarkoitti sitä, että kuoro seisoo vastakkaisilla puolilla vastakkain ja laulaa psalmin säkeistöt vuorotellen (ensin vuorossa on toinen puoli, sitten toinen). Antifonista psalmilaulua kuulee vielä nykyäänkin anglikaanisissa katedraaleissa.

Katolisessa kirkossa kuultu musiikki tunnettiin nimellä chant tai plainchant, joka tunnetaan usein nimellä "gregoriaaninen chant" (Pyhän Gregorius Suuren mukaan, joka toimi paavina vuosina 590-604). Teksti (lauletut sanat) oli liturgian vakiosanoja. Monet säveltäjät sävelsivät messun sanat. Kuolleiden musiikkia kutsuttiin Requiem-messuksi. Musiikkia oli myös vesperiin ja kompliiniin. Urkuja käytettiin 1500-luvulle asti vain laulun säestämiseen. Renessanssin aikana monet suuret säveltäjät, kuten Giovanni da Palestrina ja Orlande de Lassus, kirjoittivat moniäänistä musiikkia katoliselle kirkolle. He kirjoittivat usein motetteja: lyhyitä kappaleita, jotka perustuvat teksteihin, jotka eivät kuuluneet liturgiaan.

Uskonpuhdistukseksi kutsutun ajanjakson aikana eräät protestanttiryhmät irtautuivat katolisesta kirkosta. Tästä lähtien katolinen ja protestanttinen musiikki kehittyivät eri tavoin.

protestanttinen kirkkomusiikki

Martin Luther aloitti protestanttisen liikkeen Saksassa. Luterilaisessa kirkossa kuorolaulu oli musiikillisen jumalanpalveluksen tärkein osa. Luther sävelsi itse monia koraalisävelmiä. Nämä ovat kuin virsiä. Suuri Johann Sebastian Bach perusti suuren osan urkumusiikistaan koraaliin (näitä kappaleita kutsutaan koraalipreludeiksi). Kuoro lauloi usein motetin. Joskus näistä kuorokappaleista tuli hyvin pitkiä ja ne muuttuivat kantaateiksi. Sanat eivät olleet liturgiasta, vaan runoilijat keksivät ne tai ottivat ne Raamatusta. Bach kirjoitti kirkolle noin 200 kantaattia. Hän kirjoitti myös kaksi suurta passiota, jotka kertovat Jeesuksen kuolemasta ristillä. Muita Euroopan protestanttiseen kirkkomusiikkiin vaikuttaneita säveltäjiä ovat Heinrich Schütz, Jan Pieterszoon Sweelinck, Dietrich Buxtehude, Johann Pachelbel ja Felix Mendelssohn-Bartholdy.

Katolinen kirkkomusiikki

Katolisen kirkon musiikkiin kuuluu instrumentaalimusiikkia, kuten "kirkkokantaatteja". Arcangelo Corelli ja Wolfgang AmadeusMozart kirjoittivat niistä monia esimerkkejä. Mozart kirjoitti myös useita messuja. Suuria 1500- ja 1600-luvun italialaisia säveltäjiä, jotka kirjoittivat kirkkomusiikkia, ovat muun muassa Giovanni Gabrieli ja Claudio Monteverdi. 1800-luvulla Rheinberger ja Max Reger kirjoittivat musiikkia romanttiseen tyyliin. Tämän ajan ranskalaiset säveltäjät kirjoittivat tyyliin, joka muistutti maallista musiikkia.

Kirkkomusiikki Englannissa

Kun kuningas Henrik VIII irtautui katolisesta kirkosta, hän perusti oman kirkkonsa, joka tunnettiin anglikaanisena kirkkona. Monet suuret säveltäjät kirjoittivat musiikkia anglikaaniseen jumalanpalvelukseen. Heidän kuoromusiikkinsa oli enimmäkseen jumalanpalvelussävelmiä ja hymnejä. He kirjoittivat myös monia virsisävelmiä. Tärkeitä säveltäjiä ovat William Byrd (joka kirjoitti myös katolista kirkkomusiikkia) ja Thomas Tallis renessanssiaikana, Orlando Gibbons ja Henry Purcell barokkiaikana sekä myöhempinä aikoina Samuel Sebastian Wesley, Charles Stanford, Ralph Vaughan Williams, Edward Bairstow, William Mathias ja John Rutter.

Kirkkomusiikki Yhdysvalloissa

Amerikkalaisten kirkkojen kirkkomusiikki kehittyi aluksi samalla tavalla kuin eurooppalainen musiikki. Yhteinen rukouskirja oli amerikkalaisen jumalanpalveluksen perusta. Sekä puritaanit että baptistit pitivät seurakuntalaulua tärkeänä. 1700-luvulla koillisvaltioiden laulukoulujen laulumestareilla oli tapana matkustaa ympäriinsä yrittäen opettaa ihmisiä kirkossa laulamaan oikein. Kuuluisin näistä laulumestareista oli William Billings. Koska useimmat ihmiset eivät osanneet lukea, kehittyi järjestelmä nimeltä Lined-out Hymnody, jossa pappi lauloi rivin ja seurakunta kopioi häntä. Myöhemmin vuosisadalla, "ensimmäisen suuren herätyksen" aikana, englantilaisten säveltäjien, kuten Isaac Wattsin ja Charles Wesleyn, virsisävelmät tulivat suosituiksi.

1800-luvulla eri kirkkojen edustajat kokoontuivat leirikokouksiin. Niitä johtivat evankelistat. Laulut kuvastavat uskoa siihen, että syntiset voivat pelastua tekemällä parannuksen. Mustien musiikista ja kansanmusiikista tuli tärkeitä vaikutteita. Lauluista tuli melodisia, ja niissä oli usein kertosäkeet. Vuosisadan puolivälissä lasten pyhäkouluista tuli erittäin suosittuja, ja monia lauluja kirjoitettiin niitä varten. Myös gospel-laulut ja neekerien spirituaalit yleistyivät ja vaikuttivat kirkkomusiikin kehitykseen Amerikassa.

Kirkkomusiikki ortodoksisessa kirkossa

Itä-Euroopan maiden ortodoksisen kirkon kirkkomusiikki on aina laulettua. Se perustuu bysanttilaiseen musiikkiperinteeseen.