Yhdysvaltain perustuslain kahdeskymmenesviides lisäys{³"a}{³"a}

Tausta

Perustuslain toisen pykälän 1 momentin 6 kohdassa sanotaan:

Jos presidentti poistetaan virasta tai jos hän kuolee, eroaa tai on kykenemätön hoitamaan virkaan kuuluvia valtuuksia ja velvollisuuksia, ne kuuluvat varapresidentille, ja kongressi voi lailla säätää sekä presidentin että varapresidentin erottamisen, kuoleman, eron tai kyvyttömyyden varalta, mikä virkamies silloin toimii presidenttinä, ja tämä virkamies toimii sen mukaisesti, kunnes esteet poistetaan tai uusi presidentti valitaan.

Tämä tarkoittaa sitä, että jos presidentti saa potkut, kuolee, eroaa tai on kykenemätön "hoitamaan valtuuksiaan ja velvollisuuksiaan" (ei kykene tekemään asioita, joita presidentin on tehtävä), varapresidentti ottaa hänen paikkansa. Varapresidentti hoitaa presidentin tehtäviä, kunnes presidentti paranee (jos hän on vain sairas tai vammainen) tai seuraaviin presidentinvaaleihin asti (jos presidentti on eronnut tai kuollut). Jos presidentti tai varapresidentti ei pysty hoitamaan presidentin tehtäviä, kongressi voi päättää, kuka hoitaa presidentin tehtävät. Perustuslaki ei sano asiasta muuta.

Tämä lauseke ei ollut kovin täsmällinen. Siinä ei sanottu:

• Kenellä oli valta sanoa, että presidentti ei pystynyt tekemään työtään?
• Tulisiko varapresidentistä todella presidentti, jos hän joutuisi ottamaan paikan vastaan, vai olisiko hän vain "vt. presidentti" (henkilö, joka tekisi presidentin työtä, mutta ei koskaan saisi "presidentin" titteliä).
• Kuka ottaisi varapresidentin paikan, jos tämä kuolisi, eroaisi, ei pystyisi hoitamaan tehtäväänsä tai joutuisi siirtymään presidentin tilalle?
• Miten (tai kenen) kongressissa pitäisi päättää, kuka ottaisi ohjat käsiinsä, jos presidentti tai varapresidentti ei pystyisi hoitamaan presidentin tehtäviä?

Vuonna 1841 yhdeksännestä presidentistä William Henry Harrisonista tuli ensimmäinen Yhdysvaltain presidentti, joka kuoli virassaan. Tätä ennen edustaja John Williams oli ehdottanut, että varapresidentistä tulisi vt. presidentti, jos presidentti kuolisi. Myös Harrisonin kuoleman jälkeen hänen kabinettinsa oli kokoontunut ja päättänyt, että varapresidentti John Tylerista tulisi "varapresidentti, joka toimii presidenttinä". Tyler ei kuitenkaan pitänyt tästä ajatuksesta. Hän ilmoitti, että hänestä oli tullut presidentti, eikä hän vain hoitanut vanhan presidentin työtä. Hän kieltäytyi katsomasta mitään papereita, jotka oli osoitettu hänelle "vt. presidentiksi".

Tyler vannoi presidentinvalan, muutti Valkoiseen taloon ja otti haltuunsa kaikki vanhan presidentin valtuudet. Kukaan ei virallisesti kyseenalaistanut Tylerin väitettä presidentiksi. Lopulta kongressin molemmat kamarit hyväksyivät päätöslauselman, jonka mukaan Tyler oli Yhdysvaltain kymmenes presidentti. Näin luotiin "täyden perimysjärjestyksen ennakkotapaus". Ennakkotapaus on sääntö tai laki, jota saatettaisiin noudattaa tulevaisuudessa, jos vastaava tilanne tulisi uudelleen eteen. "Täysi perimys" tarkoittaa, että varapresidentistä tulisi presidentti, ei vt. presidentti, jos varsinainen presidentti kuolisi. "Täyden perimyksen ennakkotapaus" tuli tunnetuksi nimellä "Tylerin ennakkotapaus".

Toisinaan presidentit eivät kuolleet, mutta he olivat sairauden vuoksi kykenemättömiä hoitamaan tehtäviään. Esimerkiksi Woodrow Wilson sai presidenttikautensa aikana aivohalvauksen. Presidentin rouva Edith Wilson ja Valkoisen talon virallinen lääkäri pitivät kuitenkin aivohalvauksen salassa. Tämän vuoksi kukaan ei ottanut presidentin virkaa hoitaakseen, vaikka Wilson ei pystynyt tuolloin hoitamaan tehtäväänsä.

Ennen 25. lisäystä varapresidentin virka oli ollut tyhjä kahdeksantoista kertaa, koska varapresidentti oli kuollut, eronnut tai joutunut sijaistamaan presidenttiä. Esimerkiksi Franklin D. Rooseveltin kuoleman jälkeen varapresidenttiä ei ollut lähes neljään vuoteen.

Nämä ongelmat tekivät selväksi, että hallitus tarvitsi tarkempia sääntöjä.

Kennedyn salamurha

Presidentti John F. Kennedy murhattiin 22. marraskuuta 1963. Kennedyn salamurha teki kongressille hyvin selväksi, että sen oli keksittävä heti ratkaisu presidentin viranperimykseen. Yhdysvallat oli keskellä kylmää sotaa. Uusi presidentti Lyndon B. Johnson oli aiemmin saanut sydänkohtauksen vuonna 1955, ja hänen perheessään oli tapana, että Johnsonin miehet kuolivat suhteellisen nuorina (kuusikymppisinä, kuten hän teki vuonna 1973 64-vuotiaana). Seuraavaksi presidenttiehdokkaina olivat edustajainhuoneen puhemies John McCormack (joka oli 71-vuotias) ja senaatin väliaikainen puhemies Carl Hayden (joka oli 86-vuotias). Kongressi alkoi liikkua nopeammin.

Ehdotukset

Kongressin jäsenet ehdottivat kahta eri tarkistusta 6 lausekkeesta puuttuvien yksityiskohtien täydentämiseksi.

Keating-Kefauverin ehdotuksessa ehdotettiin, että kongressi voisi säätää lailla siitä, kuka päättää, milloin presidentti on työkyvytön. Ehdotusta ehdotti vuonna 1963 New Yorkin senaattori Kenneth Keating,^p. 345 , ja sitä tuki Tennesseen senaattori Estes Kefauver.^p. 28 Muut senaattorit olivat kuitenkin huolissaan siitä, että kongressi voisi käyttää tätä valtaa väärin tai että se ei tosiasiassa säätäisi lakia sen jälkeen, kun muutos oli hyväksytty.^{pp. 30–35}

Bayh-Cellerin ehdotuksesta tuli lopulta kahdeskymmenesviides muutos. Senaattori Birch Bayh ehdotti tarkistusta 6. tammikuuta 1965 Yhdysvaltain senaatissa, ja edustaja Emanuel Celler (edustajainhuoneen oikeusasioita käsittelevän valiokunnan puheenjohtaja) ehdotti sitä Yhdysvaltain edustajainhuoneessa. Toisin kuin Keating-Kefauverin ehdotuksessa, siinä ehdotettiin tapaa täyttää varapresidentin paikka, jos se oli tyhjä, ja siinä esitettiin myös säännöt sille, miten presidentti voitaisiin julistaa "työkyvyttömäksi".^{pp. 348–350}

Senaatti hyväksyi muutoksen 19. helmikuuta 1965. Edustajainhuone hyväksyi kuitenkin 13. huhtikuuta toisen version tarkistuksesta. Edustajainhuoneen ja senaatin oli muodostettava komiteoita, jotta ne saisivat aikaan sellaisen version, josta kaikki voisivat sopia. Heinäkuun 6. päivänä 1965 kongressin molemmat kamarit hyväksyivät muutoksen lopullisen version ja lähettivät sen osavaltioille ratifioitavaksi.

 
Senaattori Birch Bayh kirjoitti senaatin version kahdestakymmenennestäviidennestä tarkistuksesta.  

Ratifiointi

Kuten kaikki kongressin ehdottamat perustuslain muutokset, myös kahdeskymmenesviides muutos piti ratifioida kolmella neljäsosalla osavaltioista (38 osavaltiota 50:stä). Ratifiointi saatiin päätökseen 19 kuukautta muutosehdotuksen esittämisen jälkeen. Myöhemmin yhdeksän muuta osavaltiota ratifioi myös muutoksen; kolme osavaltiota ei äänestänyt muutoksen ratifioimisesta.

Osavaltiot ratifioivat muutoksen tässä järjestyksessä:

Tilaa	Valtio	Päivämäärä		Tilaa	Valtio	Päivämäärä
1	Nebraska	12. heinäkuuta 1965		2	Wisconsin	13. heinäkuuta 1965
3	Oklahoma	16. heinäkuuta 1965		4	Massachusetts	9. elokuuta 1965
5	Pennsylvania	18. elokuuta 1965		6	Kentucky	15. syyskuuta 1965
7	Arizona	22. syyskuuta 1965		8	Michigan	5. lokakuuta 1965
9	Indiana	20. lokakuuta 1965		10	Kalifornia	21. lokakuuta 1965
11	Arkansas	4. marraskuuta 1965		12	New Jersey	29. marraskuuta 1965
13	Delaware	7. joulukuuta 1965		14	Utah	17. tammikuuta 1966
15	Länsi-Virginia	20. tammikuuta 1966		16	Maine	24. tammikuuta 1966
17	Rhode Island	28. tammikuuta 1966		18	Colorado	3. helmikuuta 1966
19	New Mexico	3. helmikuuta 1966		20	Kansas	8. helmikuuta 1966
21	Vermont	10. helmikuuta 1966		22	Alaska	18. helmikuuta 1966
23	Idaho	2. maaliskuuta 1966		24	Havaiji	3. maaliskuuta 1966
25	Virginia	8. maaliskuuta 1966		26	Mississippi	10. maaliskuuta 1966
27	New York	14. maaliskuuta 1966		28	Maryland	23. maaliskuuta 1966
29	Missouri	maaliskuu 30, 1966		30	New Hampshire	13. kesäkuuta 1966
31	Louisiana	5. heinäkuuta 1966		32	Tennessee	12. tammikuuta 1967
33	Wyoming	25. tammikuuta 1967		34	Washington	26. tammikuuta 1967
35	Iowa	26. tammikuuta 1967		36	Oregon	2. helmikuuta 1967
37	Minnesota	10. helmikuuta 1967		38	Nevada	10. helmikuuta 1967
Tarkistus lisätään perustuslakiin: helmikuuta 1967
39	Connecticut	14. helmikuuta 1967		40	Montana	15. helmikuuta 1967
41	Etelä-Dakota	6. maaliskuuta 1967		42	Ohio	7. maaliskuuta 1967
43	Alabama	14. maaliskuuta 1967		44	Pohjois-Carolina	22. maaliskuuta 1967
45	Illinois	22. maaliskuuta 1967		46	Texas	25. huhtikuuta 1967
47	Florida	25. toukokuuta 1967
Valtiot, jotka eivät ratifioineet perustuslakimuutosta
Pohjois-Dakota				Georgia
Etelä-Carolina

 

Hyväksytty teksti

1 jakso. Puheenjohtajan ollessa erovuorossa tai hänen kuollessaan tai erotessaan varapuheenjohtajasta tulee puheenjohtaja.

2 jakso. Aina kun varapresidentin virka on avoinna, presidentti nimittää varapresidentin, joka astuu virkaansa sen jälkeen, kun kongressin molempien kamarien enemmistö on vahvistanut sen.

3 jakso. Kun presidentti toimittaa senaatin puhemiehelle ja edustajainhuoneen puhemiehelle kirjallisen ilmoituksen siitä, että hän ei kykene hoitamaan virkaansa kuuluvia valtuuksia ja velvollisuuksia, varapresidentti hoitaa nämä valtuudet ja velvollisuudet varapresidentin virkaatekevänä puhemiehenä siihen saakka, kunnes hän toimittaa näille kirjallisen ilmoituksen päinvastaisesta ilmoituksesta.

4 jakso. Kun varapresidentti ja enemmistö joko toimeenpanevien ministeriöiden päävirkamiehistä tai muusta kongressin lailla määräämästä elimestä toimittaa senaatin puhemiehelle ja edustajainhuoneen puhemiehelle kirjallisen ilmoituksen siitä, että presidentti ei kykene hoitamaan virkaansa kuuluvia valtuuksia ja velvollisuuksia, varapresidentti ryhtyy välittömästi hoitamaan virkaansa kuuluvia valtuuksia ja velvollisuuksia vt. presidenttinä.

Tämän jälkeen, kun presidentti on toimittanut senaatin puhemiehelle ja edustajainhuoneen puhemiehelle kirjallisen ilmoituksen siitä, että esteellisyyttä ei ole, hän jatkaa virkaansa, jollei varapresidentti ja enemmistö joko toimeenpanevan ministeriön päävirkamiehistä tai sellaisesta muusta elimestä, josta kongressi voi lailla säätää, neljän päivän kuluessa toimita senaatin puhemiehelle ja edustajainhuoneen puhemiehelle kirjallista ilmoitusta siitä, että presidentti ei kykene hoitamaan virkaansa kuuluvia valtuuksiaan ja velvollisuuksiaan. Tämän jälkeen kongressi päättää asiasta ja kokoontuu neljäkymmentäkahdeksan tunnin kuluessa tätä tarkoitusta varten, jos se ei ole koolla. Jos kongressi kahdenkymmenenyhden päivän kuluessa jälkimmäisen kirjallisen ilmoituksen vastaanottamisesta tai, jos kongressi ei ole koolla, kahdenkymmenenyhden päivän kuluessa siitä, kun kongressin on kokoonnuttava, päättää molempien kamarien kahden kolmasosan äänin, että presidentti ei kykene hoitamaan virkaansa kuuluvia valtuuksia ja velvollisuuksia, varapresidentti jatkaa niiden hoitamista virkaatekevänä presidenttinä; muussa tapauksessa presidentti jatkaa virkaansa kuuluvia valtuuksia ja velvollisuuksia.

 
 

Vaikutukset

1 jakso: Presidentin seuraaminen

Pykälän 1 momentissa "Tylerin ennakkotapauksesta" tehtiin laki. Sen mukaan jos presidentti erotetaan virastaan, kuolee tai eroaa, varapresidentistä tulee välittömästi presidentti (ei "vt. presidentti").

2 jakso: Varapuheenjohtajan paikka

Ennen kahdeskymmenettäviidettä lisäystä, jos varapresidentin paikka oli tyhjä, se pysyi tyhjänä seuraaviin vaaleihin asti.

Pykälän 2 momentin mukaan aina kun varapuheenjohtajan virka vapautuu, puheenjohtaja nimittää jonkun varapuheenjohtajan tilalle. Jos kongressin molempien kamarien enemmistö on samaa mieltä, kyseisestä henkilöstä tulee varapresidentti.

3 jakso: Presidentin julistus

Pykälän 3 momentissa sanotaan, että presidentti voi julistautua "kykenemättömäksi hoitamaan virkaansa kuuluvia valtuuksia ja velvollisuuksia" (kykenemättömäksi tekemään työtään). Hänen on ilmoitettava tästä kirjallisesti sekä senaatin puhemiehelle että edustajainhuoneen puhemiehelle. Kun presidentti tekee tämän, varapresidentistä tulee vt. presidentti. Presidentti voi milloin tahansa ottaa puheenjohtajuuden takaisin lähettämällä kirjeen senaatin puhemiehelle ja edustajainhuoneen puhemiehelle ja ilmoittamalla, että hän kykenee jälleen hoitamaan presidentin tehtäviä ja toimivaltuuksia.

Muutoksen 4 kohta on ainoa osa, jota ei ole koskaan käytetty. Sen mukaan muut toimeenpanovallan käyttäjät voivat julistaa presidentin kykenemättömäksi hoitamaan tehtäviään. Varapresidentin on suostuttava tähän. Niin täytyy:

• enemmistö "toimeenpanevien ministeriöiden johtavista virkamiehistä" (Yhdysvaltojen kabinetti), TAI
• "Muu elin, josta kongressi voi lailla säätää" (jokin muu kongressin valitsema ryhmä).

Julistaakseen presidentin kykenemättömäksi hoitamaan tehtäviään näiden henkilöiden olisi allekirjoitettava ja annettava kirje senaatin puhemiehelle ja edustajainhuoneen puhemiehelle. Kuten 3 pykälän tapauksessa, varapresidentistä tulisi tämän jälkeen vt. presidentti.

Presidentti voi ottaa puheenjohtajuuden takaisin lähettämällä kirjeen puhemiehelle ja edustajainhuoneen puhemiehelle. Jos varapresidentti ja kabinetti kuitenkin katsovat, että presidentti on edelleen työkyvytön eikä kykene hoitamaan tehtäviään, he voivat riitauttaa hänen paluunsa. Heillä on neljä päivää aikaa kirjoittaa uusi ilmoitus, jossa todetaan, että presidentti on edelleen kykenemätön hoitamaan tehtäviään. Varapresidentti toimii edelleen virkaatekevänä presidenttinä näiden neljän päivän ajan. Tämän jälkeen kongressin on kokoonnuttava 48 tunnin kuluessa, jos se ei ole jo kokoontunut. Kongressilla on 21 päivää aikaa tehdä päätös. Sillä välin varapresidentti toimii edelleen virkaatekevänä presidenttinä.

Jos kaksi kolmasosaa kongressin kummastakin kamarista äänestää, että presidentti ei edelleenkään pysty hoitamaan tehtäväänsä, varapresidentti jatkaa virkaatekevänä presidenttinä. Jos kongressi ei äänestä näin tai jos se ei äänestä lainkaan 21 päivän kuluessa, presidentti siirtyy jälleen presidentiksi.

 
Gerald Ford vannoo virkavalansa presidentiksi Nixonin eron jälkeen.  

Käyttää

Kaksikymmentäviidenteen lisäykseen on vedottu (käytetty) kuusi kertaa sen jälkeen, kun se lisättiin perustuslakiin. Sen 1 pykälää on käytetty kerran, 2 pykälää kaksi kertaa ja 3 pykälää kolme kertaa. Ainoastaan 4 pykälää ei ole koskaan käytetty, vaikka sitä on harkittu kahdesti.

Jakson 1 käyttö

Presidentti Richard Nixon erosi 9. elokuuta 1974, ennen kuin edustajainhuone ehti äänestää siitä, asetetaanko hänet syytteeseen Watergate-skandaaliin liittyvistä rikoksista. Varapresidentti Gerald Fordista tuli presidentti heti Nixonin eron jälkeen.

2 jakson käyttö

Lokakuun 10. päivänä 1973 varapresidentti Spiro Agnew erosi. Kaksi päivää myöhemmin presidentti Richard Nixon nimitti uudeksi varapresidentiksi Yhdysvaltain edustajan Gerald Fordin Michiganista. Pykälän 2 momentin mukaan yli 50 prosenttia kongressin kummastakin kamarista oli hyväksyttävä Ford varapresidentiksi. Joulukuun 6. päivään mennessä 97 prosenttia senaatista ja 92 prosenttia edustajainhuoneesta oli hyväksynyt Fordin. Ford vannoi valan varapresidentiksi myöhemmin 6. joulukuuta molempien kongressikamarien edessä. Ford on ainoa henkilö Yhdysvaltain historiassa, joka on ollut varapresidentti ja myöhemmin presidentti ilman, että häntä on valittu kumpaankaan virkaan.

Kun Gerald Fordista tuli presidentti Richard Nixonin eron jälkeen, varapresidentin paikka vapautui. Uusi presidentti Ford nimitti 20. elokuuta 1974 New Yorkin entisen kuvernöörin Nelson Rockefellerin uudeksi varapresidentiksi. Senaatti vahvisti Rockefellerin 10. joulukuuta 1974 äänin 90-7. Yhdeksän päivää myöhemmin edustajainhuone vahvisti Rockefellerin äänin 287-128. Hän vannoi virkavalansa myöhemmin 19. joulukuuta 1974 senaatin edessä.

3 jakson käyttö

Presidentit ovat käyttäneet 25. lisäyksen 3 pykälää kolme kertaa. Joka kerta he ovat antaneet vallan varapresidenteilleen lyhyeksi ajaksi, koska he ovat tarvinneet nukutusta lääketieteellisiä testejä tai leikkauksia varten. Alla on lueteltu kolme virkaatekevää presidenttiä Yhdysvaltojen historiassa.

George H. W. Bush (1985)

Heinäkuun 12. päivänä 1985 presidentti Ronald Reagan sai tietää, että hänen paksusuolessaan oli pieni kasvain, joka saattoi muuttua paksusuolen syöväksi. Hänen lääkärinsä kertoi, että hän tarvitsi leikkauksen. Reagan päätti mennä leikkaukseen heti.

"	Olen [tietoinen] 3 §:n säännöksistä..... En usko, että tämän muutoksen laatijat aikoivat soveltaa sitä [tämän] kaltaisiin tilanteisiin.  - Ronald Reagan kirjeessään	"

Reagan ei kuitenkaan halunnut vedota 25. lisäyksen 3. pykälään. Hän oli huolissaan siitä, että presidentin vallan luovuttaminen olisi huono ennakkotapaus. Valkoisen talon johtava lakimies ja Reaganin esikuntapäällikkö ehdottivat, että hän käyttäisi 3. pykälää ja antaisi vallan varapresidentti George H. W. Bushille.

Kaksi kirjettä laadittiin. Ensimmäisessä vedottiin pykälään 3 ja todettiin, että Reagan ei pystyisi hoitamaan tehtäviään. Toisessa kirjeessä sanottiin, että Reagan tiesi 3. pykälästä eikä uskonut sen koskevan hänen tilannettaan, mutta halusi silti, että Bush ottaisi hänen tehtävänsä hoitaakseen leikkauksen ajan. Heinäkuun 13. päivänä Reagan allekirjoitti toisen kirjeen ja toimitti sen puhemiehelle ja edustajainhuoneen puhemiehelle.

Reaganin omaelämäkerrassa ja muissa kirjoissa väitetään, että Reagan tarkoitti selvästi antaa vallan varapresidentti Bushille.^{pp. 197–200} Valkoisen talon asianajaja Fred Fielding sanoi:

Tiedän henkilökohtaisesti, että hän aikoi vedota tarkistukseen, ja hän [ilmoitti] siitä koko henkilökunnalleen ja ... varapresidentille sekä senaatin puheenjohtajalle. Hän oli myös hyvin vakuuttunut siitä, ettei hän halunnut luoda ennakkotapausta, joka sitoisi hänen seuraajansa.^p.197

Koska Reagan ei kuitenkaan nimenomaisesti maininnut 3. pykälää ja sanonut, ettei hän voinut hoitaa tehtäväänsä presidenttinä, hän ei virallisesti vedonnut 25. lisäykseen.

Dick Cheney (2002; 2007)

Presidentti George W. Bushista tuli 29. kesäkuuta 2002 ensimmäinen presidentti, joka virallisesti vetosi 3 pykälään. Hän tarvitsi paksusuolen tähystyksen, paksusuolen tutkimisen, ja hän oli saamassa nukutuksen. Hän antoi virallisesti vallan varapresidentilleen Dick Cheneylle käyttäen 25. lisäyksessä vahvistettuja sääntöjä. Toisin kuin Reagan, hän nimenomaisesti sanoi käyttävänsä 25. lisäyksen 3. pykälää kirjeessään puhemiehelle ja edustajainhuoneen puhemiehelle. Noin kahden tunnin kuluttua Bush oli herännyt ja otti presidentin viran takaisin.

Heinäkuun 21. päivänä 2007 presidentti Bush vetosi jälleen 3. pykälään, jotta hän voisi tehdä toisen paksusuolen tähystyksen. Cheney toimi jälleen virkaatekevänä presidenttinä noin kahden tunnin ajan, kunnes Bush oli valmis ottamaan presidentin viran takaisin.

4 jakson harkittu käyttö

Vuodesta 2021 lähtien 4 pykälään ei ole koskaan vedottu, mutta ainakin kahdessa tapauksessa 4 pykälän käyttöä harkittiin ja toisessa tapauksessa sen käyttämättä jättämistä arvosteltiin voimakkaasti. Nämä tapahtuivat Ronald Reaganin presidenttikaudella.

1981: Reaganin salamurhayritys

Maaliskuun 30. päivänä 1981 John Hinckley -niminen mies yritti tappaa presidentti Ronald Reaganin. Reagania ammuttiin ja hän tarvitsi välittömän leikkauksen, joten hän ei voinut vedota pykälään 3 antaakseen vallan varapresidentilleen. Hänen varapresidenttinsä George H.W. Bush ei vedonnut pykälään 4, koska hän oli lentokoneessa palaamassa Texasista. Reagan oli päässyt leikkauksesta, kun Bush saapui Washingtoniin.^{pp. 195–6, 253-5}

Vuonna 1995 Birch Bayh, joka oli laatinut senaatin version 25. lisäyksestä, kirjoitti, että 4 pykälään olisi pitänyt vedota.

1987: Reagania syytetään siitä, ettei hän tehnyt työtään

Vuonna 1987 Reaganin esikuntapäällikkö Donald Regan erosi.^p. 218 Hänen tilalleen tuli Howard Baker.^p. 83 Reaganin henkilökunta kertoi Bakerille, että Reagan vaikutti laiskalta ja kykenemättömältä tekemään työtään. Häntä kehotettiin olemaan valmis siihen, että 25. lisäyksen 4. pykälään vedotaan.

PBS:n American Experience -ohjelman mukaan:

Se, mitä Ronald Reaganin henkilökunta kertoi Bakerin siirtymäkauden tiimille tuona viikonloppuna, järkytti heitä. Reagan oli "tarkkaamaton, taitamaton" ja "laiska", ja Bakerin pitäisi olla valmis vetoamaan 25. lisäykseen, jotta häneltä voitaisiin [ottaa] pois hänen tehtävänsä.

Ohjelman haastattelussa Edmund Morris, joka oli kirjoittanut Reaganin elämäkerran, sanoi:

Tulevat Bakerin työntekijät päättivät kaikki tavata hänet maanantaina, ensimmäisessä virallisessa tapaamisessa presidentin kanssa, ja kokoontua kabinettihuoneen pöydän ympärille ja tarkkailla häntä hyvin, hyvin tarkkaan nähdäkseen, miten hän käyttäytyy ja onko hän todellakin menettämässä henkistä otettaan. Reagan, joka ei tietenkään ollut lainkaan tietoinen siitä, että häntä tarkkailtiin kuoleman varalta, tuli paikalle kaikkien näiden uusien ihmisten innoittamana ja suoriutui tehtävästään loistavasti. Kokouksen päätteeksi he nostivat kuvainnollisesti kätensä pystyyn ja totesivat, että Reagan hallitsi itseään täydellisesti.

 
Nixonin erokirje, 9. elokuuta 1974.