Irlannin historia: Keltit, viikingit, normannit ja jakautuminen

Kukaan ei tiedä tarkalleen, milloin ensimmäiset ihmiset tulivat Irlantiin. Radiometrisen ajoituksen avulla tutkijat havaitsivat, että karhun luu, jossa oli veitsenjälkiä, oli 12 500 vuotta vanha. On todennäköistä, että ihmisiä asui Irlannissa jo silloin. Vuoteen 7900 eaa. mennessä Irlannissa asui metsästäjä-keräilijöitä (ihmisiä, jotka söivät luonnonvaraisia kasveja ja eläimiä). Tätä aikaa kutsuttiin kivikaudeksi. Noin 4000 eaa. he alkoivat tehdä maatiloja eläinten ja kasvien avulla. He tekivät keramiikkaa, kivityökaluja, puutaloja ja suuria hautoja. Pronssikausi alkoi noin 2500 eaa. Ihmiset oppivat valmistamaan esineitä metalleista, kuten pronssista, kullasta ja kuparista, mutta niitä oli enimmäkseen vain rikkailla ihmisillä. Ihmiset alkoivat myös kutoa ja työstää nahkaa. Metalliaseiden säilyttämistä varten rakennettiin suuria huoneita. Rautakausi alkoi noin 600 eaa. tai sitä ennen, kun ihmiset alkoivat valmistaa rautaisia työkaluja. Rautakaudella keltit tulivat Irlantiin, joten he alkoivat puhua kelttiläisiä kieliä. Keltit toivat mukanaan taidetyylinsä. Vuosien 1 ja 400 eaa. välillä roomalaiset sotilaat saattoivat tunkeutua Irlantiin, mutta Irlanti ei liittynyt Rooman valtakuntaan. Noin viisi kuningasta hallitsi kukin suurta osaa Irlannista.

Kristinusko ja kirjoitus tulivat Irlantiin 300-luvulla jKr. Pyhä Patrick oli kuuluisa kristinuskon levittämisestä Irlantiin 400-luvulla, mutta hän ei ollut Irlannin ensimmäinen kristitty. Seuraavien 300-400 vuoden aikana yhä useammat irlantilaiset tulivat kristityiksi. Muista maista tuli kristittyjä munkkeja irlantilaisiin luostareihin. Joistakin luostareista kasvoi kaupunkeja. Tärkeimmät rakennukset vuosina 400-800 jKr. olivat pyöreitä linnoituksia (raths tai ringforts), jotka oli tehty hiekasta ja joiden sisällä oli taloja. Suurin osa metsistä hakattiin maatilojen rakentamiseksi. Tänä aikana syntyi joitakin uusia kuningaskuntia. Pohjois-Irlannissa sijaitseva Uí Néillin kuningaskunta otti haltuunsa Taraksi kutsutun alueen ja hallitsi sitten kaikkia muita kuningaskuntia. Heitä kutsuttiin korkeiksi kuninkaiksi.

Vuoteen 800 mennessä lähes kaikki olivat kristittyjä. Heitä kutsuttiin gaelilaisiksi ja he puhuivat gaelin kieltä. Vuonna 795 viikingit, merimiehet Skandinaviasta, hyökkäsivät ja ryöstivät monia kaupunkeja. Viikingit hallitsivat Irlannin kuninkaita. He rakensivat Dublinin ja muita kaupunkeja ja kaupunkeja rannikolle. Vuonna 902 kristityt irlantilaiset armeijat työnsivät viikingit pois, mutta vuonna 917 viikingit palasivat ja perustivat uuden kuningaskunnan Dubliniin. Ajan myötä viikingit perustivat uusia kuningaskuntia. 1000- ja 1100-luvuilla viikingit joko lähtivät tai tulivat osaksi irlantilaista kulttuuria.

Munsterin kuningas Brian Boru taisteli Leinsteriä vastaan ja nousi korkeaksi kuninkaaksi 1000-luvun alussa. Sen jälkeen korkeat kuninkaat tulivat neljästä maakunnasta: Munster, Leinster, Ulster ja Connacht. Kullakin maakunnalla oli myös oma kuninkaansa.

1100-luvulla Ruaidrí Ua Conchobair oli korkea kuningas. Hän pakotti Leinsterin kuninkaan Diarmaid Mac Murchadan jättämään valtakuntansa. Diarmaid pyysi Englannin normannikuningas Henrik II:ta auttamaan häntä saamaan maansa takaisin. Henrik suostui, joten normannien (ja walesilaisten) ritarien armeija hyökkäsi Irlantiin vuonna 1167. Richard de Clare, nimeltään Strongbow, johti ritareita. Henrikin mielestä normanniritarit ja Strongbow olivat liian voimakkaita, joten hän päätti vallata Irlannin. Hän matkusti Irlantiin oman laivastonsa kanssa vuonna 1171. Henrik valloitti Irlannin ja antoi sen nuorimmalle pojalleen Johannekselle. Henrik ajatteli, ettei Johanneksesta koskaan tulisi Englannin kuningasta, joten hän teki Johanneksesta Irlannin lordin. Johanneksesta tuli kuitenkin Englannin kuningas vuonna 1199 sen jälkeen, kun kaikki hänen veljensä olivat kuolleet. Sen jälkeen Irlantia hallitsi Englannin kuningas. Englannista tulleet normannilordit alkoivat vallata yhä enemmän Irlantia. He asuivat enimmäkseen itä- ja etelärannikon läheisyydessä, ja joitakin maita hallitsivat edelleen irlantilaiset kuninkaat.

Normannilaiset herrat rakensivat mailleen uusia linnoja ja kaupunkeja. Monet ihmiset tulivat Englannista Irlantiin saadakseen lisää maata. Englantilaiset, normannit eli anglo-normannit jakoivat maata kartanoiksi kutsuttuihin alueisiin. He asensivat tilojen ympärille aitoja, jotta kaikki tietäisivät, kuka tilan omisti. Maatiloja parannettiin, jotta ne pystyivät kasvattamaan enemmän pienemmällä alueella. Anglo-normannit viljelivät enemmän vehnää ja kasvattivat enemmän lampaita. Väestö kasvoi nopeasti. Vuonna 1297 anglo-normannit perustivat Irlannin parlamentin, joka kokoontui säätämään lakeja.

Gaelilaiset irlantilaiset yrittivät usein ottaa vallan anglo-normalialaisilta. Vuonna 1315 skotlantilainen lordi Edward Bruce liittoutui irlantilaisten kanssa taistellakseen anglo-normanneita vastaan. Vuonna 1318 anglo-normannit voittivat sodan. Mutta anglo-normannien hallitsijat heikkenivät. Vuoteen 1500 mennessä Englanti hallitsi vain pientä osaa Itä-Irlannista, jota kutsuttiin Paleiksi. Muualla Irlannissa ihmiset puhuivat irlantia ja heillä oli irlantilainen kulttuuri.

Irlannilla oli kuvernööri (hallitsija), jonka piti olla lojaali Englannin kuninkaalle. Vuonna 1530-luvulla kuvernööri Thomas Fitzgerald kapinoi Englantia vastaan. Tämän vuoksi Englannin kuningas Henrik VIII halusi lisää valtaa. Vuonna 1541 hän julisti itsensä Irlannin kuninkaaksi Irlannin lordin sijaan. Englantilaiset rakensivat Irlantiin sotilaslinnakkeita. Englantilaiset siirtolaiset muuttivat Irlannin alueille, joita kutsutaan plantaaseiksi. He käyttivät englantilaisia lakeja ja valtasivat suuren osan Irlannista. Yhdeksänvuotisen sodan aikana 1590-luvulla Ulsterista kotoisin olevat irlantilaiset sotilaat taistelivat englantilaisia vastaan.

Suurin osa irlantilaisista oli katolilaisia. Uudisasukkaat olivat enimmäkseen protestantteja. Ulsterissa, suurimmalla plantaasialueella, uudisasukkaat olivat enimmäkseen Skotlannista kotoisin olevia presbyteerejä. Muissa maakunnissa siirtolaiset olivat enimmäkseen anglikaaneja Englannista. Englannin kuninkaat ja Englannin parlamentti halusivat, että irlantilaiset olisivat anglikaanisia. He perustivat Irlannin kirkon, joka oli anglikaanisen kirkon haara. 1600-luvun rangaistuslait rankaisivat irlantilaisia, jotka eivät noudattaneet Irlannin kirkkoa. Anglikaaneista tuli yhä vaikutusvaltaisempia. Tätä aikaa kutsuttiin protestanttiseksi nousukaudeksi. Se oli gaelinkielisen Irlannin loppu.

1700-luvulla Irlannin katolinen kansa oli köyhiä talonpoikia. He eivät saaneet omistaa maata, ja suuri osa heidän tuottamistaan elintarvikkeista vietiin Englantiin ulkomaille. Se pakotti heidät syömään enimmäkseen perunoita. Maanomistajia ja Englannin hallintoa vastaan oli kapinoita, mutta ne useimmiten epäonnistuivat. Vuonna 1801 Irlannin ja Ison-Britannian liitoslaki (Acts of Union) yhdisti Irlannin ja Ison-Britannian ja Irlannin yhdistyneeseen kuningaskuntaan (Yhdistynyt kuningaskunta). Irlannin parlamentista tuli osa Yhdistyneen kuningaskunnan parlamenttia Lontoossa.

Vuonna 1831 hallitus pakotti peruskoulut opettamaan englanniksi eikä irlanniksi. Lapsia rangaistiin, jos he puhuivat koulussa irlantia. Ihmisten oli puhuttava englantia, jos he halusivat hyvää työtä. Vuosina 1845-1849 tauti tappoi perunakasvit, mikä aiheutti suuren nälänhädän eli Irlannin perunan nälänhädän. Noin miljoona ihmistä kuoli nälkään, ja miljoona muuta muutti muihin maihin. Nälänhätä vahingoitti eniten irlantilaisia, koska he olivat köyhiä. Yhä useammat ihmiset siirtyivät puhumaan irlantia englanniksi. Jotkut sanovat, että ihmiset näkivät nälkää, koska Irlannin sato myytiin muihin maihin. Nämä sadot olisivat voineet ruokkia Irlannin asukkaita. Monet irlantilaiset joutuivat jättämään maansa, koska he eivät pystyneet maksamaan vuokraa maanomistajille. Jotkut joutuivat työskentelemään hallituksen perustamissa tehtaissa Irlannin köyhyyslakien vuoksi. 1870-luvulta 1890-luvulle saakka maanomistajien liiton ja hallituksen välillä oli väkivaltaa. Land League halusi alhaisempia vuokria ja halusi ostaa maata.

1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa Britannian hallitus helpotti irlantilaisten maanhankintaa. Vuonna 1886 liberaalipuolue yritti perustaa Irlannille uuden parlamentin. Tätä ajatusta kutsuttiin nimellä Home Rule. Parlamentti ei kuitenkaan sallinut Irlannin itsehallintoa. Vuoden 1900 tienoilla irlantilaiset jakautuivat nationalisteihin, jotka halusivat Home Rulea eli itsenäisyyttä, ja unionisteihin, jotka halusivat, että Britannia hallitsisi heitä. Nationalistit olivat enimmäkseen katolilaisia, jotka asuivat maaseudulla. Unionistit olivat enimmäkseen protestantteja, jotka asuivat kaupungeissa. Unionistit pelkäsivät menettävänsä oikeutensa, jos Irlannilla olisi oma hallitus. Joissakin Irlannin osissa unionistit olivat enimmäkseen rikkaita. Mutta Ulsterissa monet unionistit olivat työläisiä, jotka halusivat, että yläluokalla olisi vähemmän valtaa.

Vuonna 1912 jotkut parlamentin jäsenet yrittivät jälleen saada itsehallintoa. Noin 500 000 Ulsterin unionistia allekirjoitti Ulster Convenant -nimisen vetoomuksen, jossa vastustettiin itsehallintoa. He myös perustivat armeijan nimeltä Ulster Volunteers. Irlannin nationalistit muodostivat armeijan nimeltä Irlannin vapaaehtoiset. Vuoteen 1914 mennessä hallitus oli liian huolissaan ensimmäisestä maailmansodasta ajatellakseen itsehallintoa. Sekä nationalistit että unionistit taistelivat brittiläisissä sotilasjoukoissa ensimmäisessä maailmansodassa.

Vuonna 1916 irlantilaiset, jotka halusivat itsenäistyä, kapinoivat. Britannia pysäytti sen nopeasti, mutta monet irlantilaiset olivat vihaisia. He valitsivat Sinn Féinin, itsenäisyyspuolueen, useimmille Irlannin parlamenttipaikoille. Sinn Féinin jäsenet kieltäytyivät menemästä Lontooseen parlamenttiin. Sen sijaan he perustivat Dublinissa uuden edustajakokouksen nimeltä Dáil Éireann (tai Dáil). Sinn Féin sanoi, että Irlanti oli nyt itsenäinen. Vuonna 1918 he organisoivat Irlannin vapaaehtoiset Irlannin tasavaltalaisarmeijaksi (IRA). Vuosina 1919-1921 IRA kävi sotaa brittejä vastaan (Irlannin itsenäisyyssota) saadakseen oman maan. Vuonna 1920 Britannian hallitus päätti jakaa Irlannin Etelä-Irlantiin (The Provisional Government), joka oli noin 5/6 saaresta, ja Pohjois-Irlantiin. Dáil ja Iso-Britannia allekirjoittivat vuonna 1922 sopimuksen, jolla Etelä-Irlannista tehtiin Irlannin vapaavaltio. Se oli edelleen yhteydessä Yhdistyneeseen kuningaskuntaan, mutta sillä oli enemmän vapauksia. IRA halusi kuitenkin irtautua kokonaan Yhdistyneestä kuningaskunnasta. He kävivät sotaa (Irlannin sisällissota) Irlannin vapaavaltion hallitusta vastaan. IRA lopetti taistelut vuonna 1923.

Pohjois-Irlantia hallitsi Ulster Unionist Party vuosina 1922-1972. Sen ensimmäinen pääministeri James Craig sanoi Irlannin olevan protestanttinen maa. Irlannin vapaavaltio sai uuden perustuslain vuonna 1937, jolla perustettiin sen hallitus. Vuonna 1949 Irlanti erosi Brittiläisestä kansainyhteisöstä ja siitä tuli Irlannin tasavalta (jota joskus kutsutaan vain Irlanniksi). Vuonna 1969 Pohjois-Irlannissa väkivaltaisuudet lisääntyivät nationalististen katolilaisten ja unionististen protestanttien välillä. Väliaikainen IRA perustettiin puolustamaan katolilaisia ja yhdistämään Irlanti. Vuodesta 1969 vuoteen 1998 käytiin jatkuvia taisteluita (The Troubles) väliaikaisen IRA:n ja Yhdistyneen kuningaskunnan armeijan välillä.

Vuonna 1998 irlantilaiset äänestäjät hyväksyivät Belfastin sopimuksen eli pitkäperjantaisopimuksen, mikä tarkoitti, että Pohjois-Irlanti pysyisi Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Pohjois-Irlanti voisi liittyä Irlannin tasavaltaan, jos yli puolet äänestäjistä sitä haluaisi. Sopimuksella perustettiin myös neuvostoja, joissa Irlannin molempien osien ministerit työskentelivät yhdessä. Pohjois-Irlanti sai uuden hallituksen vuonna 1998.

Suurimman osan 20. vuosisataa (1900-1999) Irlannin tasavalta oli yli 90-prosenttisesti katolinen. Kansa ja hallitus olivat sosiaalisesti konservatiivisia. Avioerot, ehkäisyvälineet ja abortit olivat sallittuja vasta 1900-luvun lopulla. Vuonna 1927 Irlannin tasavallan hallitus perusti Electricity Supply Boardin hallinnoimaan sähköä. 1960-luvulle tultaessa 80 prosentilla maaseudun perheistä oli sähkö. Vuonna 2007 luotiin sähkön sisämarkkinat, jotka toimittavat sähköä koko Irlantiin.

Irlannin tasavalta ja Yhdistynyt kuningaskunta liittyivät Euroopan talousyhteisöön, josta tuli Euroopan unioni (EU), vuonna 1973. Irlannin tasavallasta tuli 1990-luvulla osa Euroopan yhtenäismarkkinoita. Ihmiset voivat matkustaa ja myydä tavaroita Euroopan yhtenäismarkkinoiden maiden välillä. 1900-luvun lopulla talous kasvoi nopeasti ja muuttui pääasiassa maataloudesta pääasiassa palveluihin ja teollisuuteen. Yhdistynyt kuningaskunta, Pohjois-Irlanti mukaan lukien, erosi Euroopan unionista vuonna 2020, mutta Yhdistynyt kuningaskunta ja Irlannin tasavalta sopivat, etteivät ne valvo rajanylityksiä.