Englannin historia

·         1 Englanti ennen Englantia

·         2 Anglosaksinen Englanti

o    2.1 Viikingit

·         3 Englanti keskiajalla

·         4 Tudorin ajan Englanti

·         5 Stuartit ja sisällissota

·         6 Viitteet

·         7 Muut verkkosivustot

·         8 Lisälukemista

Englanti ennen englantilaisia

Tärkeimmät artikkelit: Esihistoriallinen Britannia ja roomalainen Britannia

Arkeologia osoittaa, että ihmiset saapuivat Etelä-Englannissa kauan ennen muita Brittein saaria, luultavasti siksi, että siellä vallitsi ystävällinen ilmasto kauan sitten vallinneiden jääkausien välillä ja niiden aikana.

Julius Caesar hyökkäsi nykyisen Englannin alueelle vuosina 55 ja 54 eaa. osana gallialaisten sotia, ja hänet kukistettiin. Hän kirjoitti De Bello Gallicossa, että siellä oli monia heimoja, jotka olivat hyvin samankaltaisia kuin muut kelttiläiset heimot Euroopassa. Kolikot ja myöhemmät roomalaiset historioitsijat ovat antaneet meille joidenkin heimojen hallitsijoiden nimet ja heidän toimintansa.

Vuonna 43 jKr. Claudius hyökkäsi menestyksekkäästi Englantiin, kun 40 000 sotilasta laskeutui Galliaan Richborough'ssa, Kentissä.

Nykyinen Englanti oli satojen vuosien ajan Rooman provinssia, Britanniaa. Myöhemmin roomalaiset luopuivat maakunnasta ja jättivät kelttikansat omilleen, kun Rooman valtakunta alkoi hajota. Roomalaisten vaikutuksesta Englannin alue oli jo ennen anglosaksien saapumista kokenut yhtenäisyyttä.

Stonehenge, jonka uskotaan rakennetun noin 2000-2500 eKr.

Anglosaksinen Englanti

Englannin Abingdonin läheltä muinaiselta hautausmaalta löytyneiden ihmisruumiiden analyysi osoittaa, että saksilaiset maahanmuuttajat ja alkuperäiset britit elivät rinnakkain.

Roomalais-brittiläinen väestö (britit) sulautettiin. Englannin valtausta (tai hyökkäystä) kutsutaan saksilaisten valloitukseksi tai anglosaksiseksi tai englantilaiseksi valloitukseksi.

Neljännellä vuosisadalla jKr. monet britit lähtivät Walesista, Cornwallista ja Etelä-Britanniasta Englannin kanaalin yli ja alkoivat asettua Gallian länsiosaan (Armorica), jossa he perustivat uuden kansakunnan: Bretagne. Brittiläiset antoivat uudelle maalleen nimen ja bretonin kielen, brezhonegin, joka oli walesin ja cornishin sisarkieli. Nimi "Bretagne" (sanoista "Pikku-Britannia") syntyi tuolloin erottamaan uusi Britannia "Isosta-Britanniasta". Brezhonegia puhutaan Bretagnessa vielä nykyäänkin.

Viikingit

Ryöstöretkien jälkeen viikingit alkoivat myös asettua Englantiin ja käydä kauppaa, ja lopulta he hallitsivat Danelawiksi kutsuttua aluetta 9. vuosisadan lopulla. Yksi viikinkien asuinalueista oli York, jota viikingit kutsuivat Jorvikiksi. Viikinkien hallinta jätti jälkensä englannin kieleen - koska vanha englanti oli jo sukua vanhan norjan kielelle, monia norjalaisia sanoja alettiin käyttää englannissa tuolloin.

Englanti ja Danelaw vuonna 878

Englanti keskiajalla

Kuningas Harold Godwinsonin tappio Hastingsin taistelussa vuonna 1066 Normandian herttua Vilhelm II:ta, myöhemmin Vilhelm I Englannin herttua, vastaan ja sitä seurannut Englannin normannien valloitus aiheuttivat merkittäviä muutoksia Britannian historiassa. Vilhelm määräsi Domesday Bookin kirjoitettavaksi. Siinä kartoitettiin koko väestö sekä heidän maansa ja omaisuutensa verojen keräämisen helpottamiseksi.

William hallitsi myös Normandiaa, joka oli tuolloin voimakas herttuakunta Ranskassa. Vilhelm ja hänen aatelistonsa puhuivat ja pitivät hovia anglo-normaniksi sekä Normandiassa että Englannissa. Aristokratia käytti anglo-normanninkieltä vuosisatojen ajan, ja sillä oli suuri vaikutus vanhan englannin kielen kehittymiseen keski-englanniksi.

Englannissa keskiaika oli sotien, sisällissodan, kapinoiden ja monien aatelisten ja kuninkaallisten salaliittojen aikaa. Englannissa oli enemmän kuin tarpeeksi viljaa, maitotuotteita, naudan- ja lampaanlihaa. Kansakunnan kansainvälinen talous perustui villakauppaan, jossa Pohjois-Englannista tuotua villaa myytiin Flanderin tekstiilikauppiaille kankaaksi. Keskiajan ulkopolitiikkaa muokkasivat myös suhteet flaamilaiseen kangaskauppaan. Englantilainen kangaskauppa kehittyi 1400-luvulla, minkä ansiosta myös englantilaiset vaurastuivat.

Henrik II:n valtakaudella kuningas sai jonkin verran valtaa takaisin vapaaherrakunnalta ja kirkolta. Henrikin seuraaja, Rikhard I "Leijonasydän", osallistui kolmanteen ristiretkeen ja puolusti Ranskan alueitaan Ranskan Filip II:ta vastaan. Hänen nuorempi veljensä Johannes, joka seurasi häntä kuninkaana, ei ollut yhtä onnekas; hän menetti Normandian ja monia muita Ranskan alueita. Vuonna 1215 paronit johtivat aseellista kapinaa ja pakottivat hänet allekirjoittamaan Magna Carta -kirjan, jossa asetettiin lailliset rajat kuninkaan henkilökohtaiselle vallalle.

Edvard I:n (1272-1307) hallituskausi oli varsin menestyksekäs. Edward vahvisti hallituksensa valtuuksia ja kutsui koolle Englannin ensimmäisen parlamentin. Hän valloitti Walesin. Hänen poikansa Edward II hävisi Bannockburnin taistelun Skotlantia vastaan.

Musta surma, epidemia, joka levisi koko Eurooppaan ja osaan Aasiaa, saapui Englantiin vuonna 1349 ja tappoi ehkä jopa kolmanneksen väestöstä.

Edvard III antoi maata vaikutusvaltaisille aatelissuvuille, joiden joukossa oli monia kuninkaallisia sukujuuria. Koska maa oli tuohon aikaan yhtä kuin valta, jotkut vaikutusvaltaiset miehet saattoivat nyt yrittää vaatia itselleen kruunua.

Kuva Hastingsin taistelusta (1066) Bayeux'n seinävaatekankaalla.

Tudor-englanti

Ruusujen sodat päättyivät Henrik Tudorin, josta tuli Englannin kuningas Henrik VII, voittoon Bosworthin kentän taistelussa vuonna 1485, jossa Yorkin kuningas Rikhard III sai surmansa.

Hänen poikansa Henrik VIII erosi roomalaiskatolisen kirkon kanssa avioerosta Katariina Aragonialaisesta. Vaikka hänen uskonnollinen kantansa ei ollut täysin protestanttinen, tämä johti Englannin kirkon irtautumiseen roomalaiskatolisesta kirkosta. Seurasi suurten uskonnollisten ja poliittisten levottomuuksien aika ja Englannin uskonpuhdistus.

Henrik VIII:lla oli kolme lasta, jotka kaikki saivat kruunun. Ensimmäinen hallitsija oli Englannin Edvard VI. Vaikka hän oli älykäs, hän oli vasta kymmenvuotias poika noustessaan valtaistuimelle vuonna 1547.

Kun Edvard VI kuoli tuberkuloosiin vuonna 1553, Maria I nousi valtaistuimelle, kun väkijoukot hurrasivat hänelle Lontoossa, ja tuolloin sanottiin, että tämä oli suurin kiintymyksen osoitus Tudorien ajan monarkille. Maria, uskollinen katolilainen, johon Espanjan katolinen kuningas ja Pyhän Rooman keisari Kaarle V oli vaikuttanut suuresti, yritti saada maan palaamaan katolilaisuuteen. Tämä johti 274 protestantin polttamiseen ja hänen kansansa suureen vihaan. Maria menetti Calais'n, viimeisen englantilaisomistuksen Manner-Euroopassa, ja hänestä tuli vielä epäsuositumpi (paitsi katolilaisten keskuudessa) valtakautensa lopulla.

Elisabetin hallituskausi palautti jonkinlaisen järjestyksen Englantiin vuonna 1558. Uskontokysymys, joka oli jakanut maata Henrik VIII:sta lähtien, ratkaistiin Elisabetin uskonnollisella sopimuksella, joka perusti Englannin kirkon pitkälti samassa muodossa kuin se on nykyäänkin.

Orjakauppa, joka teki Britanniasta suuren talousmahdin, alkoi Elisabetista, joka antoi John Hawkinsille luvan aloittaa kaupankäynnin vuonna 1562.

Elisabetin hallitus oli rauhallisempi, lukuun ottamatta pohjoisten kreivien kapinaa vuonna 1569, ja hän pystyi vähentämään vanhan aateliston valtaa ja laajentamaan hallituksensa valtaa. Yksi Englannin sotahistorian kuuluisimmista tapahtumista oli vuonna 1588, kun Espanjan Armada hävisi Sir Francis Draken johtamalle Englannin laivastolle. Elisabetin hallitus teki paljon tehdäkseen hallituksestaan vahvemman ja tehostaakseen common lawa ja hallintoa koko Englannissa.

Kaiken kaikkiaan Tudorien aikaa pidetään tärkeänä, ja se johti moniin kysymyksiin, joihin oli vastattava seuraavalla vuosisadalla Englannin sisällissodan aikana. Näitä olivat kysymykset siitä, kuinka paljon valtaa monarkilla ja parlamentilla tulisi olla ja kuinka paljon toisen tulisi valvoa toista.

Kuningas Henrik VIII


Kuningatar Elisabet

Stuartit ja sisällissota

Elisabet kuoli ilman lapsia, jotka olisivat voineet ottaa kruunun hänen jälkeensä. Hänen lähin miespuolinen protestanttinen sukulaisensa oli Skotlannin kuningas, Stuartin sukuun kuulunut Jaakko VI, joten hänestä tuli Englannin Jaakko I, koko Ison-Britannian saaren ensimmäinen kuningas, vaikka hän hallitsi Englantia ja Skotlantia erillisinä valtioina.

Englannin sisällissota alkoi vuonna 1642 pääasiassa Jaakobin pojan Kaarle I:n ja parlamentin välisten konfliktien vuoksi. Royalistien armeijan tappio parlamentin Uuden mallin armeijalle Nasebyn taistelussa kesäkuussa 1645 tuhosi suurimman osan kuninkaan joukoista. Kaarlen vangitseminen ja oikeudenkäynti johtivat hänen mestaukseensa tammikuussa 1649 Whitehall Gatella Lontoossa. Tasavalta julistettiin, ja Oliver Cromwellista tuli lordi Protector vuonna 1653. Hänen kuoltuaan hänen poikansa Richard Cromwell seurasi häntä virassa, mutta luopui siitä pian. Monarkia palautettiin vuonna 1660, kun Englannissa oli ollut anarkian aikaa, ja kuningas Kaarle II istui jälleen Lontoossa.

Vuonna 1665 Lontooseen iski rutto, ja vuonna 1666 pääkaupunki paloi viiden päivän ajan suuressa tulipalossa, joka tuhosi noin 15 000 rakennusta.

Vuonna 1689 hollantilainen protestantti Vilhelm Oranialainen syrjäytti katolisen kuninkaan Jaakko II:n niin sanotussa kunniakkaassa vallankumouksessa. Skotlannissa ja Irlannissa Jaakko II:lle uskolliset katolilaiset eivät kuitenkaan olleet yhtä tyytyväisiä, ja sitä seurasi sarja verisiä kapinoita. Kapinat jatkuivat aina 1800-luvun puoliväliin asti, jolloin Kaarle Edward Stuart kukistui Cullodenin taistelussa vuonna 1746.

Ensimmäinen unionilaki teki Skotlannista, Englannista ja Walesista yhden maan. Englannin historia tämän vuoden 1707 lain jälkeen on osa Ison-Britannian historiaa.

Kartat rojalistien (punainen) ja parlamenttien (vihreä) hallussa olleista alueista Englannin sisällissodan aikana (1642-1645).