Jimmy Carter

Varhainen elämä

Carter syntyi 1. lokakuuta 1924 Wise Sanitariumissa Plainsissa Georgiassa. Carter oli ensimmäinen Yhdysvaltain presidentti, joka syntyi sairaalassa. Hän oli Bessie Lillian (o.s. Gordy) ja James Earl Carter Sr:n vanhin poika. Hän on etäsukua presidentti Richard Nixonille ja Bill Gatesille. Perhe muutti useita kertoja, kun Carter oli pikkulapsi. Carterit asettuivat asumaan hiekkatielle läheiseen Archeryyn.

Carter kävi Plains High Schoolia vuosina 1937-1941. Hän liittyi myös Future Farmersof America -järjestöön ja kiinnostui koko elämänsä ajan puuntyöstöstä.

Lukion jälkeen Carter kirjoittautui Georgia Southwestern Collegeen Americuksessa, Georgiassa. Hän kävi ylimääräisiä matematiikan kursseja Georgia Techissä.

Laivaston ura

Vuonna 1943 Carter hyväksyttiin Yhdysvaltain laivastoakatemiaan. Akatemiassa ollessaan Carter rakastui Rosalynn Smithiin. He menivät naimisiin pian valmistumisen jälkeen vuonna 1946. Hän oli laivaston Midshipmenin sprinttijalkapalloilija. Carter valmistui 60. sijalta 820 merikapteenin joukosta vuoden 1946 luokassa kandidaatin tutkinnolla ja hänet nimitettiin aliluutnantiksi.

Vuosina 1946-1953 Carter ja Rosalynn asuivat Virginiassa, Havaijilla, Connecticutissa, New Yorkissa ja Kaliforniassa Carterin ollessa Atlantin ja Tyynenmeren laivastoissa. Vuonna 1948 hän aloitti upseerikoulutuksen sukellusvenepalvelua varten. Hänet ylennettiin nuoremmaksi luutnantiksi vuonna 1949.

Vuonna 1952 Carter aloitti työnsä Yhdysvaltain laivaston ydinsukellusveneohjelmassa. Hänet lähetettiin Washingtonissa sijaitsevan atomienergiakomission merivoimien reaktoriosastolle kolmen kuukauden määräaikaiseen palvelukseen, kun Rosalynn muutti lasten kanssa Schenectadyyn, New Yorkiin.

Maaliskuussa 1953 Carter aloitti ydinvoimakoulun, joka oli kuuden kuukauden mittainen ydinvoimaloiden toimintaa käsittelevä kurssi Union Collegessa Schenectadyssa. Carterin isä kuoli, ja hänet vapautettiin aktiivipalveluksesta, jotta hän voisi ottaa vastuulleen perheen maapähkinäyrityksen. Carter lähti aktiivipalveluksesta 9. lokakuuta 1953.

Hän oli laivaston reservissä vuoteen 1961 asti, jolloin hän erosi palveluksesta luutnantin arvossa. Hän sai muun muassa Amerikan kampanjamitalin, toisen maailmansodan voittomitalin, China Service Medal -mitalin ja National Defense Service Medal -mitalin.

Carter Yhdysvaltain laivastossa ollessaan

Maatalouselämä

Carterin isä James kuoli sen jälkeen, kun hänet oli hiljattain valittu Georgian edustajainhuoneeseen. Jimmy, Rosalynn ja heidän kolme poikaansa asuivat vuoden ajan Plainsin julkisessa asuntolassa. Carter on ainoa Yhdysvaltain presidentti, joka on asunut julkisessa asuntolassa ennen virkaanastumistaan. Carter halusi laajentaa perheen maapähkinänviljelyä. Ensimmäisen vuoden sato epäonnistui kuivuuden vuoksi, mutta Carter halusi kuitenkin avata useita pankkilainoja pitääkseen maatilan käynnissä. Samaan aikaan hän kävi myös kursseja ja luki maataloudesta, kun taas Rosalynn opetteli kirjanpitoa, jotta hän voisi hoitaa yrityksen kirjanpitoa. Vaikka he olivat ensimmäisenä vuonna hädin tuskin tappiolla, Carterit kasvattivat yritystä ja menestyivät.

Georgian osavaltion senaattori, 1963-1967

Carter, joka vastusti rotuerottelua, innostui asettumaan ehdokkaaksi maassa vallitsevien rotujännitteiden vuoksi. Vuoteen 1961 mennessä hän oli tunnettu Plainsin yhteisön ja baptistikirkon jäsen sekä Sumterin piirikunnan koululautakunnan puheenjohtaja. Koululautakunnassa Carter puhui rotuerottelua vastaan julkisissa kouluissa.

Vuonna 1962 Carter ilmoitti pyrkivänsä Georgian osavaltion senaattiin. Aluksi tulokset osoittivat Carterin häviävän, mutta tämä johtui Quitmanin piirikunnan demokraattipuolueen puheenjohtajan tekemästä äänestysväärennöksestä. Carter haastoi tulokset; kun petos vahvistettiin, järjestettiin uudet vaalit, jotka hän voitti.

Americuksen kaupungissa pahoinpideltiin mustia mielenosoittajia joukoittain vuodesta 1962 lähtien. Carter oli aluksi hiljaa asiasta. Hän otti kantaa muutamiin kiistanalaisiin kysymyksiin pitämällä puheita lukutaitokokeita ja osavaltion perustuslain muuttamista vastaan. Presidentti Kennedyn salamurhan aikaan Carterille kertoi murhasta hänen maapähkinäliikkeensä asiakas. Myöhemmin Carter kutsui salamurhaa "suurimmaksi iskuksi, jonka olin kärsinyt isäni kuoleman jälkeen".

Kahden vuoden kuluessa hänen suhteensa osavaltion senaattiin toivat hänet osavaltion demokraattiseen toimeenpanevaan komiteaan, jossa hän auttoi kirjoittamaan uudelleen osavaltion puolueen säännöt. Hänestä tuli Länsi-Keski-Georgian suunnittelu- ja kehityskomission puheenjohtaja.

Kun Bo Callaway valittiin Yhdysvaltain edustajainhuoneeseen marraskuussa 1964, Carter halusi asettua ehdolle häntä vastaan seuraavissa kongressivaaleissa. He olivat kiistelleet siitä, mikä kaksivuotinen college laajennettaisiin osavaltion toimesta nelivuotiseksi college-ohjelmaksi. Carter halusi sen menevän hänen alma materiinsa, Georgia Southwestern Collegeen, mutta Callaway halusi rahoituksen menevän Columbuksen keskustaan.

Carter valittiin uudelleen vuonna 1964 toiselle kaksivuotiskaudelle. Osavaltion senaatissa hän toimi jonkin aikaa sen koulutusvaliokunnan puheenjohtajana ja toisen kautensa loppupuolella myös budjettivaliokunnan jäsenenä. Ennen kautensa päättymistä hän työskenteli lakiesityksen parissa, jolla laajennettiin osavaltion laajuista koulutusrahoitusta ja saatiin Georgia Southwestern -yliopistolle nelivuotinen koulutusohjelma. Kauden viimeisenä päivänä hän ilmoitti pyrkivänsä Yhdysvaltain edustajainhuoneeseen.

Yhdysvaltain edustaja Bo Callaway oli Carterin poliittinen vihollinen tämän uran alkuvaiheessa.

Kuvernöörikampanjat 1966 ja 1970

Aluksi Carter asettui ehdolle Georgian kolmannelle kongressialueelle vuonna 1966 Bo Callawayta vastaan. Callaway kuitenkin luopui ehdokkuudesta ja päätti sen sijaan pyrkiä Georgian kuvernööriksi. Callaway oli juuri vaihtanut demokraattipuolueesta republikaaniseen puolueeseen vuonna 1964. Carter päätti myöhemmin itse pyrkiä kuvernööriksi. Demokraattien esivaaleissa hän asettui epäonnistuneesti ehdolle liberaalia entistä kuvernööriä Ellis Arnallia ja konservatiivista segregaation kannattajaa Lester Maddoxia vastaan.

Kuvernööri Maddox ei saanut asettua ehdolle toiselle peräkkäiselle kaudelle kuvernööriksi vuonna 1970. Entisestä kuvernööristä Carl Sandersista tuli Carterin päävastustaja demokraattien esivaaleissa vuonna 1970. Carter kallistui näissä esivaaleissa aiempaa konservatiivisemmin.

Syyskuussa Carter johti Sandersia ensimmäisessä äänestyksessä 49-38 prosentilla, mikä johti toiseen kierrokseen. Carter voitti demokraattien ehdokkuuden 59 prosentilla äänistä, kun Sanders sai 40 prosenttia. Yleisvaaleissa Carter voitti republikaanisen Hal Suitin, joka sai 59 prosenttia äänistä, kun Suitin osuus oli 40 prosenttia.

Vuoden 1970 kuvernöörinvaalien tulokset. Carter on sininen ja Puku on punainen

Georgian kuvernööri, 1971-1975

Carterista tuli Georgian 76. kuvernööri 12. tammikuuta 1971. Virkaanastujaispuheessaan hän sanoi, että "rotusyrjinnän aika on ohi. ... Kenenkään köyhän, maaseudulla asuvan, heikon tai mustan ihmisen ei pitäisi koskaan joutua kantamaan ylimääräistä taakkaa siitä, että häneltä riistetään mahdollisuus koulutukseen, työhön tai yksinkertaiseen oikeuteen". Time julkaisi toukokuun 1971 numerossa jutun tuona vuonna valituista edistyksellisistä "uuden etelän" kuvernööreistä. Lehden kannessa oli Carterin kuva.

Lester Maddoxista, jonka Carter korvasi kuvernöörinä, tuli kuvernööriluutnantti. Richard Russell Jr. , joka oli tuolloin Yhdysvaltain senaatin väliaikainen puhemies, kuoli virassaan Carterin toisen virkaviikon aikana. Carter nimitti osavaltion demokraattisen puolueen puheenjohtajan David H. Gambrellin Russellin tilalle senaattiin.

Carter halusi laajentaa kuvernöörin toimivaltaa ja samalla helpottaa osavaltion hallinnon toimintaa. Hän kannatti lakiehdotusta, jonka mukaan hän voi ehdottaa toimeenpanovallan uudelleenjärjestelyjä ja pakottaa äänestämään niistä. Suunnitelma esitettiin tammikuussa 1972, mutta se sai kielteisen vastaanoton lainsäätäjissä. Kahden viikon neuvottelujen jälkeen se kuitenkin hyväksyttiin. Hän sulautti noin 300 valtion virastoa 22 virastoksi.

Huhtikuussa 1971 Carterilta kysyttiin televisiossa, kannattaisiko hän vaatimusta, jonka mukaan Georgian kuvernööriehdokkaiden ja varakuvernööriehdokkaiden olisi asetuttava samalle listalle. Hän vastasi: "En ole koskaan ajatellut, että tarvitsisimme Georgiassa kuvernööriluutnanttia. Kuvernööriluutnantti on osa toimeenpanevaa hallintoa, ja olen aina ollut sitä mieltä - siitä lähtien, kun olin osavaltion senaatissa - että toimeenpanovallan pitäisi olla erillään". Heinäkuussa 1971 Carter ilmoitti Columbuksessa Georgiassa esiintyessään suunnitelmistaan perustaa Georgian ihmisoikeusneuvosto, joka pyrkisi ratkaisemaan osavaltion ongelmia ennen mahdollisia väkivaltaisuuksia.

Tammikuussa 1972 Carter halusi osavaltion lainsäätäjän myöntävän rahoitusta varhaislapsuuden kehittämisohjelmalle sekä vankiloiden uudistusohjelmia ja 48 miljoonan palkkaveroja lähes kaikille osavaltion työntekijöille. Huhtikuussa 1972 Carter matkusti Latinalaiseen ja Etelä-Amerikkaan mahdollisen kauppasopimuksen tekemiseksi Georgian kanssa. Carter kertoi tavanneensa Brasilian presidentin Emílio Garrastazu Médicin. Monet vertasivat häntä presidentti Kennedyyn.

Carter lisäsi mustien osavaltion työntekijöiden, tuomareiden ja hallituksen jäsenten määrää. Hän asetti Martin Luther King Jr:n muotokuvat Capitol-rakennukseen, vaikka Ku Klux Klan protestoi seremoniaa vastaan. Tammikuussa 1973 Floridan kuvernöörin Reubin Askewin kanssa televisiossa esiintyessään Carter sanoi kannattavansa perustuslain muutosta, jolla kiellettäisiin bussikuljetukset, jotta koulujen erottelun purkaminen nopeutuisi. Hän tuki yhdessä George Wallacen kanssa bussikuljetusten vastaista päätöslauselmaa vuoden 1971 kansallisessa kuvernöörikonferenssissa, jota Carter myös isännöi. Carter allekirjoitti uuden kuolemanrangaistuslain sen jälkeen, kun Yhdysvaltain korkein oikeus oli hylännyt sen. Carter katui myöhemmin kuolemanrangaistuksen tukemista sanoen: "En nähnyt sen epäoikeudenmukaisuutta niin kuin nyt".

Carter halusi lainsäätäjän läpi uudistuksia, jotka antaisivat yhtä paljon valtion tukea Georgian rikkaiden ja köyhien alueiden kouluille. Hän auttoi luomaan keskuksia kehitysvammaisille lapsille ja koulutusohjelmia vangeille. Hän laati myös ohjelman, jonka mukaan liittovaltion tuomareiden nimittäminen perustui heidän kokemukseensa eikä poliittiseen puolueeseen.

Kiistanalaisessa päätöksessä hän torjui veto-oikeudellaan suunnitelman padon rakentamisesta Georgian Flint-joelle. Hän väitti, että Yhdysvaltain armeijan insinöörilaitos ei antanut oikeita lukuja hankkeen kustannuksista ja sen vaikutuksista alueeseen. Veto-oikeudesta tuli suosittu ympäristönsuojelijoiden keskuudessa koko maassa.

Carter ei saanut asettua ehdolle uudelleenvaaleihin vaalikauden rajoitusten vuoksi. Mahdollista presidenttiehdokkuutta silmällä pitäen Carter osallistui kansalliseen politiikkaan ja julkisiin esiintymisiin. Hän oli valtuutettuna demokraattien vuoden 1972 kansalliskokouksessa, jossa Carter toivoi pääsevänsä George McGovernin vastaehdokkaaksi. Hän tuki senaattori Henry "Scoop" Jacksonia, jotta hän voisi ottaa etäisyyttä George Wallaceen.

Toukokuussa 1973 Carter varoitti demokraattista puoluetta tekemästä Watergate-skandaalista poliittista kysymystä.

Vuoden 1972 presidentinvaalien aikana Carter halusi George McGovernin vastaehdokkaaksi...


Kuvernööri Carter ja Floridan kuvernööri Reubin Askew, 1971


Carterin virallinen muotokuva Georgian kuvernöörinä, 1971.

1976 presidentinvaalikampanja

Demokraattien esivaalit

Joulukuun 12. päivänä 1974 Carter ilmoitti ehdokkuudestaan Yhdysvaltain presidentiksi National Press Clubissa Washingtonissa. Hän puhui eriarvoisuudesta, optimismista ja muutoksesta.

Kun Carter osallistui demokraattisen puolueen presidentinvaaliehdokkuuteen, hänellä ei katsottu olevan juurikaan mahdollisuuksia tunnetumpia poliitikkoja vastaan. Maaliskuun puoliväliin 1976 mennessä Carter oli kuitenkin jo edellä demokraattien presidenttiehdokkuutta tavoittelevia aktiivisia ehdokkaita, ja hän johti presidentti Fordia muutamalla prosenttiyksiköllä. Carter julkaisi kesäkuussa 1976 julkaisun Why Not the Best? (Miksi ei paras?), jonka tarkoituksena oli esitellä itsensä amerikkalaiselle yleisölle.

Carter nousi ennakkosuosikiksi jo varhaisessa vaiheessa voittamalla Iowan vaalikampanjat ja New Hampshiren esivaalit. Hän käytti kaksitahoista strategiaa: etelässä Carter esiintyi maltillisena ehdokkaana ja pohjoisessa Carter oli konservatiivisten kristittyjen ja maaseudun äänestäjien suosikki. Hän oli matkustanut yli 80 000 kilometriä (50 000 mailia), käynyt 37 osavaltiossa ja pitänyt yli 200 puhetta ennen kuin kukaan muu ehdokas oli tullut mukaan kisaan. Carter voitti lopulta 30 osavaltiota ja sai yhteensä 6 235 609 (39,2 %) ääntä. Hänet nimitettiin virallisesti demokraattien presidenttiehdokkaaksi kansallisessa puoluekokouksessa, ja hänen vastaehdokkaakseen valittiin Yhdysvaltain senaattori Walter Mondale Minnesotasta.

Presidentinvaalikampanjansa aikana huhtikuussa 1976 Carter vastasi haastateltavalle: "Minulla ei ole mitään sellaista yhteisöä vastaan, joka yrittää säilyttää naapurustonsa etnisen puhtauden". Hänen huomautuksensa oli osoitus avoimia asuntoja koskevien lakien tuesta.

Carterin kampanjansa aikana esittämiin kannanottoihin kuuluivat muun muassa kongressikampanjoiden julkinen rahoitus, liittovaltion kuluttajansuojaviraston perustaminen, erillisen opetusministeriön perustaminen, rauhansopimuksen allekirjoittaminen Neuvostoliiton kanssa ydinaseiden käyttöä vastaan, puolustusbudjetin pienentäminen, rikkaiden verojen korottaminen ja keskiluokan verojen pienentäminen, useiden muutosten tekeminen sosiaaliturvalakiin ja tasapainoinen budjetti toimikautensa loppuun mennessä.

Vuoden 1976 parlamenttivaalit

Carter ja presidentti Gerald Ford kävivät vuoden 1976 vaalien aikana kolme televisioväittelyä. Väittelyt olivat ensimmäiset presidentinvaalikeskustelut sitten vuoden 1960.

Playboyn RobertScheer haastatteli Carteria marraskuun 1976 numeroon, joka ilmestyi pari viikkoa ennen vaaleja. Keskustellessaan uskontonsa näkemyksestä ylpeyteen Carter sanoi: "Olen katsonut monia naisia himokkaasti. Olen tehnyt aviorikoksen sydämessäni monta kertaa". Hän sanoi myös toisessa haastattelussa, ettei häntä haittaa, jos ihmiset sanovat sanaa "vittu". Tämä sai median arvostelemaan ajatusta siitä, pitäisikö poliitikkojen erottaa poliittiset kampanjat ja yksityinen intiimielämä toisistaan.

Carter aloitti kisan johtoasemassa Fordiin nähden, joka kavensi eroa kampanjan aikana, mutta hävisi Carterille niukasti 2. marraskuuta 1976. Carter voitti kansanäänestyksen 50,1 prosentilla Fordin 48,0 prosenttiin nähden, ja hän sai 297 valitsijamiesääntä Fordin 240 äänestäessä. Carter voitti vähemmän osavaltioita kuin Ford: Carter voitti 23 osavaltiota, kun Ford voitti 27.

Vuoden 1976 vaalien vaalikartta


Carter ja presidentti Gerald Ford väittelevät Philadelphiassa.


Demokraattisen puolueen presidentinvaalien esivaalien kampanjaesite

Puheenjohtajuus, 1977-81

Carter vihittiin presidentiksi 20. tammikuuta 1977.

Kotimaan politiikat

Energiakriisi

Huhtikuun 18. päivänä 1977 Carter piti televisiopuheen, jossa hän julisti, että Yhdysvaltain energiakriisi 1970-luvulla oli kuin sota. Hän kannatti kaikkien amerikkalaisten energiansäästöä ja lisäsi Valkoiseen taloon aurinkolämpöpaneelit. Hän käytti villapaitoja, koska hän laski Valkoisen talon lämpöä. Elokuun 4. päivänä 1977 Carter allekirjoitti vuoden 1977 energiaministeriön organisaatiolain (Department of Energy Organization Act of 1977), jolla perustettiin energiaministeriö, ensimmäinen uusi kabinettivirka yhteentoista vuoteen. Allekirjoitustilaisuudessa Carter sanoi, että nykyinen "energiapulan kriisi" sai hänet perustamaan energiaministeriön. Syyskuussa 1977 pidetyn lehdistötilaisuuden alussa Carter sanoi, että edustajainhuone oli "hyväksynyt lähes kaiken" energia-alan ehdotuksen. Seuraavassa kuussa, 13. lokakuuta, Carter totesi uskovansa senaatin kykyyn hyväksyä energiauudistusta koskeva lakiehdotus ja sanoi, että "tärkein sisäpoliittinen kysymys, jonka kohtaamme virassa ollessani", oli energiakriisi.

Tammikuun 12. päivänä 1978 Carter sanoi lehdistötilaisuudessa, että hänen energiauudistusehdotuksestaan ei käyty keskusteluja ja että kongressi ei ollut kunnioittava. Huhtikuun 11. päivänä 1978 pidetyssä lehdistötilaisuudessa Carter sanoi, että hänen suurin yllätyksensä "pettymyksen luonteinen" presidentiksi tulonsa jälkeen oli se, että kongressilla oli vaikeuksia hyväksyä energiauudistuslakiehdotusta.

Carter ehdotti 1. maaliskuuta 1979 kongressin pyynnöstä bensiinin säännöstelysuunnitelmaa. Huhtikuun 5. päivänä hän piti puheen, jossa hän korosti energiansäästön merkitystä. Huhtikuun 30. päivän lehdistötilaisuudessa Carter sanoi, että oli tärkeää, että edustajainhuoneen kauppakomitea hyväksyisi bensiinin säännöstelysuunnitelman, ja kehotti kongressia hyväksymään useita muita hänen ehdottamiaan energiansäästösuunnitelmia. Heinäkuun 15. päivänä 1979 Carter piti valtakunnallisesti televisioidun puheen, jossa hän sanoi kriisin olevan "luottamuskriisi" Yhdysvaltain kansan keskuudessa. Puhe sai amerikkalaisilta kielteisiä reaktioita. mieleenpainuvia ristiriitaisia reaktioita Ihmiset arvostelivat Carteria siitä, ettei hän tehnyt tarpeeksi kriisin ratkaisemiseksi, koska heidän mielestään hän oli liian riippuvainen amerikkalaisista.

EPA Love Canal Superfund

Vuonna 1978 Carter julisti liittovaltion hätätilan Love Canalin lähistölle Niagaran putousten kaupungissa New Yorkissa. Yli 800 perhettä evakuoitiin naapurustosta, joka oli rakennettu myrkyllisen jätteen kaatopaikan päälle. Superfund-laki luotiin tilanteen johdosta. Carter sanoi, että eri puolilla maata oli useita muita "Love Canals" -kanavia ja että tällaisten vaarallisten kaatopaikkojen löytäminen oli "yksi nykyaikamme karmeimmista löydöistä".

Talous

Carterin presidenttikaudella oli kaksi taloushistoriaa: kahden ensimmäisen vuoden aikana jatkettiin elpymistä vuosien 1973-75 vakavasta lamasta ja kahden viimeisen vuoden aikana inflaatio oli kaksinumeroinen, korot olivat erittäin korkeat, öljypula oli paha ja talouskasvu hidasta. Vuosina 1977 ja 1978 luotiin miljoonia uusia työpaikkoja osittain 30 miljardin dollarin talouden elvytyslainsäädännön ansiosta.

Vuoden 1979 energiakriisi päätti kuitenkin tämän kasvukauden, ja inflaation ja korkojen noustessa talouskasvu, työpaikkojen luominen ja kuluttajien luottamus heikkenivät nopeasti. Äkillinen bensiinipula kesälomakauden 1979 alkaessa pahensi ongelmaa.

Sääntelyn purkaminen

Carter allekirjoitti lentoyhtiöiden sääntelyn purkamista koskevan lain 24. lokakuuta 1978. Lain päätarkoituksena oli poistaa kaupallisen ilmailun hinnoista, reiteistä ja markkinoille pääsystä (uusien lentoyhtiöiden) valtion valvonta. Siviili-ilmailuviraston (Civil Aeronautics Board) sääntelyvaltuudet poistettiin. Laki ei poistanut FAA:n sääntelyvaltuuksia kaikkien lentoyhtiöiden turvallisuuteen liittyvien näkökohtien osalta.

Vuonna 1979 Carter vapautti Yhdysvaltain olutteollisuuden sääntelyn ja teki maltaiden, humalan ja hiivan myynnin amerikkalaisille kotipanimoille lailliseksi ensimmäistä kertaa sitten kieltolain alkamisen Yhdysvalloissa. Tämä Carterin sääntelyn purkaminen johti kotioluen valmistuksen lisääntymiseen 1980- ja 1990-luvuilla, ja 2000-luvulle tultaessa.

Terveydenhuolto

Presidenttikampanjansa aikana Carter halusi terveydenhuollon uudistusta.

Carterin virassa ollessaan tekemiin terveydenhuoltoa koskeviin ehdotuksiin kuuluivat huhtikuussa 1977 tehty ehdotus pakollisista terveydenhuoltokustannuksista ja kesäkuussa 1979 tehty ehdotus yksityisen sairausvakuutuksen kattavuudesta. Carter näki kesäkuun 1979 ehdotuksen jatkavan presidentti Harry Trumanin aikaansaamaa edistystä amerikkalaisessa terveydenhuollossa ja presidentti Lyndon B. Johnsonin aikana käyttöön otettuja Medicare- ja Medicaid-järjestelmiä. Huhtikuun 1977 pakollisia terveydenhuoltokustannuksia koskeva ehdotus hyväksyttiin senaatissa, mutta edustajainhuone ei hyväksynyt sitä myöhemmin.

Vuonna 1978 Carterilla oli myös tapaamisia Kennedyn kanssa terveydenhuoltolakia varten, mutta ne eivät onnistuneet. Carter sanoi myöhemmin Kennedyn erimielisyyksien pilanneen Carterin pyrkimykset luoda terveydenhuoltojärjestelmä maalle.

Koulutus

Kauden alussa Carter teki yhteistyötä kongressin kanssa opetusministeriön perustamiseksi. Helmikuun 28. päivänä 1978 Valkoisessa talossa pitämässään puheessa Carter totesi: "Koulutus on aivan liian tärkeä asia, jotta se voitaisiin hajottaa hajanaisesti hallituksen eri osastojen ja virastojen kesken, joilla on usein kiireisiä ja toisinaan hallitsevia huolenaiheita". Helmikuun 8. päivänä 1979 Carterin hallinto julkisti pääpiirteittäin suunnitelmansa opetusministeriön perustamiseksi. Lokakuun 17. päivänä 1979 Carter allekirjoitti virallisesti lain, jolla perustettiin Yhdysvaltojen opetusministeriö.

Carter laajensi Head Start -ohjelmaa lisäämällä siihen 43 000 lasta ja perhettä. Marraskuun 1. päivänä 1980 pitämässään puheessa Carter sanoi, että hänen hallintonsa oli laajentanut Head Start -ohjelman koskemaan myös siirtolaislapsia ja että hän "työskentelee parhaillaan kovasti senaattori Lloyd Bentsenin ja edustaja Kika de la Garzan kanssa, jotta rajaseuduilla olisi käytettävissä jopa 45 miljoonaa dollaria liittovaltion varoja, joilla autettaisiin koulujen rakentamisessa niiden meksikolaisten koululaisten lukumäärän kasvattamiseksi, jotka oleskelevat täällä laillisesti".

Ulkopolitiikka

Torrijos-Carterin sopimukset

Syyskuussa 1977 Carter ja kenraali Omar Torrijos allekirjoittivat Panaman kanavasopimuksen. Sopimuksilla taattiin, että Panama saisi Panaman kanavan hallinnan vuoden 1999 jälkeen, jolloin Yhdysvallat ei enää hallitsisi kanavaa vuodesta 1903 lähtien. Tässä ensimmäisessä sopimuksessa sanottiin, että Yhdysvalloilla oli pysyvä oikeus puolustaa kanavaa kaikilta uhkilta, jotka saattaisivat puuttua siihen. Toisessa sopimuksessa sanottiin, että Panama ottaisi kanavan toiminnot kokonaan hallintaansa ja olisi ensisijaisesti vastuussa sen puolustuksesta. Konservatiivit RonaldReagan, Strom Thurmond ja Jesse Helms arvostelivat sopimusta sanomalla, että Carter piiritti amerikkalaisen voimavaran.

Israel ja Egypti

Syyskuussa 1978 Carter teki Camp Davidissa useita poliittisia sopimuksia Egyptin presidentin Anwar Sadatin ja Israelin pääministerin Menachem Beginin välillä. Kaksi puitesopimusta allekirjoitettiin Valkoisessa talossa, ja Carter oli niiden todistajana. Toinen näistä puitesopimuksista (A Framework for the Conclusion of a Peace Treaty between Egypt and Israel) johti suoraan Egyptin ja Israelin väliseen rauhansopimukseen vuonna 1979.

Historiantutkija Jørgen Jensehaugen väitti, että Carterin lähtiessä tammikuussa 1981 hän:

oli oudossa asemassa - hän oli yrittänyt rikkoa Yhdysvaltojen perinteistä politiikkaa, mutta päätynyt täyttämään tuon perinteen tavoitteet, jotka olivat olleet arabiliiton hajottaminen, palestiinalaisten sivuuttaminen, liittoutuminen Egyptin kanssa, Neuvostoliiton heikentäminen ja Israelin turvaaminen.

Afrikka

Lokakuun 4. päivänä 1977 Yhdistyneiden Kansakuntien afrikkalaisille virkamiehille pitämässään puheessa Carter totesi Yhdysvaltojen olevan kiinnostunut "näkemään vahvan ja vauraan Afrikan, jossa mahdollisimman suuri osa hallinnon hallinnosta on maanne asukkaiden käsissä". Myöhemmin samassa kuussa pidetyssä lehdistötilaisuudessa Carter kertoi, että Yhdysvallat halusi "tehdä yhteistyötä Etelä-Afrikan kanssa Namibian ja Zimbabwen rauhanuhkien torjumiseksi" ja rotukysymysten, kuten apartheidin, lopettamiseksi.

Carter vieraili Nigeriassa 31. maaliskuuta-3. huhtikuuta 1978, ja Carterin hallinto yritti matkan aikana korjata suhteita Nigeriaan. Hän oli ensimmäinen Nigeriassa vieraillut Yhdysvaltain presidentti. Carter halusi luoda rauhan Rhodesiaan.

Toukokuun 16. päivänä 1979 senaatti äänesti presidentti Carterin puolesta, joka poisti Rhodesian vastaiset talouspakotteet, ja sekä Rhodesia että Etelä-Afrikka pitivät äänestystä "mahdollisesti kohtalokkaana iskuna diplomatialle, jota Yhdysvallat ja Britannia ovat harjoittaneet alueella kolmen vuoden ajan, ja pyrkimyksille päästä kompromissiin Salisburyn johtajien ja sissien välillä".

Iranin panttivankikriisi

Marraskuun 15. päivänä 1977 Carter sanoi, että hänen hallintonsa jatkaisi myönteisiä suhteita Yhdysvaltojen ja Iranin välillä, ja kutsui maata "vahvaksi, vakaaksi ja edistykselliseksi".

Marraskuun 4. päivänä 1979 joukko iranilaisia opiskelijoita valtasi Yhdysvaltojen Teheranin suurlähetystön. Opiskelijat tukivat Iranin vallankumousta. Viisikymmentäkaksi amerikkalaista diplomaattia ja kansalaista pidettiin panttivankeina seuraavat 444 päivää, kunnes heidät lopulta vapautettiin heti sen jälkeen, kun Ronald Reagan oli korvannut Carterin presidenttinä 20. tammikuuta 1981. Kriisin aikana Carter ei poistunut Valkoisesta talosta yli 100 päivään. Kuukauden kuluttua tapauksesta Carter ilmoitti suunnitelmistaan ratkaista kiista ilman "mitään sotilaallisia toimia, jotka aiheuttaisivat verenvuodatusta". Huhtikuun 7. päivänä 1980 Carter antoi toimeenpanomääräyksen 12205, jolla lisättiin Iranin vastaisia talouspakotteita, ja ilmoitti kabinettinsa jäsenten ja Yhdysvaltain hallituksen toteuttamista lisätoimenpiteistä, jotka hän katsoi tarpeellisiksi turvallisen vapauttamisen varmistamiseksi. Huhtikuun 24. päivänä 1980 Carter määräsi operaation Kotkankynsi yrittäessään vapauttaa panttivangit. Operaatio epäonnistui, jolloin kahdeksan amerikkalaista sotilasta kuoli ja kaksi lentokonetta tuhoutui.

Neuvostoliitto

Helmikuun 8. päivänä 1977 Carter ilmoitti haluavansa, että Neuvostoliitto tekisi Yhdysvaltojen kanssa yhteistyötä "kattavan kiellon laatimiseksi kaikkien ydinkokeiden lopettamiseksi" ja että hän kannatti sitä, että Neuvostoliitto lopettaisi RSD-10 Pioneerin käyttöönoton. Kesäkuun 13. päivänä pidetyssä konferenssissa Carter ilmoitti, että Yhdysvallat "aloittaa tällä viikolla tiiviin yhteistyön Neuvostoliiton kanssa" ja neuvottelee Neuvostoliiton kanssa Intian valtameren demilitarisoinnista seuraavalla viikolla alkaen. Uutistilaisuudessa 30. joulukuuta Carter sanoi, että Yhdysvallat ja Neuvostoliitto ovat edistyneet huomattavasti pitkän luettelon tärkeiden kysymysten käsittelyssä. Puheet kattavasta testikieltosopimuksesta johtivat siihen, että Carter ja Leonid Brežnev allekirjoittivat strategisten aseiden rajoittamista koskevan toisen sopimuksen 18. kesäkuuta 1979.

Nur Muhammad Tarakin johtamat kommunistit kaappasivat vallan Afganistanissa 27. huhtikuuta 1978. Huhtikuussa 1979 puhjenneen kansannousun jälkeen Khalqin kilpailija Hafizullah Amin syrjäytti Tarakin syyskuussa. Joulukuuhun mennessä Aminin hallitus oli menettänyt suurimman osan maasta, mikä sai Neuvostoliiton hyökkäämään Afganistaniin. Carter yllättyi hyökkäyksestä. Lännessä Neuvostoliiton hyökkäystä Afganistaniin pidettiin uhkana maailmanlaajuiselle turvallisuudelle. Maihinnousun jälkeen Carter piti Neuvostoliittoa vaarallisena. Televisiopuheessaan hän ilmoitti Neuvostoliittoa koskevista pakotteista. Hän asetti Neuvostoliittoon suuntautuville viljatoimituksille kauppasaarron. Carter kehotti myös boikotoimaan vuoden 1980 kesäolympialaisia Moskovassa. Britannian pääministeri Margaret Thatcher tuki Carterin kovaa linjaa. Vuoden 1980 alussa Carter loi ohjelman mujahideenien aseistamiseksi. Neuvostoliitto ei kyennyt torjumaan kapinaa ja vetäytyi Afganistanista vuonna 1989.

Etelä-Korea

Maaliskuun 9. päivänä 1977 pidetyssä lehdistötilaisuudessa Carter kannatti amerikkalaisten joukkojen vetämistä Etelä-Koreasta ja totesi, että hän halusi, että Etelä-Korealla olisi lopulta "riittävät maavoimat, jotka Etelä-Korean hallitus omistaa ja joita se valvoo, jotta se voisi suojella itseään Pohjois-Korean tunkeutumista vastaan". Korkeat sotilasviranomaiset arvostelivat Carterin joukkojen vetämistä. Toukokuun 26. päivänä Carter sanoi lehdistötilaisuudessa, että hän uskoi Etelä-Korean pystyvän puolustautumaan konfliktitilanteessa amerikkalaisten joukkojen pienemmästä määrästä huolimatta. Kesäkuun 30. päivästä heinäkuun 1. päivään 1979 Carter tapasi Etelä-Korean presidentin Park Chung-heen Sinisessä talossa.

Vuoden 1980 presidentinvaalit

Demokraattien esivaalihaaste

Carter sanoi, että demokraattisen puolueen liberaalisiipi ei tukenut hänen politiikkaansa eniten. Hänen mukaansa se johtui Ted Kennedyn suunnitelmasta korvata hänet presidenttinä. Kennedy ilmoitti ehdokkuudestaan marraskuussa 1979. Kennedy yllätti kannattajansa käymällä heikon kampanjan, ja Carter voitti suurimman osan esivaaleista ja voitti uudelleen nimityksen. Kennedy antoi kuitenkin Carterille syksyn vaaleissa heikon tuen liberaalidemokraateilta. Carter ja varapresidentti Walter Mondale asetettiin virallisesti ehdolle New Yorkissa pidetyssä demokraattien kansalliskokouksessa.

Yleiset vaalit

Carterin uudelleenvalintakampanja vuonna 1980 oli yksi vaikeimmista. Hän kohtasi voimakkaita haasteita oikealta (republikaanien Ronald Reagan), keskustasta (riippumaton John B. Anderson) ja vasemmalta (demokraattien Ted Kennedy). Hänen kampanjapäällikkönsä ja entinen nimityssihteeri Timothy Kraft luopui tehtävästään noin viisi viikkoa ennen vaaleja, koska häntä syytettiin kokaiinin käytöstä. Carter ja Reagan osallistuivat 28. lokakuuta vaalikauden ainoaan presidentinvaalikeskusteluun. Vaikka Reagan hävisi aluksi Carterille useita pisteitä, hänen mielipidemittauksensa nousivat väittelyn jälkeen.

Carter hävisi uudelleenvalintakilpailunsa Ronald Reaganille murskavoitolla. Reagan sai 489 valitsijamiesääntä ja Carter 49 ääntä. Vaalien jälkeen Carter sanoi, että vaalitulos loukkasi häntä.

Carter ja tuleva presidentti Ronald Reagan ennen Reaganin vannomista virkavalaan, tammikuu 1981.


Senaattori Ted Kennedy ja Carter vuonna 1977. Kennedy oli myöhemmin Carterin ensisijainen haastaja vuonna 1980.


Carter ja Leonid Brežnev allekirjoittavat strategisten aseiden rajoittamista koskevat neuvottelut.


Carter lehdistötilaisuudessa puhumassa Iranin panttivankikriisistä, syyskuu 1980.


Carter ja Nigerian presidentti Olusegun Obasanjo, huhtikuu 1978.


Johtajat Camp Davidin sopimusten allekirjoittamisen yhteydessä, 1978.


Toista mediaa Carter puhuu Panaman kanavasopimuksesta, syyskuu 1977.


Carter ilmoittaa suunnitelmistaan perustaa opetusministeriö, syyskuu 1978.


Carter ja entiset presidentit Richard Nixon ja Gerald Ford, tammikuu 1978.


Carter allekirjoitti lentoyhtiöiden sääntelyn purkamista koskevan lain vuonna 1978.


Carter vaimonsa Rosalynnin ja tyttärensä Amyn kanssa


Carter ja Saksan liittokansleri Helmut Schmidt, heinäkuu 1977


Carter ja pääministeri Takeo Fukuda vuonna 1977

Puheenjohtajakauden jälkeen

Pian sen jälkeen, kun Carter oli hävinnyt uudelleenvalintakilpailunsa, hän kertoi Valkoisen talon lehdistölle haluavansa, että hänen eläkkeelle jäämisensä olisi samanlainen kuin Harry S. Trumanin eläkkeelle jäämisen, eikä hän käyttäisi julkista elämäänsä rikastumiseen. Lokakuussa 1986 hänen presidentin kirjastonsa avattiin Atlantassa, Georgiassa.

Carter rakensi koteja Sandy-hurrikaanin jälkimainingeissa ja teki yhteistyötä entisten presidenttien kanssa One America Applen kanssa auttaakseen hurrikaani Harveyn ja Irman uhreja Persianlahden rannikolla ja Teksasin yhteisöissä.

Carter osallistui presidentin kirjastonsa sekä presidenttien Ronald Reaganin, George H. W. Bushin, Bill Clintonin ja George W. Bushin kirjastojen vihkiäisiin. Hän piti muistopuheet Coretta Scott Kingin, Gerald Fordin, Theodore Hesburghin ja John Lewisin hautajaisissa. Hän on osallistunut jokaisen entisen presidentin valtiollisiin hautajaisiin sen jälkeen, kun hän jätti virkansa: Nixonin vuonna 1994, Reaganin vuonna 2004, Fordin vuonna 2006 ja Bush vanhemman vuonna 2018. Kun hän meni Donald Trumpin virkaanastujaisiin vuonna 2017, hänestä tuli vanhin entinen presidentti, joka on mennyt virkaanastujaisiin.

Carter Center

Vuonna 1982 Carter perusti Carter Centerin, joka on valtiosta riippumaton ja voittoa tavoittelematon järjestö, jonka tarkoituksena on levittää ihmisoikeuksia ja lopettaa inhimillinen kärsimys. Hän halusi auttaa parantamaan ihmisten elämänlaatua yli 80 maassa.

Diplomatia

Vuonna 1994 presidentti Bill Clinton halusi Carterin apua Pohjois-Korean rauhanoperaatiossa. Carter neuvotteli yhteisymmärryksen Kim Il-sungin kanssa, jonka kanssa hän hahmotteli sopimuksen. Carter matkusti Pohjois-Koreaan auttamaan Aijalon Gomesin vapauttamisessa elokuussa 2010 ja neuvotteli onnistuneesti hänen vapauttamisestaan. Vuonna 2017 Carter kertoi, että hän oli tarjoutunut Trumpin hallinnolle diplomaattiseksi lähettilääksi Pohjois-Koreaan auttamaan rauhansopimuksen aikaansaamisessa.

Lokakuussa 1984 Carter nimitettiin Perun kunniakansalaiseksi. Carter tuki maan vaaleja vuonna 2001 ja tarjosi tukea Perun hallitukselle tavattuaan Perun presidentin Alan Garcían huhtikuussa 2009.

Helmikuussa 1986 käymissään keskusteluissa Tomás Borgen kanssa Carter auttoi edistämään toimittaja Luis Moran ja työväenliikkeen johtajan Jose Altamiranon vapauttamista kiertämällä Nicaraguaa kolmen päivän ajan.

Carter teki Kuuban-kiertueen toukokuussa 2002, jolloin hän tapasi Fidel Castron Carter kiersi Kuubassa uudelleen kolmen päivän ajan maaliskuussa 2011.

Carterin diplomaattisiin ponnisteluihin Lähi-idässä kuuluivat syyskuussa 1981 pidetty tapaaminen Israelin pääministerin Menachem Beginin kanssa, maaliskuussa 1983 tehty Egyptin-kiertue, johon kuului tapaaminen Palestiinan vapautusjärjestön jäsenten kanssa, ja joulukuussa 2008 pidetty tapaaminen Syyrian presidentin Bashar al-Assadin kanssa.

Carter matkusti Syyriaan huhtikuussa 2008, laski seppeleen Jasser Arafatin haudalle Ramallahissa ja kielsi, että Bushin hallinto olisi ottanut häneen yhteyttä Hamasin johtajien tapaamisesta.

Heinäkuussa 2007 Carter liittyi Nelson Mandelan seuraan Johannesburgissa, Etelä-Afrikassa, ilmoittaakseen osallistumisestaan The Elders -ryhmään, joka koostuu riippumattomista globaaleista johtajista, jotka työskentelevät yhdessä rauhan- ja ihmisoikeuskysymysten parissa. Carter halusi matkustaa Zimbabween edistämään ihmisoikeuksia marraskuussa 2008, mutta presidentti Robert Mugaben hallitus esti sen.

Carter järjesti Egyptissä ja Tunisiassa vuosina 1995-1996 huippukokouksia, joissa käsiteltiin Afrikan Suurten järvien alueella esiintyvää väkivaltaa, ja hänellä oli keskeinen rooli Sudanin ja Ugandan välisen Nairobin sopimuksen neuvottelemisessa vuonna 1999.

Presidenttipolitiikka

George W. Bushin presidenttikaudella Carter ilmoitti vastustavansa Irakin sotaa ja Bushin ja Tony Blairin pyrkimystä poistaa Saddam Hussein "valheiden ja väärintulkintojen" avulla. Toukokuussa 2007 Carter totesi, että Bushin hallinto "on ollut historian huonoin" sen vaikutusten osalta ulkoisissa asioissa, Carter kritisoi Bushin hallinnon suhtautumista hurrikaani Katrinan tilanteeseen.

Vaikka hän tuki presidentti Barack Obamaa tämän toimikauden alkupuolella, Carter kritisoi hänen käyttämiään lennokki-iskuja epäiltyjä terroristeja vastaan, Obaman päätöstä pitää Guantanamo Bayn vankileiri auki ja nykyisiä liittovaltion valvontaohjelmia.

Heinäkuussa 2016 Carter ilmoitti tukevansa entisen ulkoministerin Hillary Clintonin presidenttiehdokkuutta vuoden 2016 demokraattien kansalliskokouksessa. Carter sanoi, että vuoden 2016 vaalien vaikutus "määrittelisi Yhdysvaltoja sukupolven ajan". Hän tuki alun perin vermonttilaista Yhdysvaltain senaattoria Bernie Sandersia ja äänesti häntä esivaalien aikana vuonna 2016.

Donald Trumpin presidenttikaudella Carter tuki kongressin kautta toteutettavaa maahanmuuttouudistusta ja kritisoi Trumpia tämän suhtautumisesta kansallislaulua koskeviin protesteihin.

Syyskuussa 2019 Carter sanoi kannattavansa presidenttiehdokkaiden ikärajaa.

Elokuussa 2020 hän tuki entisen varapresidentin Joe Bidenin presidenttiehdokkuutta vuoden 2020 demokraattien kansalliskokouksessa esitetyllä videolla.

Carter ja presidentit Clinton, Obama ja Bush vuonna 2013.


Bolivian presidentti Evo Morales ja Carter vuonna 2007.


Toista mediaa Carter puhuu perinnöstään ja Carter Centerin työstä.


Carterit presidentti George Bushin valtiollisissa hautajaisissa joulukuussa 2018.

Henkilökohtainen elämä

Carter ja Rosalynn Smith menivät naimisiin 7. heinäkuuta 1946 Plainsin metodistikirkossa, Rosalynnin perheen kirkossa. Heillä on kolme poikaa, yksi tytär, kahdeksan pojanpoikaa, kolme tyttärentytärtä ja kaksi pojanpojanpojanpoikaa.

Carter ja hänen vaimonsa Rosalynn ovat tunnettuja vapaaehtoistyöstään Habitat for Humanity -järjestön hyväksi.

Carterin harrastuksiin kuuluvat maalaaminen, perhokalastus, puutyöt, pyöräily, tennis ja hiihto. Hän on myös kiinnostunut runoudesta.

Carter oli myös Elvis Presleyn henkilökohtainen ystävä. Carter ja hänen vaimonsa Rosalynn tapasivat hänet 30. kesäkuuta 1973, ennen kuin Presleyn oli määrä esiintyä lavalla Atlantassa. Presleyn kuolemaa seuraavana päivänä Carter antoi lausunnon ja selitti, kuinka hän oli "muuttanut amerikkalaisen populaarikulttuurin kasvot".

Vuonna 2000 Carter lopetti jäsenyytensä Southern Baptist Convention -järjestössä sanomalla, että järjestön ajatukset eivät tukeneet hänen kristillistä vakaumustaan.

Carterista tuli vuonna 2017 vanhin koskaan presidentin virkaanastujaisiin osallistunut, 92-vuotias, ja ensimmäinen, joka on elänyt 40 vuotta. Kaksi vuotta myöhemmin, 22. maaliskuuta 2019, hänestä tuli maan pitkäikäisin presidentti. Lokakuun 1. päivänä 2019 Carterista tuli ensimmäinen 95-vuotiaaksi elänyt Yhdysvaltain presidentti.

Terveys

Elokuun 3. päivänä 2015 Carter joutui leikkaukseen, jossa hänen maksastaan poistettiin "pieni massa". Elokuun 12. päivänä Carter kuitenkin ilmoitti, että hänellä oli todettu syöpä, joka oli saanut etäpesäkkeitä. Elokuun 20. päivänä hän kertoi, että hänen aivoissaan ja maksassaan oli todettu melanooma. Joulukuun 6. päivänä 2015 Carter sanoi, että hänen lääketieteellisissä kuvissa ei enää näkynyt syöpää.

Toukokuun 13. päivänä 2019 Carter mursi lonkkansa Plains-kodissaan ja hänet leikattiin Americusissa, Georgiassa. 6. lokakuuta 2019 Carter sai 14 tikkiä vasemman kulmakarvansa yläpuolelle loukattuaan sen toisen putoamisen aikana kotona. 21. lokakuuta 2019 Carter joutui sairaalaan saatuaan pienen lantionmurtuman kaaduttuaan jälleen kotona. 11. marraskuuta 2019 Carter joutui sairaalahoitoon Atlantassa sijaitsevaan Emory University Hospitaliin aivoihinsa kohdistuvan paineen lievittämiseksi. Leikkaus onnistui, ja Carter pääsi sairaalasta 27. marraskuuta.

Carter kaatumisensa jälkeen lokakuussa 2019


Carterit maaliskuussa 2012

Legacy

Carterin presidenttikautta pidettiin aluksi epäonnistumisena, sillä Yhdysvaltain presidenttien historiallisissa rankingissa se sijoittuu puolivälistä alempaan alapäähän. Vaikka hänen presidenttikauttaan arvosteltiin negatiivisesti, hänen rauhantyönsä ja humanitaariset ponnistelunsa viraltapanon jälkeen ovat tehneet Carterista yhden Yhdysvaltain historian menestyneimmistä entisistä presidenteistä.

Ennen vuoden 1980 vaaleja hänen presidentin suosionsa oli vain 31 prosenttia, mutta 64 prosenttia hyväksyi hänen toimintansa presidenttinä vuoden 2009 kyselyssä. The Independent kirjoitti: "Carteria pidetään yleisesti parempana ihmisenä kuin presidenttinä."

Honors

Carter on saanut presidenttikautensa jälkeen monia palkintoja. Vuonna 1998 Yhdysvaltain laivasto nimesi kolmannen ja viimeisenSeawolf-luokansukellusveneen entisen presidentti Carterin ja hänen palveluksensa kunniaksi sukellusvenemiehenä. Samana vuonna hänelle myönnettiin myös Yhdistyneiden Kansakuntien ihmisoikeuspalkinto, joka annetaan ihmisoikeuksien saavutuksista, ja Hoover-mitali. Hän sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2002.

Carter on ollut yhdeksän kertaa ehdolla Grammy-palkinnon saajaksi parhaasta spoken word -albumista kirjojensa äänitteistä, ja hän on voittanut sen kolme kertaa vuosina 2007, 2016 ja 2019.

Souther Fieldin lentoasema Americusissa Georgiassa nimettiin uudelleen Jimmy Carterin alueelliseksi lentoasemaksi vuonna 2009.

Presidentti Bill Clinton myöntää Cartereille presidentin vapaudenmitalin, elokuu 1999.