James Earl Carter Jr. (1. lokakuuta 1924 – 18. helmikuuta 2023) oli yhdysvaltalainen poliitikko ja hyväntekijä. Hän toimi Yhdysvaltain 39. presidenttinä vuosina 1977–1981. Demokraattiseen puolueeseen kuulunut Carter oli aiemmin Georgian osavaltion senaattori vuosina 1963–1967 ja Georgian 76. kuvernööri vuosina 1971–1975.

Varhainen elämä ja ura ennen presidenttiyttä

Carter syntyi ja varttui Plainsissa, Georgiassa. Hän valmistui Yhdysvaltain laivastoakatemiasta vuonna 1946 luonnontieteiden kandidaatin tutkinnolla ja palveli sen jälkeen Yhdysvaltain laivastossa. Vuonna 1953 hän jätti merivoimien uran ja palasi perheen maatalousyhtiön johtoon, jossa hän jatkoi maapähkinänviljelyä ja paikallisessa liike-elämässä toimimista.

Carterin poliittinen nousu liittyi osaltaan hänen kantaan rotuerottelua vastaan ja tukensa kasvavalle kansalaisoikeusliikkeelle. Hänestä tuli aktiivinen demokraattipuolueen jäsen ja toimija Georgian paikallis- ja osavaltionpolitiikassa, ensin senaattorina ja myöhemmin kuvernöörinä. Vuoden 1970 vaaleissa hän voitti demokraattien esivaalit mm. entistä kuvernööriä Carl Sandersia vastaan ja toimi kuvernöörinä 1971–1975.

Carter meni naimisiin Rosalynn Smithin kanssa vuonna 1946; avioliitosta syntyi neljä lasta. Hän oli tunnettu uskonnollisesta vakaumuksestaan, maatalousjuuristaan ja korostetusta rehellisyydestään julkisessa toiminnassa.

Presidenttikausi (1977–1981)

Aluksi Carteria pidettiin pimeänä ehdokkaana, sillä häntä ei juuri tunnettu Georgian ulkopuolella. Hän kuitenkin voitti demokraattien presidenttiehdokkuuden vuonna 1976 ja yleisvaaleissa esiintyi ulkopuolisena uudistajana, jolla oli maine rehellisenä ja moraalisena johtajana. Hän voitti virassa olevan republikaanipresidentti Gerald Fordin ja astui virkaan vuonna 1977.

Toisena virkapäivänään Carter armahti kaikki Vietnamin sodan aikana kutsunnoista karanneet. Hallintonsa aikana hän perusti kaksi uutta ministeriötä: energiaministeriön ja opetusministeriön, ja käynnisti laajamittaisen kansallisen energiapolitiikan, johon sisältyi energiansäästöä, hintojen valvontatoimia ja uusiin teknologioihin panostamista. Carter korosti ulkopolitiikassaan myös ihmisoikeuksia osana Yhdysvaltain linjaa.

Ulkopolitiikassa Carter saavutti merkittäviä tuloksia: hänen kaudellaan neuvoteltiin ja allekirjoitettiin niin Camp Davidin sopimukset Egyptin ja Israelin välillä kuin Panaman kanavasopimuksetkin, joiden seurauksena kanavan hallinta siirtyi Panamalle vaiheittain. Hän osallistui myös strategisten aseiden rajoittamista koskevien neuvottelujen toiseen kierrokseen (SALT II) ja ajoi Panaman kanavavyöhykkeen palauttamista Panamalle.

Samaan aikaan kotimaassa talous kohtasi suuria ongelmia: 1970-luvun loppu oli leimallista stagflaatiolle — samanaikaiselle, korkealle inflaatiolle ja työttömyydelle — sekä hitaalle kasvulle. Carterin kaudelle osuvat myös energiakriisi 1979, vuoden 1979 Iranin panttivankikriisi, ydinturvallisuuteen liittyvä Three Mile Islandin ydinonnettomuus sekä Neuvostoliiton hyökkäys Afganistaniin, jotka vaikeuttivat hänen hallintonsa asemaa. Carterin kuuluisaa "crisis of confidence" -pitkää puhetta (jota yleisesti kutsutaan myös "malaise"-puheeksi) pidetään yhtenä hänen kauden tunnushetkistään.

Talouteen liittyvien ongelmien, kansainvälisten kriisien ja osin sisäpoliittisten jakolinjojen seurauksena Carter kohtasi kovaa kritiikkiä. Hän tappi vaalissa vuonna 1980, kun parlamenttivaalit päättyivät republikaanien ehdokkaan Ronald Reaganin voittoon.

Vuoden 1980 vaalit ja arvostelu

Vuoden 1980 demokraattien esivaaleissa Carter kohtasi haastajan senaattori Ted Kennedyn, mutta säilytti nimityksen demokraattien kansalliskokouksessa. Lopullisessa taistossa hän hävisi presidentinvaalit kohtalokkaalla tappioerolla Ronald Reaganille. Historioitsijoiden ja politiikan tutkijoiden kyselyissä Carter luokitellaan usein keskinkertaiseksi presidentiksi; hänen arvostelunsa parantuivat kuitenkin merkittävästi eläköitymisen jälkeen erityisesti humanitaarisen työn ja kansainvälisen sovittelun vuoksi.

Eläköityminen ja hyväntekeväisyystyö

Vuonna 1982 Carter perusti Carter Centerin, joka on työskennellyt laajasti ihmisoikeuksien edistämiseksi, vaalivalvonnan tukemiseksi, konfliktien sovittelussa sekä tartuntatautien ehkäisyssä ja eliminoimisessa. Centerin kautta Carter ja hänen tiiminsä osallistuivat mm. voitokkaisiin pyrkimyksiin kitkeä silmää aiheuttavan juhtataudin (onchocerciasis) ja Guinea-wormin leviämistä sekä toimivat välittäjinä useissa rauhanneuvotteluissa.

Carter sai tunnustusta pitkäaikaisesta humanitaarisesta työstään vuonna 2002, jolloin hänelle myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto. Hän oli myös aktiivinen Habitat for Humanity -järjestön tukija ja vapaaehtoinen, ja toimi esikuvana monelle vapaaehtoistyölle. Carter julkaisi yli 30 kirjaa, jotka käsittelevät politiikkaa, uskontoa, muistelmatekstiä ja runoutta, ja hän sai useita kunnianosoituksia, mukaan lukien Yhdysvaltain korkeimmat siviiliritarit.

Eläkeiässä Carter kohtasi myös terveysongelmia: hänelle tehtiin syöpähoitoja ja muita leikkauksia, mutta hän jatkoi julkista toimintaa ja vierailuja hyvin pitkälle vanhuuteen. Häntä pidettiin pitkään elossa olleena ja aktiivisena entisenä presidenttinä; hänellä oli useita iän tuomia ennätyksiä Yhdysvaltain entisten presidenttien joukossa.

Perintö

Carterin perintö on kaksijakoinen: presidenttinä hän kohtasi vaikeita talous- ja ulkopoliittisia haasteita, joiden vuoksi hänen suoriutumistaan on usein arvosteltu. Toisaalta hänen eläköitymisen jälkeinen, pitkäaikainen työsarka rauhanvälittäjänä, vaalivalvojana ja humanitäärisen avun edistäjänä on ansainnut laajaa arvostusta ympäri maailmaa. Carter Centerin ja hänen omien humanitaaristen aloitteidensa vaikutukset terveydessä, demokratiassa ja konfliktien ratkaisussa ovat merkittävä osa hänen julkista perintöään.

Jimmy Carter kuoli 18. helmikuuta 2023. Hänet muistetaan sekä Yhdysvaltain johtajana että kansainvälisenä hyväntekijänä, joka käytti pitkän elämänsä merkittävästi rauhan, terveyden ja ihmisoikeuksien edistämiseen.